logologo
HIFKHPK
to 08.08.2024 klo 18:00

FALCK TIETURVA: Kollit hurjassa iskussa, kolme voittoa yhteismaalein 18-4

Viikkoraportti kertoo IFK-junnujen kuulumiset.

IFK:n juniorit urakoivat viime viikolla kolmessa vanhimmassa ikäluokassa kuuden joukkueen voimin peräti 13 ottelua. Nuorten SM-Liigassa Kollit oli hurjassa iskussa voittaen kolme pelaamaansa ottelua yhteismaalein 18-4.

”Päätöserässä hyviä onnistumisia laajalti”

Kollien syyskausi Nuorten SM-Liigan alkusarjassa ei ollut tulosten valossa kulkenut juurikaan onnellisten tähtien alla, olihan joukkue voittanut ennen viime viikon otteluita alkukauden 15 pelaamastaan ottelusta vain neljä. Nyt kuitenkin Kari Kalton miehistö äityi hurjaan iskuun, kun otteluohjelma tarjosi kolmen ottelun haasteen neljässä päivässä. Urakka käynnistyi keskiviikkona kotiottelulla KooKoota vastaan. Avauserässä vierasjoukkue johti ottelua kahteenkin otteeseen, mutta isännät nousivat molemmilla kerroilla tasoihin. Ottelun ratkaisu nähtiin toisen erän ensimmäisten viiden minuutin aikana, kun Kollit onnistui maalinteossa kaksi kertaa kahden ja puolen minuutin välein karaten 4-2-johtoon. Päätöserässä Kollit sinetöi loppunumerot 5-2:een nelisen minuuttia ennen päätössummeria. Kahteen tehopisteeseen Kolleista ylsivät Lauri Kulmala, Konsta Hirvonen, Noel Pietilä (1+1), sekä kaksi maalia syöttänyt Julius Janhonen. Kari Piiroisen ensimmäinen voitto-ottelu Kolleissa tuli 17 torjunnan myötä.

– Haastava avauserä. Hukattiin hiukan kiekkoa ja pelistä katosi hieman rytmi, mutta yritystä kyllä löytyi. Toisessa erässä saatiin peli rullaamaan ja iskettiin kaksi maalia. Viimeinen erä oli tasaista suorittamista ja saatiin ansaittu voitto. Suorittaminen jälleen hyvää ja tulos oli palkinto siitä, Kalto kommentoi ottelun jälkeen.

Perjantaina Kollit vieraili Turussa TPS:n vieraana. Ottelun avausmaali nähtiin jo ajassa 1.13, kun Otto Salmi laukoi Kollit 1-0-johtoon. Toisen erän toisella minuutilla Teemu Engberg kasvatti vierasjoukkueen johdon jo kahteen maaliin, mutta TPS:n kavennus 2-1:een tuli vain 17 sekuntia myöhemmin ja näistä numeroista lähdettiin myös päätöserään. Eppu Karuvaaran 3-1-maali ajassa 44.19 oli lopulta TPS:lle liikaa ja lopussa Kollit viimeisteli vielä kaksi maalia tyhjiin voittaen ottelun lopulta maalein 5-1. Kaksi viimeistä maalia menivät kahden maalin ottelun pelanneen Engbergin, sekä Konsta Hirvosen nimiin. Janhonen syötti toisessa ottelussa peräkkäin kaksi maalia ja Kollien maalissa voitto-ottelun torjui Niilo Halonen, jolle torjuntoja kertyi 25.

– Saatiin hyvä startti otteluun ja muutenkin pelattiin kohtuullinen ensimmäinen erä. Toisessa erässä hiukan hukattiin kiekkoa ja taas rytmi hieman hukkui pelistä. Viimeisen erän alun TPS tuli kovaa päälle, mutta olimme tylyjä puolustuksen suhteen ja saimme siinä sivussa tehtyä muutaman maalinkin. Kokonaisuudessaan hyvä, työteliäs ja kypsä esitys, Kalto kehui.

Kollien ”härkäviikko” päättyi lauantaina Ilmalassa vierasotteluun Jokereita vastaan. Vielä avauserä oli tasainen (1-1), mutta toisessa erässä Kollit karkasi kolmen maalin myötä 4-1-johtoon. Kolmannessa erässä kaukalossa nähtiinkin sitten enää vain yksi joukkue, kun Kollit suorastaan murskasi paikallisvastustajansa. Neljästä päätöserän maalista kaksi syntyi ylivoimalla ja loppunumerot kirjattiin Kolleille lopulta 8-1! Kollien tehokkain pelaaja oli 2+2 tehot iskenyt Janne Hämäläinen. Kulmalan ja Engbergin saldo oli 1+2, Waltteri Rannisto viimeisteli kaksi maalia ja 1+1-tehoihin puolestaan ylsivät Joel Kerkkänen, sekä Otto Salmi. Elias Ulander, sekä Janhonen syöttivät maaleista kaksi, eli Janhonen kirjautti viikon jokaisesta kolmesta ottelusta pöytäkirjaan tehomerkinnän 0+2. Halosen toiseen peräkkäiseen voitto-otteluun vaadittiin 24 torjuntaa.

– Hyvä alku, mutta erän lopussa hiukan ylihyökättiin. Toisessa erässä saatiin malttia mukaan ja homma kääntyi meille selkeästi. Päätöserässä vielä hyviä onnistumisia laajalti ja ansaitut kolme pistettä. Joukkue esitti todella hyvää moraalia ja paiski hommia, joten tämä oli hyvä palkinto hyvästä suorituksesta, Kalto korosti.

Kolmen voiton ja yhdeksän pisteen viikko nosti Kollit sarjassa sijalle 12. Kun eroa 10. sijaan ja karsintaviivaan oli ennen viime viikkoa yhdeksän pistettä, niin nyt sitä on enää kaksi pistettä.

”Aika vähän kommentoitavaa”

B-nuoret oli voittanut ennen viime viikon otteluitaan kolme ottelua peräkkäin, mutta viime viikolla vieraissa pelatut paikallisottelut Bluesia ja Jokereita vastaan toivat kaksi peräkkäistä tappiota. Perjantaina Blues nakutti Espoossa tulostaululle murskalukemat 2-9. Lauantaina Jokereita vastaan IFK tasoitti 1-1:een 13 sekuntia ennen ensimmäistä erätaukoa, mutta kotijoukkue karkasi toisen erän kahden maalin myötä lopulta 1-4-voittoon. IFK on nyt B-nuorten SM-alkusarjassa kymmenentenä, juuri karsintaviivan yläpuolella, 17 joukkueesta kun 10 etenee varsinaiseen SM-sarjaan.

– No sanotaan, että aika vähän kommentoitavaa. Molemmissa matseissa työmäärä jäi vajaaksi. Se vaan pitää olla vastustajaa kovempi, varsinkin vieraissa. Kiekollisessa pelaamisessa oltiin myös perässä omaa tasoamme, B-nuorten päävalmentaja Kimmo Kuhta harmitteli.

B-nuorten Mestiksen karsintalohkossa numero neljä IFK Reds pelasi viime viikolla yhden ottelun. Sunnuntaina Nemo Nokkosmäen joukkue kaatoi HJK:n vieraissa maalein 5-4. Voitto oli joukkueelle toinen peräkkäinen ja sijoitus seitsemän joukkueen karsintalohkossa on nyt viides. Eroa kolmantena, karsintaviivan yläpuolella olevaan HJK:hon, on nyt kolme pistettä. IFK Reds teki ottelussa avausmaalin, mutta HJK:n siirryttyä johtoon toisessa erässä kotijoukkue johti ottelua lopulta kolme kertaa. IFK Reds kuitenkin tasoitti jokaisella kerralla ja jatkoajalle vieneen 4-4-maalin vierasjoukkue viimeisteli ilman maalivahtia pelaten ajassa 59.28. IFK Redsin hieno taistelu palkittiin lopulta kahdella pisteellä, kun Otto Räsäsen (2+1) toinen maali ottelussa syntyi jatkoajalla ajassa 63.41. Aleksi Järvisalo viimeisteli kaksi maalia ja Juuso Hyttinen syötti kaksi maalia. Eric Banzuzi urakoi IFK Redsin maalissa 36 kertaa.

B2-nuorten SM-alkusarjassa IFK:n viikko toi kahdesta pelatusta vierasottelusta kaksi voittoa yhteismaalein 12-2. Keskiviikkona Kiekko-Vantaa kaatui maalein 4-2 ja lauantaina TPS jäi jyrän alle murskalukemin 8-0. IFK on voittanut nyt kolme ottelua peräkkäin ja sijoitus 13 joukkueen sarjassa on kolmas. Eroa kärjessä olevaan Ässiin on seitsemän ja toisena olevaan Ilvekseen neljä pistettä, mutta kärkikaksikko on pelannut yhden ottelun IFK:ta enemmän. Kiekko-Vantaata vastaan IFK:n tehokkaimmat pelaajat olivat Valtteri Hapuli (2+0), Otto Räsänen (1+1), sekä Teemu Suviyö (0+2). Miika Siipo IFK:n maalissa torjui 38 kertaa. TPS:ää vastaan Tony Tuupanen keräsi neljä tehopistettä (1+3) ja Hapulin saldo oli nyt 0+3. Räsänen, sekä Tuukka Lilja viimeistelivät molemmat kaksi maalia ja nollapelin torjunut Kai Mikkonen kirjautti tilastoihin 13 torjuntaa.

”Molempien joukkueiden maalivahdit erinomaisia”

C-nuorten SM-karsintasarjan ykköslohkossa IFK pelasi viime viikonloppuna Pohjois-Suomen kiertueensa aikana kolme ottelua kolmessa päivässä. Urakka käynnistyi perjantaina Oulun Raksilassa, missä Kärpät oli tyly isäntä 1-7-voittonsa myötä. IFK tasoitti ottelun 1-1:een toisessa erässä, mutta Kärpät karkasi kuitenkin vielä ennen toista erätaukoa 1-3-johtoon ja tästä ei Joni Töykkälän luotsaama joukkue enää voittotaisteluun mukaan noussut. Päätöserässä Kärpät onnistui maalinteossa vielä neljä kertaa.

– Pelaaminen ok-tasolla yleisesti. Kamppailupelaamisessa oltiin heikompia suhteessa vastustajaan, joka näkyi sitten myös ottelun lopputuloksessa, Töykkälä kommentoi ottelun jälkeen.

Lauantaina oli sitten IFK:n vuoro nakuttaa tulostaululle hurjat voittonumerot, kun tehokkaiden toisen ja kolmannen erän ansiosta RoKi kaatui Rovaniemellä maalein 9-1. IFK:n 19 kenttäpelaajasta peräti 16 kirjautti pöytäkirjaan vähintään yhden tehopisteen. Tehokkain oli hattutempun laukonut ja yhteensä viisi tehopistettä (3+2) kerännyt joukkueen kapteeni Joonas Parviainen. Elmeri Asmundelan saldo oli 2+2 ja Ville Rekola viimeisteli kaksi maalia. Jani Lampinen IFK:n maalissa pääsi helpolla, sillä torjuntoja kertyi vain 13.

– Alku oli hieman tahmeaa. Ottelun edetessä oma kiekollinen pelaaminen parani, joka mahdollisti hyvän lopputuloksen, Töykkälä arvioi.

Sunnuntaina Oulunsalossa ottelussa yhdistelmäjoukkue K-Laser/KKP:ta vastaan ei sitten enää nähty maalijuhlaa, vaan vähämaalisen varsinaisen peliajan jälkeen tilanteessa 1-1 siirryttiin jatkoajalle. Kotijoukkue oli avannut maalinteon avauserässä ylivoimalla ja IFK:n tasoituksesta vastasi Tommy Tyyskä kolmannen erän alkupuolella. Ottelun ratkaisu nähtiin lopulta ajassa 63.04 ja IFK:n harmiksi siitä vastasi K-Laser/KKP, jolle siis voitto maalein 1-2. Henri Risikko IFK:n maalissa torjui 33 kertaa.

– Tasainen ottelu. Vaisu esitys meiltä, kiekollinen peli vaikeaa johtuen huonosta tarjonnasta ja huonosta syöttämisestä. Molempien joukkueiden maalivahdit olivat erinomaisia, Töykkälä kehui.

Kärpät johtaa ykköslohkoa varsin selkeästi, sillä eroa toisena olevaan IFK:hon on nyt seitsemän pistettä. 13 joukkueen lohkosta viisi etenee lopulliseen SM-sarjaan ja kuudenteen sijaan, eli karsintaviivan alapuolelle IFK:lla on nyt 10 pisteen ”puskuri”, kun otteluita on pelaamatta vielä 11. C-nuorten SM-karsintasarjan kakkoslohkossa IFK Reds hävisi kotonaan HPK:lle maalein 1-5 ja lauantaina Jokerit oli parempi maalein 3-16. Jokereita vastaan IFK Redsista Iikka Kahilainen viimeisteli kaksi maalia ja Sami Tossavainen puolestaan syötti maaleista kaksi. IFK Reds on 13 joukkueen lohkossa sijalla 11.

Tulevat ottelut

Kollit: la 21.10. klo 13.30 TUTO-Kollit

B-nuoret: la 21.10. klo 17.00 K-Laser/KKP-IFK, su 22.10. klo 12.45 Kärpät-IFK

C-nuoret: ei otteluita

B Reds: la 21.10. klo 16.45 IFK-TUTO (Malmi), su 22.10. klo 15.20 TPS Akatemia-IFK

B2: pe 20.10. klo 19.00 IFK-Pelicans (Malmi), su 22.10. klo 15.45 IFK-Ässät (Malmi)

C Reds: ei otteluita

Teksti: Jari Hotti @JariHotti

Näytä kaikki uutiset