SVEA MATSIRAPORTTI: Kaksi erää kauden parasta peliä – sysimusta vitonen kolmannessa erässä

IFK - Skellefteå AIK 1–5 (1–1, 0–0, 0–4)

IFK jäi kovavauhtisessa ottelussa pisteittä, eikä jatkopaikka ole enää omissa käsissä. Viimeisen erän heikko alku kostautui tänään kotijoukkueelle.

Pirteä ensimmäinen erä

Ensimmäiseen erään molemmat joukkueet tulivat todella raikkaalla jalalla eikä vauhtia puuttunut. IFK pääsi vetämään lyhyitä vaihtoja ja sitä kautta pitämään vauhtia yllä.

Kotijoukkueen hyvin toiminut keskialueen karvaus tuotti ottelun ensimmäisten minuuttien aikana IFK:lle kaksi läpiajoa. Ensin Anton Lundell pääsi nokittain Mantas Armalisin kanssa ja hetkeä myöhemmin oli Micke Åstenin vuoro yrittää viimeistelyä läpiajosta. Hyvin läpi ottelun torjunut Skellefteå-maalivahti pystyi estämään molemmat yritykset.

Ensimmäisen kympin jälkeen Skellefteån Andreas Wingerli lähti haastamaan Elias Ulanderia laidalta, pääsi puolustajasta ohi ja nosti rystyltä ottelun avausmaalin.

Erän lopussa IFK pääsi pelaamaan ylivoimaa. Joukkueen paras pistemies CHL:ssa, Teemu Eronen lähetti siniviivalta napakan kudin ranteella. Laukaus upposi ja toiseen erään lähdettiin tasalukemista 1–1.

Yleisöystävällinen toinen erä

Toinen erä tarjosi yleisölle todella laadukasta ja viihdyttävää jääkiekkoa. Molemmilla joukkueilla oli vuorotellen maalipaikkoja ja vauhdikas peli aaltoili päästä päähän.

Toisessa erässä ei paikoista huolimatta maaleja nähty.

Jatkopaikka on nyt muiden käsissä

Kolmannen erän ensimmäinen viisiminuuttinen oli IFK:lle murheellinen. Ensin Skellefteå siirtyi 2–1-johtoon ajassa 41:16. Ville Varakas otti jäähyn vain puoli minuuttia myöhemmin ja vieraat rokottivat rangaistuksen aikana.

IFK:lle tarjottiin heti maalin jälkeen kavennusmahdollisuutta ruotsalaisjoukkueen otettua rangaistuksen. IFK-ylivoiman aikana vieraiden Adam Petterson karkasi läpiajoon ja vei Skellefteån jo 4–1-johtoon. Kolmatta erää oli pelattu tässä kohtaa 4:14.

IFK pelasi ottelun lopun hakien kavennusta tosissaan ja kotijoukkue otti maalivahti Atte Engrenin maalinsuulta, kun ottelua oli vielä vajaat kahdeksan minuuttia jäljellä.

Skellefteån Oscar Möller teki illan ja erän kolmantensa tyhjään IFK-rysään.

IFK:n kohtalo tämän kauden CHL:ssa voi sinetöityä jo huomenna keskiviikkona, kun puolalainen GKS Tychy isännöi italialaista HC Bolzanoa. Mikäli vierasjoukkue ottaa odotetusti kolme pinnaa pelistä, nousee IFK:n tie liigassa pystyyn.

Näytä kaikki uutiset