Peltonen: Tiedämme mitä odottaa ja mihin iskeä

HIFK pelaa viimeisen ottelunsa Frölundaa vastaan. Helsinkiläisten osalta lähtökohdat ovat varsin selvät, sillä HIFK:n täytyy voittaa päästäkseen jatkoon. Yksinkertaisin skenaario on se, että HIFK voittaa joko kahdella maalilla tai 4-3. Muissa tapauksissa apua tarvitaan toisesta otteluparista Mlada Boleslav-Lions Zürich.

Joukkueet kohtasivat viikko sitten Helsingissä ja tuolloin HIFK menetti kahdesti johtoasemansa ja Frölunda voitti lopulta 3-2.

– Tarvitsemme kurinalaisen ja tarkan pelin eikä ampua itseemme nilkkaan kuten viime pelissä. Meidän täytyy voittaa kahdella maalilla päästäksemme suoraan jatkoon, HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen toteaa.

Joukkueiden edelliskohtaaminen on tuoreena molempien joukkueiden mielessä. HIFK näki pystyvänsä horjuttamaan hallitsevaa CHL-mestaria ja tietää keinot ruotsalaisjoukkueen kaatamiseksi.

– Tiedämme mitä odottaa ja mihin iskeä. Tarvitsemme jämäkkää puolustuspelaamista ja rohkeaa kiekollista pelaamista. Edellisessä ottelussa peli aaltoili päästä päähän. Kun kiekko vaihtaa omistajaa, niin meidän pitää olla teräviä ja nopeita ja pystyä luomaan hyökkäyspäähän momentumia.

– Tilanteenvaihdot ovat isossa roolissa ja niissä meidän täytyy olla erittäin hyviä ja löytää se etu. Heillä on peli hyvin balanssissa ja kamppailupelaaminen on kovalla tasolla, mutta tiedän pystyvämme vastaamaan siihen, Peltonen pohdiskelee.

Näytä kaikki uutiset