Kollien kevät käynnistyy tänään – Puolivälierissä vastassa TPS

Junioreiden viikkoraportissa seurataan HIFK:n U20-, U18-, U18 Akatemian sekä U16-joukkueiden sarjoja.

U20 SM-sarja

Kollien runkosarja tuli päätökseensä viime viikonlopun vierasrundilla. Pudotuspelipaikka oli jo varmistunut ja enää pelattiin lopullisesta sijoituksesta ja puolivälierävastuksesta.

– Runkosarja päätökseen Savon ja Oulun reissulla. Perjantaina aamulla lähdettiin liikenteeseen kohti Kuopiota. Itse ottelun alku oli sysimusta ja vastustaja kolmen maalin karkumatkalle. Siitä ei toivuttu ja pisteet jäivät Kuopioon, joukkueen päävalmentaja Joni Töykkälä kertaa.

– Lauantaina Kärpät-pelissä vastustaja meni johtoon peräti neljästi ja aina tultiin rinnalle. Kolmannessa erässä päästiin ensimmäistä kertaa johtoon, mutta Kärpät pystyi tasoittamaan ilman maalivahtia. Voittolaukauksilla lisäpiste jäi Ouluun.

– Runkosarja pakettiin ja sijoitus kuudes. Keskiviikkona aloitetaan puolivälierät TPS vastustajana. Upea asia pojille, kun päästään yhdessä mittaamaan meitä ja joukkueessa on vain kahdella pelaajalla aikaisempaa kokemusta U20-pleijareista.

 

KALPA – KOLLIT 5–2

0 + 1 = 1 9 URONEN Tuomas

KÄRPÄT – KOLLIT 6–5 VL

3 + 1 = 4 9 URONEN Tuomas
0 + 2 = 2 37 LEHMUS Joona
1 + 0 = 1 39 KOMAROV Oskar
0 + 1 = 1 23 KUIVAS Arttu

 

U18 SM-sarja

Alle 18-vuotiaat pelasivat runkosarjan toiseksi viimeisen viikon aikana kaksi paikallisottelua. Saldona oli neljä sarjapistettä.

– Back-to-back paikallispelit olivat ohjelmassa. Ensimmäinen peli oli loistava kokonaisuus. Ei annettu vieraille mitään ja hallittiin tapahtumia läpi ottelun, päävalmentaja Joni Petrell iloitsee.

– Toisessa mentiin jo 4-1-johtoon, joskaan ei pelattu ihan omalla tasollamme. Loppujen lopuksi vähän erikoisten pomppujenkin kautta Jokerit tuli tasoihin. Vaikka pomppuja olikin niin tasoitus oli pelitilanteisiin nähden ansaittu. Rankkareilla pinnat jäivät Pirkkolaan.

– Kaksijakoinen viikko, josta neljä pinnaa. Ensi viikolla vielä pari himamatsia ennen pleijareita, joissa voidaan varmistaa kotietu jatkopeleihin.

 

HIFK – JOKERIT 3–0

0 + 1 = 1 3 JALASTI Bruno

JOKERIT – HIFK 5–4 VL

1 + 0 = 1 44 NYMAN Toni
0 + 1 = 1 3 JALASTI Bruno
0 + 1 = 1 4 NYMAN Nooa

 

U18 alempi SM-sarja

HIFK Akatemia pelasi sarjaturnausotteluita viikonloppuna Vierumäellä. Ikäluokan alempaan SM-sarjaan ensi kaudeksi paikkansa varmistanut joukkue pelasi kaksijakoisen turnauksen.

– Viikonvaihteessa pelattiin sarjaturnaus, joka sisälsi osaltamme kolme peliä. Turnaus avattiin voitolla SaiPasta ja työmoraali oli meillä kohdallaan. Oltiin selvästi hallitsevampi osapuoli ja ansaitut kolme pistettä, sanoo päävalmentaja Timo Kuuluvainen.

– Lauantainen matsi Kiekko-Vantaata vastaan ei jättänyt käteen muuta, kuin oppia kuinka ei lähestytä peliä. Johtoryhmänä epäonnistuttiin, koska lyhyt palautumisaika sekä ruokailujen järjestäminen ei osunut sitten alkuunkaan ja peli tuli silmille.

– Sunnuntaina palattiin hyvään tekemiseen. Vaikka kiekko ei ihan pomppinutkaan meille, jätettiin hyvä kuva pelaamisestamme. Haastettiin kärkijoukkue hienosti ja lyötiin ämpärit tyhjäksi. Pari hyvää matsia, joista voidaan olla ylpeitä ja oli hienoa nähdä, mitä jengistä lähtee, kun ollaan töissä. Jatketaan kautta vielä perjantaina ja sunnuntaina, jonka jälkeen tämä kausi on laitettu Akatemian osalta kansiin.

 

HIFK AK – SAIPA 3–1

2 + 0 = 2 11 LEMBERG Atte
1 + 0 = 1 27 KUHTA Jasper
0 + 1 = 1 21 MURPHY Grady

HIFK AK – KIEKKO-VANTAA 2–8

1 + 0 = 1 9 SUNDMAN Axel
1 + 0 = 1 13 HARJU Niilo
0 + 1 = 1 11 LEMBERG Atte

KIEKKO-ESPOO – HIFK AK 2–1

1 + 0 = 1 11 LEMBERG Atte
0 + 1 = 1 6 KAURIA William
0 + 1 = 1 13 HARJU Niilo
23/25 30 MÄKINEN Emil

 

U16 SM-sarja

HIFK pelasi menneellä viikolla kolme kotiottelua. Kolme peliä viiteen päivään ja saldona kolme sarjapistettä.

– Viikon esimmäisessä pelissä sarjakärki näytti mallia maalinteon tehokkuudessa. Toinen peli oli kauden paras ja tasapainoisin ja sen seurauksena ansaittu voitto. Kolmannessa pelissä oli jo havaittavissa väsymystä, suorittaminen oli huolimatonta ja selkeä tappio, päävalmentaja Tommi Railo kertaa.

 

HIFK – TAPPARA 5–10

1 + 2 = 3 6 NURKKALA Antti
0 + 3 = 3 16 TORKKI Oliver
1 + 1 = 2 36 HUHTAMAA Joel
1 + 0 = 1 4 KAARTO Niklas
1 + 0 = 1 2 JUNTUNEN Oiva

HIFK – KIEKKO-ESPOO 3–0

HIFK – ÄSSÄT 1–5

1 + 0 = 1 27 NUUTINEN Milo
0 + 1 = 1 20 MÄNTY Joonas

 

 

 

Tulevat ottelut:

Kollit:

1. Ke 08.03.2023 46352 Turku 18:30 TPS HIFK
2. Pe 10.03.2023 46356 Töölö 2 18:30 HIFK TPS
3. La 11.03.2023 46360 Turku 12:30 TPS HIFK
Tarvittaessa
4. Ma 13.03.2023 46364 Töölö 2 18:30 HIFK TPS
5. Ke 15.03.2023 46368 Turku 18:30 TPS HIFK

U18:

La 11.03.2023 38511
Töölö 2
12:20 HIFK JYP
Su 12.03.2023 38571
Töölö 2
13:50 HIFK Jukurit

U18 Akatemia:

Pe 10.03.2023 38645
Tapiola 2
18:15 K-Espoo Ch HIFK Ak
Su 12.03.2023 38658
Töölö 2
16:20 HIFK Ak KooKoo

U16:

Pe 10.03.2023 41073
Espoonlahti
18:25 K-Espoo HIFK
Su 12.03.2023 41069
Patajunnuareena
13:30 Ässät HIFK

Näytä kaikki uutiset