logologo
HIFKPelicans
ke 30.11.2022 klo 18:30

HIFK x JOUTEN X LINDSTRÖM

HIFK tekee vastuullisuusohjelmansa mukaisesti erilaisia tekoja, joilla edistetään ja kiinnitetään huomiota vastuullisiin valintoihin. Yhteistyö Lindströmin kanssa mahdollisti poikkeuksellisen yhteistyön kolmen yrityksen kesken. Pelaajat saivat uniikit, nimikoidut paidat Joutenin mallistosta.

Suunnittelumme keskiössä on halu kannustaa ajattelemaan päivittäisiä esineitä niiden tavanomaisia käyttötarkoituksia pidemmälle, kertoo Eljas Pajamies Joutenilta.

– Pyyhkeet ovat paitsi mielenkiintoisia vaatteina, myös käytännöllisiä kuivaukseen ja oleiluun. HIFK:n ja Lindströmin kanssa pääsimme ensimmäistä kertaa viemään Joutenit rannoilta ja hotelleista jäähalliin, mikä oli meille uusi ja kiinnostava kokeilu.

Lindströmin ja HIFK:n yhteistyö mahdollistaa erikseen HIFK:lle suunniteltuja tekstiilejä niin hallin ilmeeseen kuin pelaajienkin käyttöön. Yhteistyöhön kuuluu myös rakentaa erilaisia konkreettisia tekoja vastuullisuuden ympärille.

Lindströmin ydintä on auttaa yrityksiä kasvamaan vastuullisella tavalla, kertoo Juuso Marno Lindströmiltä.

– Yhteistyömme HIFK:n ja Joutenin kanssa on ollut inspiroivaa tämän merkityksen täyttämistä, sillä pystymme Joutenin avulla hyödyntämään meidän hotelleissa olleita elinkaarensa lopussa olevia pyyhkeitä ja kierrättämään ne uusiksi, pehmeiksi ja kestäviksi oloasuiksi HIFK:n pelaajille. Lindströmin tarina alkoi pienestä tekstiilivärjäämöstä nykyisen eduskuntatalon alueella jo vuonna 1848, joten alun perin töölöläisenä on mahtavaa tehdä yhteistyötä muidenkin alueen edelläkävijöiden – HIFK:n ja Joutenin – kanssa.

HIFK:n vastuullisuustyön yhtenä kulmana on toteuttaa tekoja, jotka parantavat ympäristövastuullisuutta tai lisäävät tietoisuutta paremmista valinnoista.

Paita on tyylikäs ja erilainen, sekä ennen kaikkea vastuullinen. Pelaajat pääsevät meillä hyödyntämään paitaa kopissa, kotona ja reissuissa. On hienoa, että löydettiin heti näin upea konkreettinen teko yhteistyölle, kertoo HIFK:n myyntipäällikkö Raakel Koittola.

Helsinkiläinen Jouten on design-studio, joka luo uniikkeja vaatteita uudelleenkäyttämällä korkealaatuisia tekstiilejä. Jouten on perustettu vuonna 2016.

Lindström on tekstiilipalveluyritys, jonka tavoitteena on helpottaa asiakkaittensa elämää Euroopassa ja Aasiassa. Lindström tarjoaa 4550 omistautuneen työntekijän avulla vastuullisia ja helppokäyttöisiä palveluja varmistaen turvallisen ja hygieenisen ratkaisun parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen varmistamiseksi. Vuonna 2020 Lindström Groupin liikevaihto oli 388 miljoonaa euroa.

HIFK Hockey on yritys, jonka toiminnan alle kuuluvat miesten ja naisten Liiga-joukkueet, junioritoiminta sekä e-urheilu.