logologo
HIFKIlves
la 12.10.2024 klo 17:00

Kolme Gimmaa Naisleijonien MM-kisaryhmään

Maailmanmestaruuskisat pelataan Tanskassa 25.8. - 4.9.

Naisleijonien joukkue Tanskassa 25.8. – 4.9. pelattaviin maailmanmestaruuskisoihin on valittu. Kisoihin matkaavat Stadin Gimmojen hyökkäystrio Julia Liikala, Sanni Vanhanen ja Emilia Vesa.

Myös Gimmojen liigajoukkueen päävalmentaja Saara Niemi matkaa Tanskaan, sillä Niemi kuuluu naisten maajoukkueen valmennukseen.

Toisen kautensa Gimmoissa aloittava Liikala, 21, on voittanut Tyttöleijonissa MM-pronssia kaudella 18-19, Naisleijonissa MM-pronssia kaudella 20-21 ja olympiapronssia viime keväänä. Viime kaudella Liikala oli isossa roolissa HIFK:ssa joukkueen saavuttaessa historian ensimmäisen hopeamitalinsa Naisten Liigassa.

Ensimmäistä kauttaan Gimmoissa pelaava Sanni Vanhanen, 17, on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt voittamaan Naisleijonissa MM-pronssia kausilla 20-21 ja kaudella 21-22 sekä Tyttöjen MM-pronssia että Naisten Olympiapronssia. Taitava pelaaja ihastutti viimeksi kesäkuussa tyttöjen MM-kisoissa tekemällä pronssiottelussa ratkaisevan hattutempun.

Vanhasen tavoin ensimmäisen kautensa Gimmojen joukkueessa aloittava, paluun juurilleen HIFK:hon tekevä Vesa, 21, on niin ikään jo tuttu näky maajoukkuepaidassa. Tämä periksiantamaton rightin hyökkääjä on voittanut urallaan MM-pronssimitalit niin Tyttöleijonissa kaudella 18-19 ja Naisleijonissa kaudella 20-21 sekä olympiapronssia viime keväänä.

Naisleijonien MM-joukkue löytyy kokonaisuudessaan Leijonat.fi-sivuilta.

Näytä kaikki uutiset