LähiTapiola junioreiden viikkoraportti: Kahdeksan ottelua, seitsemän voittoa

Junioreilla on takanaan lähes täydellinen viikko.

”Aktiivisia ja työteliäitä”

Edellisellä otteluviikolla kauden ensimmäisen tappionsa kokenut Kollit palasi nopeasti voittokantaan, kun Joni Töykkälän miehistö voitti viime viikonloppuna molemmat pelaamansa ottelut. Kollit on pelannut tänä syksynä nyt kuusi sarjaottelua ilman tappioita varsinaisella peliajalla ja täysiä pistepotteja joukkue on saalistanut viisi kappaletta.

Lauantaina Kollit kohtasi Tampereella KOOVEEn. Vierasjoukkueen ylivoimapeli osoitti toimivuutensa heti avauserässä, kun Jesse Seppälä ja Rasmus Ruusunen laukoivat kahdella ylivoimamaalilla Kollit 2-0-johtoon ennen ensimmäistä erätaukoa. Jäähyjen värittämän toisen erän Kollit vei nimiinsä maalein 1-0, Aatu Laakson onnistuttua maalinteossa. Ruususen toinen maali ottelussa oli jälleen ylivoimamaali ja sen myötä Kollit karkasivat jo neljän maalin johtoon.

KOOVEE kavensi 1-4:ään vajaat kymmenen minuuttia ennen päätössummeria onnistuneella rangaistuslaukauksella, mutta Jonni Kärkkäisen 5-1-maali reilut kolme minuuttia myöhemmin katkaisi kotijoukkueen selkärangan lopullisesti. Emil Vinni torjui Kollien maalissa 16 kertaa. Ruususen tehot KOOVEEn kaadossa olivat 2+1, Seppälän ja Laakson 1+1, kun taas Viljam Sandvik syötti Kollien maaleista kaksi.

– Hyvä ottelu meiltä. Vastustaja puolusti hyvin keskustaa, joka näkyi meidän hyökkäyspelissä tehottomuutena. Hyvä ylivoimapeli takasi kolme pistettä, Töykkälä arvioi ottelun jälkeen.

Sunnuntaina Kollit teki paluun kotikaukaloonsa Elisa Areenalle kahden vierasottelun jälkeen, kun se kohtasi TPS:n. Otto Salin vei kotijoukkueen 1-0-johtoon jo avauserän neljännellä minuutilla. Toisessa erässä Kollit onnistui maalinteossa kahdesti, kun Miro Tauslahti ja Jaani Holopainen kirjauttivat nimensä pöytäkirjaan maalin muodossa. Kolmas erä kirjattiin TPS:lle maalein 2-1, mutta koko ottelu Kolleille 4-2. Kolmannessa erässä isännistä maalinteossa onnistui Seppälä. Aivan kuten KOOVEE-ottelussa, niin myös TPS:ää vastaan Sandvik oli mukana rakentamassa kahta maalia. Aku Koskenvuo Kollien maalissa venyi kiekon eteen 24 kertaa.

– Hyvätasoinen ottelu. Oltiin aktiivisia ja työteliäitä. Jouduttiin koville ja erittäin tyytyväinen olen jätkien sitkeyteen! Kuusi pistettä viikonlopusta on kova suoritus ja nälkäisenä kohti seuraavaa viikkoa, Töykkälä kommentoi.

 

 

”Iso hatunnosto meidän jätkille”

U18 ylemmässä SM-alkusarjassa viime viikonloppuna kaksi kotiottelua pelanneen IFK:n hurja voittoputki sai jatkoa, kun joukkue kaatoi perjantaina HPK:n maalein 6-4 ja lauantaina KalPan voittomaalikilpailun jälkeen 3-2. Vaikka KalPa IFK:lle kauden ensimmäisen pistemenetyksen aiheuttikin, on Joni Petrellin suojatit voittaneet tällä kaudella kaikki 16 pelaamaansa ottelua ja niistä sarja-otteluiden voittoja on seitsemän.

HPK-ottelusta muodostui maalirikas jännitysnäytelmä, missä johtoasema vaihtui kolme kertaa. Ottelun voittomaali syntyi ajassa 54.47, kun neljän tehopisteen (2+2) iltaa viettänyt Rasmus Toivainen vei Kollit 5-4-johtoon ja tästä ei HPK enää tasoihin noussut. Loppunumerot 6-4:een kotijoukkue viimeisteli tyhjään maaliin, HPK:n hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia pelaten. Roni Alanko ja Tuomas Uronen kirjauttivat tehot 1+1. Lisäksi Kolleista maalinteossa onnistuivat Roope Tuomioksa ja Paavo Hiltunen. Elias Pyyhtiä urakoi voitto-ottelussa 30 torjuntaa.

– Kova kaksinkamppailuottelu, hyvää vääntöä puolin ja toisin. Oltiin ehkä aavistuksen niskan päällä läpi ottelun, mutta helpottava viimeinen maali tuli vasta tyhjiin, Petrell huokaisi ottelun jälkeen.

IFK:n ja KalPan välisessä ottelussa joukkueet tekivät vuorotahtiin maaleja 2-2:een asti, joista viimeinen oli KalPan tasoitusmaali hieman alle neljä minuuttia ennen täyttä aikaa. Jatkoajan ollessa maaliton, ratkaisua siirryttiin hakemaan voittomaalikilpailusta, jossa lopulta tarvittiin yhteensä yhdeksän laukojaa ennen kuin Tuomioksan (1+1) onnistumisen myötä IFK pääsi juhlimaan kahden pisteen arvoista voittoa. Varsinaisella peliajalla IFK:sta maalinteossa onnistuivat Valtteri Siikala, sekä Hiltunen (1+1). Viikonlopun toisen ottelunsa IFK:n maalissa pelannut Pyyhtiä kirjautti tilastoihin 33 torjuntaa ja KalPan viidestä ”rankkarista” neljä torjuntaa.

– Kauden vauhdikkain ottelu selkeästi. KalPan hyvin luisteleva ryhmä pisti meidät todella tiukille ja veikin ottelua ajottain selvästi. Iso hatunnosto meidän jätkille asenteesta ja sitoutumisesta molemmissa viikonlopun otteluissa. Tästä on hyvä taas oppia ja olla napsun verran parempi tulevissa otteluissa, Petrell käänsi tuttuun tapaansa katseet jo tulevaan.

 

 

”Hieno kuuden pisteen viikonloppu”

U18 Mestiksen alkusarjan kakkoslohkossa IFK Akatemia avasi sarjakautensa kahdella tappiolla, mutta sen jälkeen pelatut neljä ottelua ovat tuoneet neljä voittoa. Lauantaina IFK Akatemia isännöi Ketterä/SaiPaa ja kotijoukkueen startti oli vahva, kun ennen ensimmäisen erän puoliväliä Julius Kokko ja Kaarlo Aakkula olivat vieneet kotijoukkueen 2-0-johtoon. Toisessa erässä Kokko onnistui toistamiseen ja IFK Akatemian johto kasvoi jo 3-0:aan.

Vaikka Ketterä/SaiPa kirjauttikin päätöserästä 2-1-erävoiton, nappasi IFK Akatemia täyden pistepotin 4-2-voiton myötä. Kolmannessa erässä IFK Akatemiasta maalinteossa onnistui Linus Ceder (1+1) ja maalissa voitto-ottelun pelannut Henrik Virro torjui 18 vastustajan laukausta. Sampo Poikelin ja Aleksi Mannio syöttivät IFK Akatemian maaleista kaksi.

Sunnuntaina Elisa Areenalla SaPKo karkasi avauserän lopulla 2-0-johtoon, mutta Kokon 1-2-kavennusmaali ylivoimalla nosti IFK Akatemian maalin päähän. SaPKo sai toiseen erään onnistuneen lähdön, kun pässipaidat viimeistelivät 3-1-maalin jo 14 sekunnin pelaamisen jälkeen. IFK Akatemia nousi vielä toisessa erässä tasoihin, kun ensin Poikelin kavensi 2-3:een ajassa 33.21 ja Sebastian Rosengrenin 3-3-tasoitusmaali puolestaan syntyi ajassa 35.05.

Ottelun 4-3-voittomaalin IFK Akatemia viimeisteli Lauri Sinivuoren toimesta kolmannessa erässä ajassa 44.07 ja Eddie Kolster viimeisteli loppunumerot 5-3:een 24 sekuntia ennen päätössummeria. Kokko ja Kolster kirjauttivat molemmat pöytäkirjaan kolme tehopistettä (1+2) ja Poikelin, Rosengen, sekä Sinivuori kaksi tehopistettä (1+1). Sami Kallionkieli syötti kaksi maalia ja IFK Akatemian maalissa pelannut Tommy Vilen torjui 23 kertaa.

– Ketterä/SaiPa-ottelussa meillä oli maalinteon vaikeuksia, vastustajan maalivahdilla 56 torjuntaa. Saatiin kuitenkin voitto. SaPKo-ottelu oli vauhdikasta juniorijääkiekkoa. Alkuvaikeuksien kautta pisteet jäi kuitenkin kotiin. Hieno kuuden pisteen viikonloppu, päävalmentaja Petri Kokko hehkutti.

 

 

”Kärsivällisyys riitti”

U16 SM-karsintasarjan kakkoslohkossa IFK:n viikonloppu käynnistyi 2-3-kotitappiolla Kiekko-Espoo Challengeria vastaan. Kotijoukkue laukoi ottelussa kohti maalia 51 kertaa, mutta kolmannessa erässä kolmen maalin takaa-ajoasemassa tulleet kaksi kavennusmaalia Joakim Hirschovits-Gerzin ja Jasper Kuhdan toimesta eivät IFK:ta enää pisteille nostaneet.

– Tehtiin vastustajan maalivahdista muuri! Ensimmäinen ja kolmas erä olivat hyvää tekemistä. Toisessa erässä puskettiin vain yksin. Vaikea ottelu, vaikka paikkoja oli, päävalmentaja Ville Wacklin harmitteli.

Sunnuntaina Pirkkolassa vieraili Jukurit, joka viimeisteli ottelun avausmaalin avauserän lopulla. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin kuitenkin tasatilanteessa 1-1, kun Edvard Grönholm (1+1) onnistui rangaistuslaukauksessa, pelikellon näyttäessä aikaa 18.35. Myös toisessa erässä molemmat onnistuivat maalinteossa kerran. IFK:n 2-2-maalin laukoi Kuhta. Kolmannessa erässä Matias Torkki vei IFK:n ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon, mutta Jukurien tasoitus syntyi vain 29 sekuntia Torkin onnistumisen jälkeen.

Kuhdan vietyä kotijoukkue 4-3-johtoon ajassa 57.15, Jukurit haki lopussa tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla ilman maalivahtia pelaten. IFK:n taistelu kuitenkin tuotti tulosta ja loppunumerot 5-3:een tyhjään maaliin sinetöi Niilo Harju. Emil Mäkinen venyi voitto-ottelussa 25 torjuntaan ja Aleksi Tuovinen oli syöttäjänä IFK:n maaleista 2-2-tasoituksessa, sekä 4-3-voittomaalissa.

– Tasaista vääntöä ja kärsivällisyys riitti. Paikkoja oli tehdä vielä enemmän maaleja, mutta vielä ei ollut riittävästi kylmäpäisyyttä, Wacklin arvioi.

 

 

Tulevat ottelut

Kollit: pe 1.10. klo 18.30 Kollit-TUTO, la 2.10. klo 15.30 JYP-Kollit

U18: la 2.10. klo 12.30 Jukurit-IFK, su 3.10. klo 13.50 IFK-Kärpät

U18 Akatemia: la 2.10. klo 13.20 K-Kissat-IFK Ak, su 3.10. klo 16.20 IFK Ak-K-Vantaa Ak

U16: ei otteluita tällä viikolla

Teksti: Jari Hotti @JariHotti

Näytä kaikki uutiset