IFK:lle kova haaste jo CHL-alkulohkossa

IFK on CHL:n lohkoarvonnassa kolmoskorissa.

Viime kaudella IFK selviytyi CHL:ssä kahdeksan parhaan joukkoon ja taipui viimeisessä pelissä yhdellä maalilla Frölundalle, joka lopulta pelasi sarjan loppuottelussa. Nordiksella ja vieraskaukaloissa nähtiin kovia kansainvälisiä pelejä erittäin hyviä joukkueita vastaan. Mitä pidemmälle sarja eteni, sen kovempia olivat pelit.

Sitä samaa viihdettä on luvassa ensi kaudella elokuun lopulta lähtien. CHL:n pelisysteemi on muuttunut hieman viime kaudesta. Alkulohkoissa on neljän joukkueen sijaan kolme jengiä, joten ottelumäärä alkulohkossa laskee neljään.

Alkulohkojen joukkueet arvotaan 13.5. Viime kauden menestys ei painanut ennakkosijoituksissa, sillä IFK on arvonnassa kolmoskorissa. Se tarkoittaa, että alkulohkovaiheessa ei todennäköisesti tule vastaan ennakolta heikompia joukkueita, vaan kovat pelit alkavat saman tien.

– Jatkoon pääseminen on kovempi haaste kuin viime kaudella ja minun mielestäni se on vain hyvä asia. Joudutaan pistämään itsemme vielä kovemmin likoon kuin viime syksynä, jos halutaan jatkoon. Sellainen haaste heti alkukaudesta auttaa meitä Liigassakin, kommentoi IFK:n päävalmentaja Antti Törmänen.

Arvontakorit

Kori 1: Växjö (Ruotsi), Kärpät, Litvinov (Tshekki), Davos (Sveitsi), Salzburg (Itävalta), Mannheim (Saksa), Skellefteå (Ruotsi), Tappara, Trinec (Tshekki), Zürich (Sveitsi), Linz (Itävalta), München (Saksa), Frölunda (Ruotsi), Lukko, Sparta Praha (Tsekki), Bern (Sveitsi).

Kori 2: Vienna Capitals (Itävalta), Ingolstadt (Saksa), Linköping (Ruotsi), JYP, Pardubice (Tshekki), Genéve-Servette (Sveitsi), Klagenfurt (Itävalta), Düsseldorf (Saksa), HV71 (Ruotsi), Blues, Vitkovice (Tshekki), Zug (Sveitsi), Eisbären Berlin (Saksa), Luleå Hockey (Ruotsi), KalPa, Liberec (Tshekki).

Kori 3: Fribourg-Gottéron (Sveitsi), Krefeld (Saksa), Färjestad (Ruotsi), HIFK, Djurgården (Ruotsi), TPS, Kosice (Slovakia), Stavanger (Norja), SønderjyskE (Tanska), Sheffield (Britannia), Gap (Ranska), Nitra (Slovakia), Storhamar (Norja), Braehead (Britannia), Grenoble (Ranska), Grodno (V-Venäjä).

Näytä kaikki uutiset