LähiTapiolan junioreiden viikkoraportti: Vanhimmat pojat ikävässä asemassa
Junioreiden viikkoraportissa seurataan HIFK:n U20-, U18-, U18 Akatemian sekä U16-ikäluokkien sarjoja.
U20 SM-sarja
Suomen jääkiekon U20-ikäluokka on kärsinyt huomattavasti joulukuussa voimaan tulleista kokoontumisrajoituksista. Viime vuonna todetusti ja lain mukaisesti U20 SM-sarjaa ei luokitella ammattilaisurheilusarjaksi, ja koska sarjassa pelaa täysi-ikäisiä, joukkueet eivät ole harjoitelleet tai pelanneet viikkoihin.
Kollit on pelannut edellisen kerran 18. joulukuuta. Liiton otteluohjelman mukaan seuraavan kerran HIFK:n U20-joukkue pelaisi 26. tammikuuta.
– Vanhimmat pojat ovat erittäin ikävässä asemassa tällä hetkellä. Nuoret ovat kriittisessä vaiheessa ammattilaisuuden porteilla. Kundit ovat tehneet tavoitteellisesti hommia ammattilaisuuden eteen jo useamman vuoden ja nyt lyödään kapuloita rattaisiin jo kolmatta kautta putkeen, Kollien päävalmentaja Joni Töykkälä harmittelee.
– Eniten ihmetyttää, että heidät rinnastetaan aikuisiin harrastelijoihin – esimerkiksi jos minä kävisin kerran viikossa pelaamassa jotain höntsäliigaa. Nämä pojat ovat SM-tason kilpaurheilijoita. Tämä rinnastus on mielestäni äärettömän outo.
U18 Sm-sarja
HIFK:n U18-joukkue pelasi menneellä viikolla yhden ottelun. Paluu kolmen viikon mittaiseksi venyneeltä joulutauolta sujui mallikkaasti.
– Olen tosi tyytyväinen kokonaisuuteen. Asiat, joita ollaan viime aikoina treenattu, näkyi pelissä todella hyvällä tasolla. Pelaajien sitoutuminen ja kiima pelaamiseen tuntui aina penkin taakse saakka. Todella positiivinen alku kevätkaudelle, joukkueen pääkäskijä Joni Petrell iloitsee.
HIFK – Pelicans 6–3
U18 Mestis
HIFK Akatemia palasi joulutauolta kahden matsin merkeissä. Viikonloppuna joukkue kompuroi ehjän 60 minuutin suorittamisen kanssa, ja sarjapisteitä mukaan tarttui yksi kuudesta mahdollisesta.
– Kummatkin pelit hävittiin toiseen erään. Toisen erän pelaaminen menee monella ylipelaamiseksi ja aletaan oikomaan sovittuja asioita. Yksi piste ei ole sitä mitä lähdettiin viikonlopulta hakemaan, koutsi Petri Kokko analysoi.
HIFK Ak – Kiekko-Espoo Blues 4–5
HIFK Ak – Jokipojat 4–5 JA
Tilastoja ei saatavilla.
U16 SM-sarja
U16-ikäluokan varsinainen SM-sarja saatiin käyntiin menneellä viikolla. HIFK onnistui voittamaan yhden viime viikon kahdesta ottelustaan.
– Jokereiden kanssa pelattiin kovavauhtinen ja hyvätasoinen peli. Ensimmäiset 35 minuuttia oli hyvää tekemistä meiltä ja pysyttiin systeemissä. Sen jälkeen alettiin vähän varastelemaan ja kaveri sai muutaman maalin, päävalmentaja Ville Wacklin kertoo.
– JYPiä vastaan ei oikein päästy niin sanotusti telineistä irti. Hankala peli kaikkinensa, mutta voitto ja kolme sarjapistettä kelpaa.
HIFK – Jokerit 2–5
HIFK – JYP 3–2
Tulevat ottelut:
Kollit: ei otteluita tällä viikolla
U18: pe 14.1. klo 17:50 Kiekko-Vantaa – HIFK
U18 Akatemia: su 16.1. klo 15:20 HIFK Ak – Hermes
U16: pe 14.1. klo 19:30 HIFK – Kiekko-Espoo, la 15.1. klo 16:00 HIFK – KalPa