logologo
HIFKTPS
ke 16.10.2024 klo 18:30

WESTPRO viikkoraportti: U18-joukkueella kahden voiton viikonloppu

HIFK:n U18-joukkueelle kolmen ottelun viikonloppu toi kaksi voittoa. Kollit puolestaan nappasi toisella otteluviikolla kauden avausvoittonsa.

”Ilman sitä ei tässä sarjassa pärjää”

Kauden kolmas sarjaottelu U20 SM-alkusarjassa toi Kolleille ensimmäisen voiton, kun Kimmo Kuhdan miehistö kaatoi TUTO Hockeyn perjantaina vieraissa maalein 3-2. Ottelun ratkaisu nähtiin toisessa erässä, kun Kollit iski kahdessa minuutissa kaksi maalia ja karkasi 3-1-johtoon. Kotijoukkue kavensi vielä kolmannessa erässä ja nousi maalin päähän, mutta Kollit taisteli ja piti johtoasemansa 36 kertaa torjuneen maalivahtinsa Jani Lampisen johdolla aina päätössummeriin asti. Kolleista maalinteossa onnistuivat Samu Bergman, Tomas Mazura, sekä Lari-Henrik Posti.

– Aloitettiin hyvin ja ensimmäiseen vaihtoon heti johtomaali. Sitten mentiin kaksi erää suht’ tasaisesti, ehkä oltiin jopa hieman niskan päällä. Kolmas erä oli meiltä heikoin ja TUTO oli kuljettajan paikalla. Selvittiin tuloksellisesti, mutta ei pelillisesti kuivin jaloin, päävalmentaja Kuhta arvioi.

Lauantaina Kollit vieraili Porissa Ässien kotiluolassa. Kolmessa aiemmassa ottelussaan yhteensä kuusi maalia tehnyt Kollit ei saanut tällä kertaa sitä kuuluisaa ”kuparista” rikki ollenkaan, vaan tuloksena oli tyly 0-5-tappio.

– Vähän perässä koko ajan, eikä päästy oikein maalipaikoille. Pelattiin melko varovaista lätkää, sellainen tietty meininki ja kunnon taistelu puuttuivat. Ilman sitä ei kyllä tässä sarjassa pärjää, Kuhta muistutti.

Tällä viikolla Kollit kohtaa Stadin paikallisessa Jokerit kahdesti. Lauantaina kiekko putoaa jäähän Ilmalassa ja sunnuntaina pisteistä taistellaan Elisa Areenalla kello 16.00 alkaen.

”Äärirajoilla koko 60 minuuttia”

U18 SM-alkusarjassa HIFK urakoi viime viikonloppuna kolme ottelua kolmessa päivässä. Perjantaina joukkue vieraili Ilmalassa Jokereiden vieraana ja vaikka kotijoukkue vielä kolmannen erän alussa ottelua johtikin, käänsi HIFK kamppailun edukseen viimeisen reilun vartin aikana, voittaen maalein 5-3. Kolmannessa erässä Patrik Tasavuori ja Rasmus Vuorinen onnistuivat maalinteossa 10 sekunnin välein, nostaen HIFK:n 3-2-johtoon.

Jokerit nousi tasoihin 3-3:een, mutta Kasper Lundellin 4-3-maali vain 28 sekuntia myöhemmin jäi lopulta ottelun voittomaaliksi. Loppunumerot 5-3:een sinetöi Oskar Komarov tyhjään maaliin, kotijoukkueen hakiessa tasoitusta kuudella viittä vastaan ilman maalivahtia pelaten. Komarovin saldo oli 1+2 ja samoihin tehoihin ylsi myös Lundell. Lisäksi HIFK:sta maalinteossa onnistui Emil Saarinen. Emil Vinni vieraiden maalissa urakoi 43 torjuntaa, joista 20 kolmannessa erässä.

– Hyvätasoinen ottelu, jossa pojat joutuivat olemaan äärirajoilla koko 60 minuuttia. Oltiin tehokkaita kolmannen erän maalipaikoissa, josta johtuen kolme pistettä lähti mukaan, HIFK:n päävalmentaja Joni Töykkälä kommentoi ottelun jälkeen.

Sen sijaan lauantaina kotiottelussa Ässiä vastaan HIFK:n tehokkuus maalipaikoissa oli kateissa ja tuloksena oli selkeä 0-5-tappio.

– 18 tuntia ei riittänyt meille käsittelemään edellisen päivän hyvää suoritusta. Täysin ohipeli, jossa vastustaja terävämpi ja parempi, Töykkälä myönsi.

Sunnuntaina HIFK isännöi Lukkoa. Kun ottelusta oli pelattu reilut 28 minuuttia, oli kotijoukkue karannut jo 4-1-johtoon. Lukko kuitenkin nousi vielä toisessa erässä maalin päähän ja heti kolmannen erän alussa vierasjoukkue tasoitti tilanteeksi 4-4. HIFK löysi vielä kuitenkin yhden vaihteen lisää ja iski viimeisen 13 minuutin aikana kolme maalia, voittaen maalirikkaan ottelun lopulta 7-4. Eino Ojala laukoi ottelussa hattutempun, kolme maalia, ja lisäksi syötti yhden maalin. Lundellin saldo oli 1+2, Samu Bau viimeisteli kaksi maalia ja Komarovin tehot kirjattiin pöytäkirjaan lukemin 1+1. Emil Saarinen syötti kotijoukkueen maaleista kaksi ja Vinni maalissa torjui 20 kertaa.

– Ensimmäinen puolisko ottelusta hyvää tekemistä ja päästiin ansaitusti 4-1-johtoon. Sitten iski pieni luulotauti ja kolmas ottelu kolmeen päivään alkoi näkymään pienenä huolimattomuutena ja vastustaja pääsi nousemaan tasoihin. Lopussa pojat osoitti vahvaa luonnetta ja kaivoivat kolme pistettä meille, Töykkälä kehui.

”Edelleen tehottomuus vähän kiusana”

U16 SM-karsintasarjan kakkoslohkossa HIFK kärsi perjantaina 0-3-kotitappion Kiekko-Espoolle. Isännät laukoivat ottelussa kohti vierasjoukkueen maalia 32 kertaa, mutta tällä kertaa tuloksetta.

– Tasaista vääntöä, missä maalipaikat niukasti meille. Tehottomuus kiusana, eikä tehty tarpeeksi ”haalarihommia” maalin saamiseksi. Vastustaja iski vähän helpostikin meidän virheiden kautta maalit ja oli kuitenkin hitusen verran halukkaampi voittamaan ja sitä kautta myös oikeutettu tulos, HIFK:n päävalmentaja Ville Ahola myönsi ottelun jälkeen.

Lauantaina Aholan suojatit vierailivat Vantaan Myyrmäessä. Avauserä Kiekko-Vantaata vastaan oli maaliton, mutta toisessa erässä Roni Alanko, Onni Kalto (1+1) ja Sebastian Rosengren veivät maaleillaan HIFK:n 3-0-johtoon. Aapo Taipaleen 4-0-maali kolmannen erän alussa kasvatti vieraiden johdon jo neljään maaliin, mutta Kiekko-Vantaa nousi vielä kahden maalin päähän.

Loppunumerot 5-2:een, 10 sekuntia ennen täyttä aikaa, viimeisteli Bruno Jalasti tyhjään Kiekko-Vantaa-maaliin. Anton Laiho HIFK:n maalissa torjui voitto-ottelun ja siihen vaadittiin 26 torjuntaa.

– Edelleen tehottomuus vähän kiusana ja kotijoukkueella avauserässä taistelutahto päällä. Toisessa erässä heidän vauhti hyytyi vähän ja me saatiin onnistumisia hyökkäyspäässä. Toinen erä pystyttiin hallitsemaan kiekolla ja vastustajalla ei ollut oikein mitään. Viimeinen erä pelattiin pois, höllättiin vähän ja lopetettiin pelaaminen, Ahola harmitteli vastustajan kahta maalia päätöserässä.

Tulevat ottelut

Kollit: la 19.9. klo 15.00 Jokerit-Kollit, su 20.9. klo 16.00 Kollit-Jokerit

U18: la 19.9. klo 18.20 K-Vantaa-HIFK

U16: pe 18.9. klo 17.20 KJT Haukat-HIFK, la 19.9. klo 14.50 HIFK-Jokerit

Teksti: Jari Hotti @JariHotti

Näytä kaikki uutiset