live
0-0

Tässä ovat HIFK:n vastustajat CHL:n lohkovaiheessa

HIFK saa vastaansa kaksi Euroopan kiekkokartan jättiläistä.

HIFK arvottiin viime viikolla kivenkovaan alkulohkoon CHL:ssä. Vastaan tulee kolme kertaa CHL:n mestaruuden voittanut Frölunda Indians, sveitsiläinen jättiseura ZSC Lions ja tshekkiläinen huippujoukkue Mlada Boleslav. Turnaus alkaa elokuun lopulla ja pudotuspelivaiheeseen pääsee kaksi joukkuetta jokaisesta lohkosta. HIFK on siis melkoisessa kuolemanlohkossa.

Tässä lyhyet esittelyt joukkueista.

FRÖLUNDA INDIANS

Göteborgissa majaileva Frölunda on yksi Ruotsin suurimmista seuroista millä tahansa mittarilla arvioituna: yleisömäärä, budjetti, menestys, tähtipelaajat. Junioritoiminta on erittäin laajaa ja tasokasta ja seurasta on kymmenen vuoden aikana varattu NHL:ään 34 pelaajaa.

Roger Rönnberg on ollut joukkueen päävalmentaja keväästä 2013 lähtien. Hänen aikakaudellaan Frölunda on voittanut kaksi kertaa Ruotsin mestaruuden (2016, 2019) ja kolme kertaa CHL-mestaruuden (2016, 2017, 2019).

ZSC LIONS

Zürichissä on juhlittu tällä vuosituhannella viisi kertaa Sveitsin mestaruutta ja kerran CHL-mestaruutta (2018). Joukkue on yksi maansa jättiläisistä ja kuhisee tähtipelaajia. Suomalaisittain tunnetuin pelaaja lienee kahdeksan KHL-kauden jälkeen Zürichiin liittynyt Justin Azevedo, joka pelasi Lukossa huikean kauden 2012–2013.

ZSC on muuten lyhenne sanoista Zürcher Schlittschuh Club (Zürichin luisteluklubi).

MLADA BOLESLAV

Tshekkiseura on mielenkiintoinen vieras eurooppalaisissa kiekkokarkeloissa. Joukkue pelasi hienon kauden ja päätyi runkosarjassa kolmanneksi. Pudotuspeleissä joukkue selviytyi välieriin, mutta ei yltänyt finaaliin.

Joukkueen kakkosvalmentaja Pavel Patera lienee parin kilometrin pituisella CV:llään yhtä tunnettu kuin koko muu joukkue yhteensä. Hän aloittaa neljännen kautensa Mlada Boleslavin valmennusryhmässä. Joukkueen managereina työskentelevät entiset NHL-pelaajat Radim Vrbata ja Václav Nedorost.

Näytä kaikki uutiset