FIN SWE ENG
live
0-0
Valikko

Seurahistoria

1. Mestaruus 1968-1969

Helsingin IFK:n nousu todelliseksi suurseuraksi alkoi kaudella 1968-1969, kun joukkue voitti seurahistorian ensimmäisen mestaruutensa.

Suuri yleisö oli kiinnostunut helsinkiläisestä jääkiekkoilusta sen jälkeen, kun Nordenskiöldinkadulle oli saatu uusi uljas, tosin betonisen harmaa jääkiekkohalli.

Ennennäkemätön yleisöryntäys ikiaikaisen kuuluisan Suomensarjan karsintaotteluun mestaruussarjapaikasta 1967 HIFK-Töölön Vesa todisti siitä, että kiinnostus lajiin oli pääkaupunkiseudullakin syntynyt. Liki 11 000 silmäparia oli todistamassa, kun HIFK löi Vesan ja pääsi isännöimään uutta hallia. Töölön Vesalle se tarkoitti uudelleensyntymistä Jokerit-nimen alle, ja HIFK sai reilun etumatkan kilpailijoihinsa nähden pelatessaan teitä helsinkiläisten sydämiin. Helsingin alueen muut seurat, kuten HJK ja Karhu-Kissat jäivät jatkossa lapsipuolen asemaan.

Oli aika tehdä jotain uutta, jotta HIFK vahvistaisi kovassa kilpailussa asemansa Helsingin ykkösjoukkueena, ja se sitten tehtiinkin.

HIFK:n kiekkopomona toimi tuolloin Göran Stubb, joka oli heitellyt kanadalaiselle veteraanipakille Carl Brewerille leikillään, että tämän olisi syytä suunnistaa Suomeen. Ulkomaanmiehistä HIFK:lla oli kokemusta muutenkin, sillä tähtirintojen paidassa oli pelannut tavallista tuloksekkaammin mm. Gerald Sullivan, joka voitti aikanaan pistepörssin 20 maalilla ja viidellä syötöllä.

Stubb, joka oli puhunut Brewerille puolileikillään, hämmästyikin iloisesti, kun lyhyt, lihaksikas ja perinteisen kova kanadalaispakki ottikin jutut tosissaan ja ilmoitti haluavansa saapua Suomeen.

Kiekkoilu, joka haki omia uomiaan muiden talvilajien paineessa, oli kuitenkin ottanut pari kautta aikaisemmin varsin uuden ilmeen. Pelissä otettiin käyttöönkokokentän taklaus, joka mullisti kaukalon tapahtumat täysin. Hyökkäyspeliin tuli aggressiivisuutta, ja kun aikaisemmin peliä oli hallittu lähinnä hyvällä luistelulla, mailatekniikalla ja harhautuksilla, tuli nyt kentälle uusi elementti – fyysinen dominanssi. Kun vertaa vielä 50- ja 60-lukujen kiekkoilijoiden vartaloita vaikkapa 70-luvun ja erittäinkin 80-luvun pelaajiin, on havaittavissa selkeä ero:
siinä, missä takavuosien kiekkoilija saattoi olla vartaloltaan ties millainen hernekeppi tai reimari, alkoi taklauspelin kautta tapahtunut kehitys suosia ja tuottaa lihaksikkaita, raamikkaita pelaajatyyppejä.

Carl Brewerin tulo sattui sopivaan saumaan: mies osasi kontaktipelin ja tiesi, kuinka se opetetaan taisteluhenkeä korostamalla suomalaisille.

 

Punanuttujen imago syntyy

Kun Brewer saapui Suomeen, oltiin asian suhteen hieman “vaiheessa”, mutta perikanadalainen pakkihan ei kauan jäänyt asiaa miettimään, vaan opetti punakoneen miehet niittaamaan ja taistelemaan loppuun asti. HIFK:lla oli ryhmässään tukku erittäin hyviä pelaajia, joiden monenkin paidat roikkuvat tätä nykyä jäädytettyinä Nordenskiöldinkadun hallin katossa.

HIFK:n tavaramerkiksi muodostunut aggressivinen pelitapa oli syntynyt, kun kanadalainen periksiantamattomuus yhdistettiin HIFK-pelaajien sisuus ja suomalaiseen ylpeyteen.

Mestaruusjoukkue

Jaakko Marttinen, Carl Brewer, Henrik Granholm, Eero Holopainen, Juha Rantasila, Heikki Riihiranta, Heikki Järn, Matti Väisänen, Tommi Salmelainen, Juhani Jylhä, Esa Isaksson, Matti Murto, Väinö Kolkka, Harri Linnonmaa, Kimmo Heino, Jorma Thusberg, Jorma Rikala, Juhani Boström.

Valmentajat

Esko Rekomaa ja Carl Brewer.

 

2. mestaruus 1969-1970

Jääkiekossa mestaruuden uusiminen on aina vaikeaa. Sen tiesi myös HIFK, kun se lähti kauteen 1969-1970. Mestarin päänahka on aina haluttua tavaraa, mutta punanutut kestivät hyvin taas jopa Ilveksen tykistökeskityksen.

Kausi 1969-1970 alkoi varsin erikoisesti, sillä jäähallipulan vuoksi sarja alkoi edelleenkin vasta marraskuun alussa. Tosin hallitsevalla mestarilla HIFK:lla oli paljon puuhaa jo ennen sitä.

HIFK hioi kuvioitaan kansainvälisillä areenoilla ja varsin menestyksekkäästi. Syyskuun alussa HIFK otti mittaa tulevista SM-sarjan vastustajistaan. Välierässä HJK kaatui selvin numeroin 5-0. Loppuottelussa Jokerit kellistyi maalein 6-4.

HIFK:n alkukauden huipputapaus oli ilman muuta se, kun se osallistui ensimmäisen kerran Euroopan Cupiin. HIFK:n vastustajaksi arvottiin Ruotsin Leksand. Avausottelussa Ruotsissa Leksand kukisti HIFK:n 8-2.
Näin kotiottelussa jäi paljon kurottavaa, mutta HIFK järjesti kannattajilleen ikimuistoisen ottelun.

HIFK rökitti Leksandin 7-1, ja edessä oli rangaistuslaukaisukilpailu. Lopulta Leksand meni jatkoon rankkarikisan 5-2-voitolla.

Kun sarja viimein saatiin alkuun, oli paluu arkeen kova. Avausottelussa Porissa tuli lunta kaukaloon oikein kunnolla. HIFK taitoi lumisateen paremmin ja kukisti Ässät 2-1.

Syyskaudella oli yksi huima ottelu Helsingissä, kun jäähallissa 10 173 (!) silmäparin edessä HIFK kohtasi SM-sarjataistossa Jokerit. Ottelu ratkesi kolmanteen erään, jossa HIFK tulitti Jokerirysään viisi maalia.
HIFK vei ottelun 9-3.

Menestys Ahearne cupissa

Sarjan puolivälissä HIFK nappasi yhden upeimmista kansainvälisistä voitoistaan arvostetussa Ahearne Cupissa, joka keräsi HIFK:n lisäksi Neuvostoliiton mestarin Moskovan Spartakin, Ruotsin mestarin Leksandin. Tsekeistä oli mukana Sparta Praha, ja lisäksi turnauspisteistä mittelivät ruotsalaiset AIK, Djurgården, Södertälje ja Färjestad.

Ratkaisupelissä Leksandia vastaan Linnonmaan, Murron kahdella, Jylhän ja Isakssonin maaleilla HIFK korjasi 5-4-voiton ja samalla turnausvoiton. Turnauksen voitto oli siihen asti ylivoimaisesti paras suomalaisen seurajoukkueen kansainvälinen menestys.

Paluu SM-sarjaan oli ankea, sillä kotona saavutettiin vain 4-4-tasapeli SaPKoa vastaan. Se oli hyvä herättäjä vierasotteluun Ilvestä vastaan. 10 200 tamperelaisen silmien edessä HIFK kukisti Ilveksen 5-3 ja nousi sarjassa kolmanneksi.

HIFK:n kiri alkoi, kun se kukisti sarjajohtaja TPS:n vieraissa 3-1. Mestaruustaisto oli lopulta kahden kauppa. Ennen viimeistä kierrosta HIFK:lla oli 35 pistettä ja Ilveksellä 34. Näin HIFK:lle riitti ottelusta tasapeli mestaruuden uusimiseen. Helsingin halliin oli pakkautunut peräti 10 814 katsojaa, joille HIFK tarjosi mestaruuden arvoisen näytelmän. Vaikka Esa Isaksson olikin poissa ottelusta, HIFK:lla ei ollut vaikeuksia voittaa ottelua lukemin 7-4. Näin mestaruuspytty jäi taas Helsinkiin.

 

Mestaruusjoukkue

Juhani Jylhä, Juha Rantasila, Esa Isaksson, Matti Murto, Väinö Kolkka, Heikki Riihiranta, Harri Linnonmaa, Kimmo Heino, Matti Harju, Jorma Thusberg, Heikki Järn, Lalli Partinen, Jorma Rikala, Juhani Boström, Henrik Granholm, Henry Saleva, Matti Keto, Matti Väisänen ja Mauri Kaukokari.

 

Valmentaja

Esko Rekomaa.

 

3. Mestaruus 1973-1974

HIFK nappasi kolmannen liigamestaruutensa kaudella 1973-1974.

Mestaruusmalja ei tullut punanutuille helpolla, vaan se vaati loppujen lopuksi piinkovaa työtä.

Esimerkiksi rakas paikallisvastustaja Jokerit pöllytti syyskierroksella HIFK:ta rumasti lukemin 0-6, mutta kevätkierroksella Seppo Liitsolan orkesteri palautti asiat päiväjärjestykseen 8-3-voitolla. Sarjan tasaisuutta kuvaa se, että viimeisen neljänneksen alkaessa HIFK ja Ilves olivat tasapisteissä, Tappara kaksi pistettä, KooVee kolme ja Jokerit viisi pistettä kärkikaksikosta jääneinä. Oli päivänselvää, että ottelut tamperelaiskolmikkoa vastaan keväällä olivat HIFK:lle tuikitärkeitä.

Ensimmäisenä manselaisista asettui vastaan Hakametsässä Ilves. Ottelu oli todellinen trilleri. HIFK johti ottelua jo numeroin 4-0, mutta Ilves kuroi ottelun lukemiin 4-3. HIFK:n maalivahti Stig Wetzell oli yksi matsin sankareista.

Mestaruuteen oli vielä viisi ottelua. Ensin tuli vastaan TPS, joka oli Kupittaalla pakkovoiton edessä mestaruutta ajatellen. TPS johti peliä jo 3-0, mutta HIFK hoiteli ottelun loppujen lopuksi helposti numeroin 10-5.

HIFK matkasi taas Hakametsään, nyt Tapparan vieraaksi. Nyt oli HIFK:n vuoro venyä 0-3-tappiolukemista 3-4-tappioon.

Sarjaa oli jäljellä kolme kierrosta ja HIFK:lla (47) oli neljän pisteen kaula Tapparaan, Jokereihin ja Ilvekseen. Toiseksi viimeisellä kierroksella HIFK kohtasi edelliskauden mestarin Jokerit, jolla oli enää saumoja hopeaan, mutta joukkue halusi pistää hiekkaa HIFK:n rattaisiin. Jokerit meni pelissä 1-0-johtoon, mutta Juha Rantasila ja Harri Linnonmaa veivät kolmessa minuutissa HIFK:n lähemmäs SM-kultaa. Kolmannessa erässä Esa Peltonen ampui vapauttavan 3-1-maalin ja HIFK:n juhlat olivat valmiit kierrosta ennen sarjan päätöstä.

Päätöskierroksen merkityksettömässä ottelussa HIFK voitti Ässät 5-1, ja HIFK sai vastaanottaa Porissa Kanada-maljan ja mestaruusmitalit.

Kolmen mestaruuden miehiä

Kolmannen mestaruusjoukkueen perusjalkana oli paljon kahden peräkkäisen mestaruusmiehistön pelimanneja. Kolmannen mestaruutensa valtasivat puolustuksen tukijalat Heikki Riihiranta ja Juha Rantasila sekä hyökkäyksen tehomiehet Juhani Boström, Kimmo Heino, Väinö Kolkka, Harri Linnonmaa, Matti Murto ja Jorma Rikala.

Muutenkin HIFK:n miehistö oli kokonaisuudessaan toimiva pakka. Maalivahti Stig Wetzell oli sarjan paras vahti. HIFK:n pisteykkösen Juha Rantasilan tehoja kuvaa puolestaan se, että hän oli sarjan tehotilastossa neljäs edellään vain kolme hyökkääjää. Lisäksi puolustuksessa hääri luunkova Lalli Partinen.

Hyökkäyksessä HIFK:lla oli todellinen tuhonyrkki. Matti Hagman voitti maalitilaston. Hänen vierellään pelasivat Juhani Tamminen ja Esa Peltonen.

Mestaruusjoukkue

Stig Wetzell, Jorma Virtanen, Juha Rantasila, Heikki Riihiranta, Lalli Partinen, Jorma Immonen, Pentti Karlsson, Juhani Tamminen, Esa Peltonen, Matti Hagman, Matti Murto, Harri Linnonmaa, Väinö Kolkka, Jarmo Koivunen, Henry Saleva, Kimmo Heino, Timo Parkkonen, Jorma Rikala, Heikki Kojola, Juhani Boström.

Valmentajat

Seppo Liitsola ja Esko Rekomaa.

 

4. mestaruus 1979-1980

HIFK puristi kaikkien aikojen ensimmäisen SM-liigakultansa ja neljännen mestaruutensa monen mielestä kaikkien aikojen parhaalla HIFK-kokoonpanolla. HIFK vuoli kultaa kaudella 1979-1980 todella kovalla joukkueella.

Siitä kertoo sekin, että finaalisarjassa Ässät kellistyi suoraan kolmessa ottelussa. Tosin viimeinen finaali Helsingin Jäähallissa oli trillerimäinen. HIFK johti toisessa erässä ottelua jo 5-3, mutta Ässät tuli kolmannessa erässä tasoihin.

HIFK:n mestaruusmaali tuli makeasti. Seppo Pakola karvasi aggressiivisesti ja pakotti Ässien pelaajan kiekonmenetykseen. Ilkka Sinisalo antoi nopean syötön Ari Lähteenmäelle, joka latasi kiekon maaliin vain kuusi sekuntia ennen päätösvihellystä. Mestaruusjuhlat Nordenskiöldinkadun hallissa olivat valmiit alkamaan.

HIFK:n iskukyvystä saatiin näyttöä jo ennen kautta. Aivan kauden alla HIFK antoi kyytiä Jokereille maalein 11-3. Sarja-avaus oli HIFK:lle kuitenkin tyly. Vielä edelliskaudella karsintojen kautta sarjapaikkansa säilyttänyt Kärpät kellisti HIFK:n helposti jäänpintaan numeroin 6-3.

Liekö tällä ollut merkitystä, mutta tämän jälkeen HIFK latasi historian lehdille tilaston, joka hakee vertaistaan: Kärppä-tappion jälkeen HIFK ei hävinnyt seuraavista 16 ottelustaan ainuttakaan. Se voitti 13 ottelua ja pelasi kolme tasan. Tämän jakson maalierokin oli huima 123-53. HIFK:lle tyypillistä oli sekin, ettei tähän 16 ottelun jaksoon mahtunut yhtään nollapeliä. Tuolta ajalta onkin säilynyt sanonta ”Kun Hagman pelaa 5-5, Forss 0-0 ja Murto 1-0, niin HIFK voittaa 6-5…” HIFK:n tukipilari oli kauden alussa vahvistettu puolustus. Ennen joukkueen akilleen kantapääksi muodostunut pakkikalusto sai kaipaamaansa apua Kanadasta, kun HIFK:n pelipaidan puki ylleen herra nimeltään Frank Neal. Piskuinen Neal yhdessä Hexi Riihirannan kanssa muodosti punanuttujen pakkilinjojen tehokaksikon.

Uusi valmentaja Jorma Rikala sai myös hyökkäykseen niin toimivaksi, että HIFK oli kauden aikana todella vahva punakone. Jorma Rikala sai muodostettu jo kauden varhaisessa vaiheessa toimivat ketjukoostumukset.
Ykkösvitja oli todella tuhoisa. Maan parhaan pelintekijän, Matti Hagmanin laidoilla viilettivät valon nopeudella kiitänyt armoitettu maalitykki Esa Peltonen ja toisella laidalla karhumainen Tommi Salmelainen.

Kakkosnyrkkikin oli nimivahva ja tehokas. Matti Murron laidoilla maaliverkkoja venyttivät Hannu Kapanen ja Harri Linnonmaa.
Kolmosketju eli eniten koko kauden ajan. Matti Forssin vierellä piipahtivat tuloksekkaasti muun muassa Ilkka Sinisalo, Ari Lähteenmäki ja Arto Sirviö. Maalissa torjui tutun tarkasti Stig Wetzell.

HIFK hioi kultakuntoaan todella erikoisella tavalla. Lake Placidin olympiatauolla joukkue matkusti Dubaihin (!), jossa joukkue pelasi kaksi ryhmän keskeistä peliä. Helsingin Sanomien mukaan joukkueen keskinäisissä peleissä ”Matti Hagmanin luotsaama Cola-joukkue oli terävämpi kuin Matti Murron kivennäisvesiryhmä”.

Katso videolta, miten konkarit muistelevat Dubain reissua.

HIFK sijoittui runkosarjassa kakkoseksi TPS:n jälkeen. Pudotuspeleissä kaatui ensin Kärpät voitoin 3-1 ja finaalissa Ässät 3-0.

 

Mestaruusjoukkue:

Stig Wetzell, Hannu Riihimäki, Frank Neal, Pertti Lehtonen, Seppo Pakola, Raimo Hirvonen, Jorma Immonen, Heikki Riihiranta, Timo Ukkola, Jarmo Vuorinen, Arto Sirviö, Arto Jokinen, Ari Lähteenmäki, Rainer Risku, Ilkka Sinisalo, Harri Linnonmaa, Tommi Salmelainen, Matti Murto, Matti Forss, Esa Peltonen, Hannu Kapanen, Matti Hagman.

 

Valmentaja

Jorma Rikala.

 

5. mestaruus 1982-1983

Helsingissä on unelmoitu HIFK:n ja Jokereiden välisestä liigafinaalista joka vuosi, mutta vain kerran liigahistoriassa nämä rakkaat viholliset ovat kohdanneet toisensa.

Kevään 1983 finaalisarjasta muodostui odotuksien mukainen. HIFK vei finaalisarjan lopulta upean nousun höystämänä otteluvoitoin 3-2.

HIFK:n ja Jokereiden välinen huima taisto alkoi jo ennen pelejä. Jokerit oli finaalisarjassa kotijoukkue ja käytti vetoa erikoisella tavalla hyväkseen. Jäähallissa finaalit viivästyivät päivällä taitoluistelun MM-kisojen vuoksi. Kisojen takia Jokereiden pelaajapenkkiä oli lyhennetty, eikä sitä saatu korjattua loppuotteluiden avauspeliin. Mitä teki Jokerit? Istutti HIFK:n tynkäpenkille! Avauspeli osoitti mitä tuleman pitää. Jokerit meni jo 3-0 johtoon, mutta HIFK tasoitti pelin. Jatkoaikaa oli pelattu 20.16, kun Jari Lindroos räjäytti jokeripotin.

Toinen ottelu oli heti seuraavana päivänä. Jokereilla oli huuma päällä, ja se karkasi nopeasti 3-1-johtoon. HIFK venyi vielä lukemiin 4-3, mutta Jokerit vei pelin 7-4.

Jokerileirissä alettiin jo laatia mestaruusjuhlien käsikirjoitusta. Olihan kolmas ottelu Jokereiden kotiottelu. HIFK:ssa oltiin asiasta tietysti eri mieltä.

Frank Moberg heitti peliin idean, että uutta potkua haettaisiin A-junnujen mestaruuden voittaneista nälkäisistä pelimanneista.

Päävalmentaja Jorma Rikala nostikin junnuista mestaruustaistoon kokonaisen ketjun; Paul Högbacka-Esa Tikkanen-Marko Rönkkö. Iltalehti nimesi ketjun oitis Tupu-Hupu-Lupu-vitjaksi. Kyseessä on se alkuperäinen Ankkalinna-ketju.

Myös ykkösveskarina häärinyt Hannu Lassila sai antaa tilaa Stig Wetzellille.

Nuorisovitja ei saanut pisteitä aikaiseksi, mutta HIFK liikkui kentällä aivan eri malliin. HIFK johti ottelua jo 5-2, mutta Jokerit venyi minuutissa lukemiin 5-5. HIFK:n pelastavaksi enkeliksi tuli Tony Arima, joka viimeisteli Hakki Hagmanin loistavasta syötöstä. Trilleri HIFK:lle 6-5.

Neljännessä ottelussa HIFK oli voimissaan; Jokerit jään pinnalle maalein 5-2. Mestaruuteen tarvittiin viides ottelu…

Mestariksi kuilun partaalta

Ratkaisevassa ottelussa HIFK-pelaajat näyttivät kirijän taitonsa. Jokerit meni johtoon Ari Kuisman ja Pekka Järvelän maaleilla. Jokerit virittivät jo mestaruuslaulujaan. Mutta liian aikaisin.

Ensin Paul Högbacka kavensi lukemiin 2-1 ja Pekka Rautakallio sivalsi pelin tasoihin.

HIFK:n mestaruusmaalista tuli legenda. Tasoitusosumasta oli kulunut ainoastaan 46 sekuntia, kun Matti Forss voitti aloituksen ja kiekko pomppi Pepe Lehtoselle. Pepe pisti rystyltä kiekon kohti pelaajamuuria, kiekko pomppasi jäähän vähän ennen jokerivahti Rauli Sohlmania ja meni kaikkien ällistykseksi verkkoon. HIFK johti 3-2 ja tuo johto piti mestaruussummeriin asti.

Mestaruusjoukkue:

Stig Wetzell, Hannu Lassila, Jarmo Uronen, Matti Mäkäräinen, Pekka Rautakallio, Pertti Lehtonen, Simo Saarinen, Seppo Pakola, Jorma Immonen, Aarre Kourula, Raimo Hirvonen, Heikki Riihiranta, Matti Hagman, Carey Wilson, Tony Arima, Anssi Melametsä, Harri Tuohimaa, Matti Forss, Arto Jokinen, Geoff Wilson, Jari Kapanen, Esa Peltonen, Mika Helkearo, Olli Ignatius, Matti Murto, Ari Lähteenmäki, Paul Högbacka, Marko Rönkkö, Esa Tikkanen,

Valmentajat

Jorma Rikala ja Timo Haapaniemi.

 

6. mestaruus 1997-1998

Keväällä 1998 HIFK päätti 15 vuoden mestaruudettoman kauden. Helsinkiläiset olivat voittaneet edellisen mestaruuden keväällä 1983.

HIFK lähti talveen sekavin tuntein. Päävalmentaja Mike Eaves ilmoitti kauden aattona yllättäen eroavansa. Valmennusruoriin astui aisapari Erkka Westerlund-Raimo Summanen. Tuli ja vesi, sanoi moni HIFK-fani jopa ääneen valmennuskaksikosta.

Heti kauden alussa näki kaikesta, että HIFK oli nälkäisempi kuin koskaan. Koko kauden ajan HIFK:n ympärillä tuntui leijuvan negatiivinen julkisuus. Syyssateiden keskellä HIFK:ta riepoteltiin raiskaussyytteiden ja kapteeninvaihdosten takia.

Negatiivinen julkisuus oli sitä luokkaa, että sen arveltiin vaikuttavan myös joukkueen peliin. HIFK:n pelimannit tiesivät itse kuitenkin mediamyllytyksen keskellä asioiden oikean laidan ja keskittyivät pelkästään pelaamiseen.

Vaikeudet vain tuntuivat kasvattavan joukkueen taisteluhenkeä. Ei hajuakaan edelliskauden vuoristoratapelaamisesta.

Moni heikompi joukkue olisi myös sortunut tapaan, jolla manageri Jarmo Kekäläinen hioi joukkuetta kultakuntoon. Kauden aikana punapaidan puki ylleen kaikkiaan 38 pelaajaa.- Jossain vaiheessa tuntui, että HIFK:n pelaajarallista hyötyi ainoastaan Finnair, veisteli Frank Moberg kauden aikana.

Pelaajasirkus toki nakersi seuran kassaa, mutta Moberg uskoi Kekäläiseen.

Myös ulkomaalaispelaajien loukkaantumiset rikkoivat pelipakkaa. Tim Bergland ja Brian Savoia lähetettiin kesken kauden kotiin.

Mutta sitten löytyivät kultahiput. Maalivahti Tim Thomas ja jytypakki Bob Halkidis olivat hankintoja, joista jokainen liigavalmentaja oli kateellinen HIFK:lle.

Kekäläisen huippusuhteiden ansiosta HIFK-paidan pukivat kauden aikana ylleen myös NHL:ssä kauden aloittaneet Olli Jokinen (LA Kings) ja Miika Elomo (Washington).

Kekäläinen sai NHL-pomot vakuutettua, että SM-liiga on nuorille parempi kasvualusta kuin kovaotteiset farmiliigat.

Olli Jokisesta kasvoi kauden aikana mies, vaikka julkisuudessa hän antoikin lausuntoja, jotka nakersivat HIFK-johdon hermoja. Päällikkö-Olli sai paljon anteeksi kolmannessa finaalissa Ilvestä vastaan, kun hän mäjäytti mestaruusmaalin jatkoajalla.

HIFK oli olympiatauon jälkeen murhaavan murskaava ryhmä. Joukkue pelasi Naganon jälkeen 16 ottelua, voitti niistä peräti 14, pelasi yhden tasan ja hävisi vain TPS:lle. Maalierokin oli murskaava 78-24. Ei ihme, että ennen ratkaisevaa kolmatta finaalia pukukoppiin tuotiin tuntemattoman lähettäjän faksi: “Muistakaa! Asialliset hommat hoidetaan. Muuten ollaan kuin ellun kanat”.

Aika velikultia, tuo HIFK:n mestaruusrykmentti.

 

Mestaruusjoukkue

Tim Thomas, Sakari Lindfors, Olli Ahonen, Jan Caloun, Johan Davidsson, Miika Elomo, Bob Halkidis, Santeri Heiskanen, Markku Hurme, Olli Jokinen, Kari Kalto, Jere Karalahti, Mika Kortelainen, Jarno Kultanen, Tom Laaksonen, Pertti Lehtonen, Kaj Linna, Jani Nikko, Lauri Puolanne, Brian Rafalski, Kari Rajala, Christian Ruuttu, Jarkko Ruutu, Toni Sihvonen, Kimmo Timonen, Marko Tuomainen, Mikko Vesterinen.

 

Valmentajat

Erkka Westerlund ja Raimo Summanen.

 

7. mestaruus 2010-2011

 

IFK marssi seurahistoriansa 7. mestaruuteen näytöstyyliin kaudella 2010-11. Pitkään kauteen mahtui kuitenkin paljon mutkia matkaan. Päävalmentaja Kari Jalonen piti ohjaksista tiukasti kiinni ja satoa korjattiin huhtikuun 20. päivä Espoon Barona Areenalla.

Kauan odotettu mestaruus kruunasi urheilujohtaja Tom Nybondaksen ja päävalmentaja Kari Jalosen kolmen vuoden yhteistyön. Nybondaksen rakentama joukkue oli huippulaadukas jo edellisellä kaudella, mutta matka oli tyssännyt yllättäen puolivälierissä. Paria kuukautta myöhemmin pidetyssä lehdistötilaisuudessa IFK esitteli tulevan kauden joukkueensa, jonka kapteeniksi tuli Ville Peltonen. Kapteenien kapteenin kotiinpaluu sai median nostamaan stadilaiset kertaheitolla mestarisuosikiksi. Villen paluun suunnittelu oli alkanut jo marraskuussa 2008,kun Nybondas lensi tapaamaan Peltosta New Yorkiin. Aika ei ollut vielä silloin oikea – nyt oli.

Tolppien väliin saatiin toinen kiertolainen maailmalta, Juuso Riksman – oma kasvatti hänkin. Puolustukseen tuli uutena nimenä Mikko Kousa, joka jäi lehdistötilaisuudessa vähemmälle huomiolle, sillä median edustajat piirittivät Peltosta ja Riksmania. Kauden edetessä Kousa sai kuitenkin mediahuomionsa ja oli kevään loppupeleissä yksi mestaruusjoukkueen tärkeimmistä palasista.

IFK aloitti syksyn vahvasti ja keikkui alusta lähtien kärkikolmikossa. Kotivoittojen putki meni poikki vasta marraskuun puolessa välin, sekin hieman kyseenalaisesti, sillä IFK:lta hylättiin selvä johtomaali lopussa. Peli kulki kotona mutta vieraspeleissä meno ei ollut täysin samanlaista.

 

Granlundille pitkä huili

Lokakuussa pelatussa Blues-ottelussa Mikael Granlund taklasi Jani Lajusta, joka väisti taklauksen sillä seurauksella, että Granlund kolautti päänsä pleksiin. MG poistui pukusuojaan mutta palasi vielä matsin loppuun ja ratkaisi pelin voittomaalikilpailussa. Seuraavana päivänä Granlundille diagnosoitiin aivotärähdys, mikä piti miehen sivussa peleistä vuoden loppuun asti. Granlund joutui jättämään nuorten MM-kisat väliin, mikä oli suuri pettymys koko kiekkokansalle mutta erityisesti kiekkotaiturille itselleen.

Marraskuussa petolauman sairaslista sai jatkoa ja joukkue joutui pelaamaan nuoremmalla kokoonpanolla. Pelaajat hyväksyivät tilanteen ja joukkue suoriutui vaikeasta jaksosta erittäin hyvin. Pisteitä kertyi tasaisesti lähes joka ottelusta.

Loukkaantumissuman myötä Markus Granlund teki debyyttinsä ja pelasi Kärppiä vastaan ykkösketjun laidalla. Ville Peltonen totesi osuvasti haastattelussa, että mistä näitä Granlundeja oikein tulee. ”Pikku G” pelasi lopulta kaksi runkosarjaottelua liigamiehistössä ja palasi sen jälkeen Kollien vahvuuteen.

 

IFK ja tuomarit

Pilli on kautta aikain soinut IFK:lle herkästi, eikä mestaruuskausi tuottanut tässäkään asiassa pettymystä. Joku irvileuka totesikin IFK:n voittaneen tuomareista huolimatta.

Joulun jälkeen nähtiin eriskummallinen episodi, kun IFK:n kuudesta ensimmäisestä pelistä tuloksena oli viisi tasapeliä ja yksi tappio. Saldoksi tuli lopulta viisi pistettä, sillä IFK:lle vihellettiin jokaisella jatkoajalla helppo jäähy, mikä vaikeutti voittamista huomattavasti. Valmennusjohto ja media reagoivat asiaan voimakkaasti ja jälkikäteen tuli myönnytys jäähyjen olleen helposti vihellettyjä – tosin mitä se siinä vaiheessa enää auttoi, kun pelit oli pelattu ja pisteet menetetty. Tämä kaikki oli kuitenkin omiaan petolauman taistelutahdon kasvamiselle, sillä kuten tiedetään: vaikeudet yhdistävät joukkuetta.

 

Talviklassikko

Runkosarjan kohokohta oli helmikuun alussa pelattu, historian ensimmäinen, Talviklassikko. Ottelu sai valtavan mediahuomion ja täydellä Olympiastadionilla nähtiin paikan arvokkuudelle sopiva matsi, jonka IFK voitti jännittävien vaiheiden jälkeen 4-3. IFK vei Talviklassikon kirjaimellisesti, sillä Jokerit järjesti tapahtuman – IFK:n keskittyessä juhlimaan. Unohtumattoman Talviklassikon sankariksi nousi ykkösnyrkki Ville Peltonen (1+2) Mikael Granlund (2+0) ja Juha-Pekka Haataja 0+3. Maalinteossa onnistui myös Kimmo Kuhta.

Voitto hitsasi joukkuetta entisestään yhteen ja pelaajat saivat voitosta lisävirtaa pitkälle runkosarjalle.

 

Taistelu pistepörssin voitosta – ja runkosarjan kakkospaikasta

Runkosarjan viimeisellä viikolla IFK pelasi vieraspelit Lappeenrannassa ja Tampereella Tapparan vieraana. Kapteeni Ville Peltonen oli tasapisteissä Lukon Perttu Lindgrenin kanssa ja tarvitsi vain yhden pisteen voittaakseen pistepörssin. Kaiken hyvän lisäksi Lindgren oli kuumeessa viimeisellä kierroksella. IFK hävisi molemmat pelinsä ja Peltonen jäi pisteittä sijoittuen pistepörssissä toiseksi.

IFK:lla oli peleissä panosta, koska runkosarjan kakkospaikka oli käsin kosketeltavissa, mutta kaksi yllätystappiota jätti Stadin ylpeyden sarjakolmokseksi, mikä tiesi Jokereita vastustajaksi puolivälieriin. Kahden viimeisen matsin lepsuilut saivat osan kannattajista takajaloilleen ja toimistoon tulikin muutama ilmoitus, jossa kerrottiin kausikorttien luopumisesta. Kapteeni Peltonen kuittasi merkityksettömien pelien painoarvon olleen nolla ja kertoi joukkueen olevan valmiina pudotuspeleihin.

 

Kevätklassikko

Kevätklassikoksi muodostunut puolivälieräsarja oli odotettu eikä se jättänyt ketään kylmäksi. Jo ensimmäinen ottelu sisälsi dramatiikkaa, kun Jokereiden Ossi Väänänen taklasi Mikael Granlundin rajusti päin ylärimaa. Granlund joutui jättämään ottelun kesken ja koko kiekko-Suomi kantoi huolta nuoren kultakimpaleen puolesta. Jokerit voittikin kaksi ensimmäistä matsia mutta kolmannessa ottelussa oli IFK:n vuoro. Kuumeesta toipuneet Martti Järventie ja Juha-Pekka Haataja sekä paluun kokoonpanoon tehnyt Granlund johdattivat stadilaiset ensimmäiseen voittoon. Maaleista vastasi Ville Peltonen, joka osui kahdesti lähietäisyydeltä. Vastustajan päävalmentaja ei sulattanut viime hetkillä syntynyttä voittomaalia, vaan hankki itselleen toimitsijakiellon ja nimitti ottelun jälkeen IFK:ta rosvolaumaksi.

Muhkeat playoff-parrat kasvattaneet IFK-pelaajat syttyivät nimittelystä rosvolaumaksi ja tämäkin käännettiin eduksi ja sen jälkeen joukkue puhui avoimesti itsestään rosvolaumana.

Neljäs peli pelattiin Ilmalassa ja Jokerit oli pitkään kiinni kotivoitossa. Toni Söderholm tasoitti viimeisellä minuutilla, kun joukkue pelasi kuudella kenttäpelaajalla. Jatkoajalla Petteri Wirtanen vapautti pitkällä syötöllään Kimmo Kuhdan läpiajoon ja Kibe lirutti ratkaisun Jan Lasakin längeistä sisään.

Otteluvoitot olivat tasan 2-2 ja IFK:lla oli perjantain kotiottelussaan mahdollisuus ottaa kolmas kiinnitys. Jokerit voitti ottelun 2-1 ja sai ottelupallon lauantaina pelattuun kuudenteen matsiin.

Veitsi kurkulla kuudenteen matsiin lähtenyt IFK onnistui tasoittamaan sarjan Ilmalassa. Mikael Granlund vei toisen erän soolomaalillaan stadilaiset 1-0-johtoon ja joukkue piti naapurin poissa Juuso Riksmanin maalilta ja hallitsi ottelua aina ottelun viimeiselle minuutille asti. Lähes täydellinen pelaaminen sai pienen särön, kun yksi keskialueen trappi petti ja Jokerit sai painettua pelin IFK-päätyyn ja onnistui tekemään tasoituksen kuudella viittä vastaan.

Jatkoajalla koko Ilmala jähmettyi Jukka Hentusen päästessä yllättäen läpiajoon. Riksman venyi kuitenkin torjuntaan ja pelasti IFK:n varmalta näyttäneeltä kesälomalta.

Juha-Pekka Haataja siirsi ratkaisun seitsemänteen otteluun, kun ”Hade” survoi Granlundin laukauksesta tulleen reboundin Lasakin selän taakse.

Jokerit oli lyöty ja seitsemäs ottelu oli IFK:n näytöstä Nordenskiöldinkadulla.

Kauden aikana pelattiin kaiken kaikkiaan 14 paikallispeliä, voittojen mennessä tasan 7-7. IFK voitti kuitenkin oikeat pelit ja jätti naapurin rannalle loppupeleistä.

 

Marssi mestaruuteen

Kaksi päivää huikean puolivälieräsarjan jälkeen vastaan tuli Lukko. Ensimmäisestä ottelusta kehkeytyi varsinainen maratonottelu, kun kaksi väsynyttä joukkuetta nyhjäsivät toisiaan vastaan 101.49 minuuttia. Lukko voitti sarjan ainoan ottelunsa Miikka Tuomaisen osumalla.

Ne kuuluisat palaset olivat kuitenkin loksahtaneet paikoilleen ja seuraavissa otteluissa Lukko oli pelkkä vastaantulija. Raumalla nähtiin kauden hienoin ylivoimamaali, kun Toni Söderholm päätti kuuden syötön kuvion tyhjään maaliin. Ennätyksiä rikottiin myös Nordenskiöldinkadulla, kun Mikael Granlund summasi 5 tehopistettä (2+3) reilussa 7 minuutissa.

Loppuottelussa vastaan luisteli Blues, joka oli noussut sensaatiomaisesti finaaliin säälipleijareista asti. IFK:lle tuli kuitenkin jobinpostia Lennart Petrellin nilkkavamman myötä. Lennu oli noussut kauden aikana stadilaisten tehopelaajaksi ja yhdeksi tärkeimmistä lenkeistä kovalla taklauspelillään.

IFK:n punainen vaara vyöryi kuitenkin sinisten yli suoraan neljässä ottelussa. Ville Peltonen iski neljännessä matsissa (4-2) hattutempun ja mestaruusjuhlat, IFK-faneista punaiseksi värjätyssä Barona Areenalla, olivat valmiit.

Yksi kauden hienoimmista hetkistä nähtiin, kun kapteeni Peltonen kutsui Kimmo Kuhdan nostamaan Kanada-maljaa.

Mestaruuden ratkettua, IFK julkaisi yhden lauseen tiedotteen, joka oli klassikko jo syntyessään: ”IFK on Suomen mestari”

Mestaruuden ratkettua, IFK julkaisi Nybondaksen laatiman yhden lauseen tiedotteen, joka oli klassikko jo syntyessään: ”IFK on Suomen mestari.”

Seuraavana päivänä joukkue oli kaupunginjohtaja Jussi Pajusen vastaanotolla ja matkusti Stadin läpi kulkueessa Nordenskiöldinkadulle, missä vietettiin mestaruusjuhlaa IFK-perheen kesken. Parkkipaikalle oliahtautunut 10 000 kannattajaa juhlimaan mestaruutta. Kulttipelaajaksi noussut Siim Liivik a.k.a Märkä-Simo esitti juhlakansalle kappaleen ”Häissä”,mistä 7. Suomenmestaruus tullaan aina muistamaan.

 

Pudotuspelien tilastoja

Maalivahti Juuso Riksmanilla oli playoffsien paras torjuntaprosentti (94,34) ja ”Riksi” valittiin kauden päätteeksi liigan All Stars-kentälliseen. Voittoja Riksmanille laskettiin ennätykselliset 16.

Puolustaja Toni Söderholm (4+6) valittiin ensimmäisenä puolustajana kautta aikain pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi. Söde pokkasi Jari Kurri –palkinnon finaalin jälkimainingeissa.

Pudotuspelien pistepörssin voitti Juha-Pekka Haataja tehoillaan 8+8, toiseksi tuli syöttöpörssin voittanut Mikael Granlund (5+11).

Robert Nyholm iski maalin kolmessa finaaliottelussa. Historiallinen neljäskin oli lähellä, mutta ”Bobby” kaadettiin läpiajossa neljännen ottelun alussa.

 

Mestaruusjoukkue

Juuso Riksman, Jan Lundell, Timo Lindström, Ari Vallin, Max Wärn, Kimmo Kuhta, Mikko Kousa, Markus Kankaanperä, Mikko Kurvinen, Toni Söderholm, Rony Ahonen, Tommi Kovanen, Ilari Melart, Martti Järventie, Petteri Wirtanen, Ville Peltonen, Robert Nyholm, Turo Järvinen, Jerry Ahtola, Juha-Pekka Haataja, Lennart Petrell, Teemu Tallberg, Joni Töykkälä, Teemu Ramstedt, Jeff Hamilton, Niko Piiparinen, Mikael Granlund, Eetu Pöysti, Siim Liivik

 

Valmentajat

Kari Jalonen, Kai Rautio, Sakari Lindfors, Ari Halttunen

 

Huoltajat

Panu Pilvola, Mika Pikkumaa, Kai Lindblad

 

Lääkäri

Petri Helenius

 

Hieroja

Timo Laru

 

Fysioterapeutit

Sami Hämäläinen, Niklas Granfelt

 

Urheilujohtaja

Tom Nybondas

 

1897

Lokakuu
1897 HIFK perustettiin

Ensimmäisinä lajeina olivat hiihto, ”pallonlyönti”, yleisurheilu, luistelu, pyöräily ja retkeily. Nyt HIFK:n lajeina ovat jääkiekon lisäksi jääpallo, kaukalopallo, jalkapallo, käsipallo, salibandy, keilailu, yleisurheilu ja suunnistus.

29.2.1928

HIFK oli yksi uranuurtajaseuroista lajin historian ensimmäisissä SM-kilpailussa. Töölön Pallokentällä ke 29.2.1928 pelattu ja HIFK:n kannalta historiallinen SM-cup-ottelu Kiffeniä vastaan oli lisäksi Suomen jääkiekkohistorian järjestyksessä toinen miesten SM-tason ottelu (suomalaisen jääkiekkohistorian ensimmäinen SM-cup-ottelu pelattiin su 26.2.1928 HPS:n ja Tampereen Palloilijoiden kesken).
29.2.1928 pelatusta SM-cupottelusta KIF – HIFK voi vielä todeta, että HIFK:n historiallinen 1. maalintekijä miesten SM-tasolla oli Harald “Hara” Sundqvist. “Hara” siirsi ottelun toisessa erässä IFK:n 0-1 johtoon.
Lopulta SM-hopealle yltänyt KIF käänsi kuitenkin ottelun edukseen Birger Leschin (1-1 ja 2-1) ja Mauritz Wickströmin (3-1) maaleilla.

17.1.1929

HIFK pelasi paikallisottelun HPS:ää vastaan ja peli päättyi HIFK:n 1-4-tappioon. HIFK:n ainoan maalin teki Harald Sundqvist.

12.2.1929

HJK voitti HIFK:n cup-muotoisessa mestaruuskilpailussa 6-3. Tämän jälkeen HIFK:n kiekkoiluun tuli 18 vuoden tauko.

22.1.1947

HIFK:n ensimmäinen ottelu Suomen sarjassa jääkiekon tultua taas seuran ohjelmaan. Kyseisessä ottelussa HIFK voitti turkkilaisen Yolduzin 15-5.

29.12.1949

HIFK:n ensimmäinen SM-sarjan ottelu, jonka TBK voitti Väinämöisen kentällä lukemin 5-1. HIFK:n ensimmäisen SM-sarjamaalin teki Lennart Hallberg.

Helsingin Sanomien 30.12.1949 ilmestyneen lehden mukaan IFK:n ainokaisen iski Hallberg ns. kauniilla navankorkuisella, Mildin ensin lennätettyä kiekon TBK:n veräjänvartijan suojuksiin. Katsojia oli ollut 14 asteen pakkasessa noin 500. Tosin krematorion päädystä oli tullut liputonta jengiä pummilla katsomaan matsia, josta oli Stadissa kohistu pitkin viikkoa.

12.1.1950

HIFK:n ensimmäinen SM-sarjan otteluvoitto. HPK kaatui maalein 7-5.

4.3.1953

HIFK oli lähellä ensimmäistä mitaliaan, mutta hävisi lohkonsa uusintaottelussa 4-5 Hämeenlinnan Tarmolle. Tämän jälkeen HIFK hävisi pronssiottelut TPS:lle lukemin 6-10 ja 3-4.

23.2.1955

HIFK saavutti ensimmäisen mitalinsa, kun TKV Tampereelta kaatui toisessa pronssiottelussa Helsingissä lukemin 9-3. Ensimmäisen ottelun Tampereella HIFK oli voittanut 5-4.

17.12.1955

HIFK pelasi vieraskiertueella Itä-Saksassa 4-4-tasapelin Wismut Karl-Mark-Stadtia vastaan. Kiertueen saldona oli yhteensä kaksi tasapeliä ja yksi tappio.

23.2.1956

HIFK putosi mestaruussarjasta hävittyään ratkaisevan ottelun HPK:lle.

3.3.1957

HIFK nousi takaisin mestaruussarjaan pelattuaan karsintasarjan jälkeen. Etelälohkossa joukkue oli voittanut kaikki ottelunsa, mutta karsintasarjassa tuli yksi tappio KalPalle.

2.11.1958

Helsingin jääkiekko siirtyi tekojääratakauteen, kun nykyisen jäähallin kohdalla sijainnut uusi jäästadion vihittiin käyttöön. Kunniakas ”Väiski” eli Väinämöisen kenttä jäi pääsarjatasolla historiaan.

1.3.1959

SM-sarjan viimeisessä ottelussa HIFK pelasi 2-2-tasapelin TPS:ää vastaan ja varmisti sillä pronssimitalit. Sarjassa pelattiin 18 kierrosta, ja vielä seitsemän ottelun jälkeen HIFK piti kärkipaikkaa. Ensimmäisenä tekojääkautena HIFK:lla oli yhteensä 13 646 katsojaa.

1960

Kultaa: 1969

Hopeaa: –

Pronssia: –

 

15.9.1961

HIFK:n tulevan menestyksen keskeinen rakentaja Göran Stubb aloitti jääkiekkotoiminnan puheenjohtajana. Katso henkilökuva Göran Stubbista.

26.2.1963

HIFK:n kaikkien aikojen huonoin kausi päättyi 1-5-tappioon SaiPalle sekä putoamiseen pääsarjasta. HIFK pelasi 18 ottelua, joista kertyi ainoastaan kaksi sarjapistettä. HIFK:n kokoonpano koostui poikkeuksellisen nuorista pelaajista.

26.4.1964

Viimeinen kausi jäästadionilla päättyi 5-1-voittoon merkityksettömässä ottelussa RU-38:aa vastaan. HIFK oli onnistunut varmistamaan nousunsa jo aikaisemmin.

8.2.1965

Helsingin Jäähallin rakentamisen takia sarja pelattiin luonnonjäällä Velodromilla, jossa HIFK hävisi viimeisen ottelunsa HJK:lle lukemin 4-6.

11.2.1966

Karsintasarja päättyi Pirkkolassa, minkä jälkeen HIFK putosi viimeisen kerran SM-sarjasta sen historian aikana.

1.10.1966

Helsingin jäähalli avattiin, mutta yksikään helsinkiläinen joukkue ei tuolloin pelannut SM-sarjassa.

27.2.1967

HIFK voitti Suomen sarjan uusintaottelussa Töölön Vesan 4-2 ja nousi jälleen mestaruussarjaan. Heikki Järn teki HIFK:n voittomaalin toisessa erässä. Ottelua seurasi upeat 10 814 katsojaa. Tämä oli silloinen sarjaotteluiden katsojaennätys.

8.9.1968

Moskovan ZSKA:n tähtijoukkue vieraili Helsingin Jäähallissa voittaen HIFK:n 12-3. Pelättyjä mielenosoituksia Tshekkoslovakian miehityksen vuoksi ei tullut.

10.11.1968

HIFK:n sensaatiohankinta Carl Brewer (kuvassa oik.) pelasi Rauman Lukkoa vastaan ensimmäisen ottelunsa, jonka HIFK voitti 5-1. Brewer toimi kauden aikana HIFK:ssa pelaajavalmentajana, ja oli keskeinen hahmo HIFK:n omaleimaisen pelitavan ja imagon luomisessa.

1. Mestaruus

1968-1969

HIFK voitti ensimmäistä kertaa Suomen mestaruuden. Lahdessa 23. helmikuuta pelatussa kauden kolmanneksi viimeisessä ottelussa kaatui Lahden Reipas luvuin 2-1.

Koko tarina

26.12.1969

Neuvostoliiton mestari Moskovan Spartak kaatui 6-4 Ahearne cupin ensimmäisessä ottelussa. Lopulta HIFK voitti kyseisen turnauksen.  Leksandia vastaan pelattu finaaliottelu ratkesi 5-4-voitolla stadilaisille. Ruotsalaiset johtivat ottelua 4-0, mutta HIFK laittoi kaasun pohjaan ja teki viisi maalia putkeen.

1970

Kultaa: 1970,-74

Hopeaa: 1973,-75

Pronssia: 1971,-72

 

2. mestaruus

1969-1970

1.3.1970 HIFK voitti toisen Suomen mestaruutensa, joka ratkesi vasta sarjan viimeisessä ottelussa Tampereen Ilvestä vastaan luvuin 7-3. Kimmo Heino teki ratkaisevat 3-2- ja 4-2-maalit.

Koko tarina

6.3.1970

 

Mestaruusjuhlien jälkeen HIFK voitti jälleen. Tällä kertaa kaatui maajoukkue kaatui lukemin 3-0.

 

5.3.1971

HIFK saavutti pronssimitalit kaadettuaan Jokerit. Hyvin alkanut kausi ei tuottanut kolmatta perättäistä mestaruutta, sillä HIFK voitti 14 viimeisestä pelistä vain kolme ottelua. Parhaimmillaan HIFK oli johtanut sarjaa kuudella pisteellä.

1973

Matti Hagman aloitti ensimmäisen kautensa HIFK:n edustusjoukkueessa. Heti ensimmäisellä kaudellaan Hagman viimeisteli 35 ottelussa 30 maalia. Hänet valittiin myös SM-sarjan vuoden tulokkaaksi.

3. Mestaruus

1973-1974

11.3.1974 HIFK:n kolmas mestaruus ratkesi 3-1-voitolla edellisen kauden mestarista Jokereista.

Koko tarina

14.9.1974

Heikki Riihiranta siirtyi ensimmäisenä HIFK:sta Pohjois-Amerikan pääsarjojen ammattilaiseksi tehtyään sopimuksen WHA-joukkue Winnipeg Jetsin kanssa.

 

9.9.1975

HIFK pelasi ensimmäistä kertaa pohjoisamerikkalaista ammattilaisseuraa vastaan, kun WHA-sarjan Winnipeg Jets voitti lukemin 7-5.

18.9.1975

HIFK pelasi ensimmäisen SM-liigaottelunsa Vaasassa Sportia vastaan. IFK voitti ottelun numeroin 5-3.

HIFK sijoittui runkosarjassa neljänneksi, hävisi välierissä TPS:lle otteluvoitoin 0-2 ja myös kaksiosaisen pronssiottelun Ässille 0-2.

HIFK:n paras pistemies kaudella oli Matti Hagman (24+34=58).

31.12.1975

Göran Stubb luopui puheenjohtajan paikasta siirryttyään Jääkiekkoliiton toimitusjohtajaksi.

1.1.1976

Frank Moberg siirtyi rahastonhoitajan paikalta puheenjohtajaksi.

Katso Frank Mobergin henkilökuva.

1980

Kultaa: 1980,-83

Hopeaa: 1986

Pronssia: 1982,-87,-88

 

4. mestaruus

1979-1980

9.4.1980 Ensimmäinen liigamestaruus ratkesi kolmannessa ottelussa Ässiä vastaan. Dramaattisessa ottelussa Ari Lähteenmäki teki voittomaalin vain kuusi sekuntia ennen loppua. Ässien Veli-Pekka Ketola ajettiin kentältä kolmannessa erässä.

Koko tarina

 

28.9.1980

Pohjola Cup päättyi HIFK:n voittoon. Ässät oli HIFK:n kanssa tasapisteissä, mutta HIFK voitti paremmalla maalierolla.

 

8.9.1981

HIFK pelasi Euroopan Cupin viimeisessä ottelussa tasapelin ruotsalaisen Brynäsin kanssa, mikä oikeutti hopeasijaan. Turnauksen voitti Moskovan ZSKA.

16.9.1981

NHL-joukkue vieraili ensimmäisen kerran Suomessa. HIFK voitti New York Rangersin 4-1.

18.3.1982

HIFK varmisti pronssin voittamalla Ässät 4-2.

14.3.1983

HIFK ja Jokerit pelasivat pitkän jatkoajan ensimmäisessä loppuottelussa, joka päättyi kokonaisajassa 80.16 Jokereiden voittoon lukemin 4-3.

5. mestaruus

1982-1983

22.3.1983 HIFK voitti viidennen loppuottelun Jokereita vastaan 3-2 ja saavutti viidennen mestaruutensa otteluvoitoin 3-2. HIFK nousi ottelussa 0-2-tappioasemasta voittoon. HIFK:n maalintekijät olivat Paul Högbacka, Pekka Rautakallio ja kolmannessa erässä rystylaukauksella voitto-osuman tehnyt Pertti Lehtonen.

Hexi Riihiranta kertoo tarinan kevään 1983 ikimuistoisesta mestaruudesta. Katso video.

Koko tarina

16.9.1983

HIFK pelasi tasan 4-4 Färjestadin kanssa ja varmisti sillä Pohjola Cupin voiton, vaikka yksi kierros oli vielä pelaamatta.

 

26.10.1983

Heikki Riihirannan, Matti Murron ja Stig Wetzellin juhlaottelu, jonka yhteydessä heidän numeronsa jäädytettiin.

Matti Murto oli IFK:n kapteeni ja kaikkien rakastama johtaja. Katso tarina Matti Murrosta.

1985

Kanadalaishyökkääjä Darren Boyko siirtyi HIFK:hon kaudeksi 1985-86. Kulttihyökkääjän maineen ansainnut Boyko edusti HIFK:ta peräti kymmen kauden aikana voittaen tänä aikana neljä mitalia.

Katso tarina Darren Boykosta.

6.3.1986

HIFK raivasi tiensä jälleen liigafinaaleihin, mutta Tampereen Tappara juhli mestaruutta voitoin 4-1.

2.12.1986

HIFK voitti Ässät 7-2 Porissa ja sai täyteen SM-sarjan/SM-liigan maratontaulukossa 1000 pistettä.

11.3.1987

HIFK voitti TPS:n pronssipelissä 5-1.

7.11.1987

HIFK piti 90-vuotisjuhlansa. Liigajoukkueen oma juhla oli seuraavana päivänä jäähallissa ” avoimien ovien päivänä”.

14.4.1988

HIFK voitti pronssia kukistettuaan Ilveksen 6-2.

Välierissä nähtiin yksi kenties koko SM-liigan historian värikkäimmistä ottelusarjoista HIFK:n ja Tapparan välillä. Siihen mahtui voiton hetkiä, ”Jumalan teatteri” ja katkera loppu viidennen ottelun jatkoerässä.

1989

Hyökkääjä Mika Kortelainen aloitti ensimmäisen runkosarjansa HIFK:n paidassa.

1990

Kultaa: 1998

Hopeaa: 1999

Pronssia 1992

 

20.2.1990

HIFK solmi yhteistyösopimuksen Karhu-Kissojen kanssa.

25.7.1990

Kimmo Heino valittiin liigayhdistyksen puheenjohtajaksi

19.10.1991

Matti Hagman siirtyi SM-sarjan ja SM-liigan kaikkien aikojen pistepörssin ykköseksi.

2.4.1992

HIFK voitti pronssia kukistettuaan Ässät lukemin 3-2. Pronssiottelu oli Matti Hagmanin viimeinen HIFK:ssa.

11.11.1992

Matti Hagmanin, Raimo Hirvosen ja Harri Tuohimaan juhlaottelu. HIFK:n jäädytetyt pelinumerot nostettiin hallin kattoon.

5.3.1994

Pertti Lehtonen siirtyi kärkeen SM-sarjan ja SM-liigan kaikkien aikojen ottelumäärissä saatuaan 710 ottelua täyteen.

11.9.1994

HIFK kohtasi kansainvälisen NHL International Challenge -turnauksen loppuottelussa Winnipeg Jetsin. Jets voitti ottelun 5-3.

Edellisenä päivänä HIFK oli voittanut turnauksen välierässä isäntäjoukkue Jokerit numeroin 5-2.

22.2.1996

Pertti Lehtonen sai ensimmäisenä liigakiekkoilijana täyteen 800 pääsarjaottelua.

16.11.1996

Simo Saarisen juhlaottelu, jonka yhteydessä pelinumero 7 jäädytettiin ja paita nostettiin hallin kattoon.

18.10.1997

HIFK vietti 100- vuotisjuhliaan ja kohtasi SaiPan. Ottelu päättyi HIFK:n voittoon lukemin 5-2.

6. mestaruus

1997-1998

11.4.1998 HIFK voitti Ilveksen kolmannen loppuottelun jatkoajalla maalein 2-1. Olli Jokinen ampui ratkaisumaalin. Näin joukkue voitti otteluin 3-0 kuudennen Suomen mestaruuden. Mestaruusjoukkueen valmentajina toimivat Erkka Westerlund sekä Raimo Summanen.

Katso video IFK:n mestaruusjuhlista.

Koko tarina

26.9.1998

Pertti Lehtosen numero 23 jäädytettiin juhlatilaisuudessa ennen Jokerit- ottelua.

Katso video, jolla Pepe Lehtonen kertoo omasta urastaan, pelikavereistaan ja IFK:sta.

 

1998

Jääkiekkolegenga Mika Nieminen aloitti ensimmäisen kautensa HIFK:ssa. Nieminen edusti seuraa kolmen kauden ajan, ja voitti yhden hopeamitalin.

18.4.1999

HIFK toisen kerran peräkkäin loppuotteluissa. Tuloksena historian neljäs hopea, kun TPS voitti otteluin 3-1.

1999

Kauden päätteeksi Jan Caloun korjasi palkintopöydän. Hänet valittiin kauden parhaaksi hyökkääjäksi, minkä lisäksi hän voitti runkosarjan syöttö- ja pistepörssin (81 tehopistettä). Caloun voitti myös pudotuspelien maalipörssin kahdeksalla osumalla.

2000

Kultaa: 2011

Hopeaa: 2016

Pronssia: 2004

 

1.5.2000

Ligaföreningen HIFK r.f.:n toiminnot siirtyivät Oy HIFK-Hockey AB:n alaisuuteen.

1.10.2000

Pentti Matikaisesta tuli Oy HIFK- Hockey AB:n varatoimitusjohtaja.

30.4.2001

Toimitusjohtaja Frank Moberg jäi eläkkeelle ja uudeksi toimitusjohtajaksi tuli Pentti Matikainen.

7.1.2002

Alpo Suhosesta tuli HIFK:n päävalmentaja sen jälkeen, kun HIFK:n hallitus oli päättänyt vapauttaa valmennuskolmikon Heikki Mälkiä- Timo Blomqvist- Jari Kaarela tehtävistään.

27.6.2002

Frank Mobergista tuli SM-liigan kurinpitoryhmän puheenjohtaja.

19.3.2003

HIFK ja päävalmentaja Alpo Suhonen purkivat sopimuksensa, josta oli vielä vuosi jäljellä.

27.3.2003

HIFK teki Hannu Aravirran kanssa 2+1 vuotisen päävalmentajasopimuksen.

14.9.2003

Sakari Lindforsin numero 35 ja Mika Kortelaisen numero 22 jäädytettiin.

IFK on jäädyttänyt kahdeksan pelaajan numerot. Katso tarina näistä suurista IFK-pelaajista.

7.4.2004

HIFK palasi mitalikantaan voittamalla pronssiottelussa HPK:n 3-1. Kauden päätteeksi HIFK-hyökkääjä Timo Pärssinen putsasi palkintopöydän voittamalla sekä runkosarjan maali- että pistepörssin (62 tehopistettä). Pärssinen valittiin myös runkosarjan parhaaksi pelaajaksi.

9.6.2005

HIFK solmi yksivuotisen päävalmentajasopimuksen Doug Sheddenin kanssa.

2006

HIFK sijoittui Sheddenin alaisuudessa runkosarjan toiseksi. Kausi päättyi hävittyyn pronssiotteluun Oulun Kärppiä vastaan. HIFK-hyökkääjä Tony Salmelainen valittiin runkosarjan parhaaksi pelaajaksi, minkä lisäksi hän voitti sarjan pistepörssin 55 tehopisteellä.

19.12.2006

HIFK purki edelliskesänä päävalmentajaksi tulleen Bob Francisin sopimuksen. Valmennusvastuu siirtyi tammikuussa 2007 Paul Baxterille.

14.6.2007

OY HIFK- Hockey Ab:n hallitukseen nimettiin Timo Everi ja Alexander Lindholm. Frank Moberg ja Kimmo Heino jättäytyivät sivuun hallitustyöstä.

16.4.2008

Kari Jalonen solmi kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen HIFK:n kanssa.

2008

Seuran ensisijaiseksi logoksi palautettiin petologon tilalle Helsingin IFK:n vaakuna.

9.3.2009

Hyökkääjä Mikael Granlund siirtyi Oulun Kärpistä HIFK:hon.

8.4.2009

Harri Tuohimaa astui sivuun Oy HIFK-Hockey Ab:n hallituksen puheenjohtajan tehtävästä ja tilalle valittiin Timo Everi.

2010

HIFK sijoittui Kari Jalosen toisella kaudella runkosarjassa neljänneksi, mutta hävisi puolivälierissä HPK:lle. Kauden päätteeksi Mikael Granlund valittiin vuoden tulokkaaksi. Runkosarjan aikana HIFK tiedotti Jalosen jatkavan päävalmentajana kevääseen 2011.

4.5.2010

Maajoukkuelegenda Ville Peltonen palasi HIFK:hon 15 vuoden tauon jälkeen. Hänet nimettiin myös HIFK:n kapteeniksi.

5.2.2011

HIFK voitti liigahistorian ensimmäisen Talviklassikon olympiastadionilla. Jokerit kaatui jännittävässä ottelussa 4-3. Mikael Granlund teki kaksi maalia ja Ville Peltonen tehot 1+2.

7. mestaruus

2010-2011

18.4.2011 HIFK varmisti seitsemännen liigamestaruutensa. Puolivälierissä kaatui paikallisvastustaja Jokerit 4-3 voitoin. Välierissä HIFK kuritti Rauman Lukkoa 4-1 voitoin, minkä jälkeen finaalissa Espoon Blues taipui suoraan neljässä ottelussa. Joukkueen kapteeni ja mestaruuden takuumies Ville Peltonen valittiin runkosarjan parhaaksi pelaajaksi. Suomen mestaruus oli Kimmo Kuhdalle erityisen tärkeä, sillä se jäi lopulta seuraikonin ainoaksi.

Koko tarina

 

18.4.2011

Pudotuspeleissä väkevästi pelannut Toni Söderholm valittiin liigahistorian ensimmäisenä puolustajana pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi tehopisteillä 4+6. Myös HIFK:lle mestaruuden torjunut Juuso Riksman valittiin pudotuspelien parhaaksi maalivahdiksi.

4.2.2012

HIFK voitti toisen kerran järjestetyssä Talviklassikossa Jokerit voittomaalikilpailussa 3-2.

2013

HIFK:n pitkäaikainen tähtihyökkääjä Kimmo Kuhta päätti pelaajauransa. Kuhta voitti HIFK:ssa yhden mestaruuden, edusti joukkuetta 16 kaudella ja teki tänä aikana 249 maalia runkosarjassa.

2014

HIFK voitti kolmannen Talviklassikon Jokereita vastaan ja varmisti Stadin kaikkien aikojen herruuden. Jokerien siirryttyä pelaamaan Venäjän mestaruussarjaa voittosaldoksi jäi 106-105 HIFK:n hyväksi.

2014

Ville Peltonen päätti upean pelaajauransa kotiyleisön edessä Nordenskiöldinkadun jäähallilla. HIFK:ta Peltonen edusti urallaan 341 runkosarjan ottelussa. Peltosen HIFK-vuosien kruunu oli 2011 Suomen mestaruus, minkä lisäksi Peltonen toimi neljä kautta HIFK:n kapteenina.

1.5.2014

HIFK palkkasi uudeksi päävalmentajaksi Antti Törmäsen kolmivuotisella sopimuksella. Toni Söderholmin pelaajaura HIFK:ssa päättyi. Hänen tilalleen HIFK:n kapteeniksi nimettiin Arttu Luttinen.

2015

Törmäsen ensimmäinen kausi IFK:n päävalmentajana päättyi puolivälierissä Tapparaa vastaan otteluvoitoin 4-2. IFK:n tehokkain pelaaja runkosarjassa oli slovakialaishyökkääjä Tomas Zaborsky (kuvassa).

10.3.2016

HIFK voitti kaudella 2015-2016 ensimmäistä kertaa seurahistoriassaan Liigan runkosarjan.

2016

Lopulta HIFK raivasi tiensä finaaliin, jossa Tappara oli vahvempi.  HIFK saavutti hopeaa viidennen kerran, minkä lisäksi se oli 21. mitali seuralle. Seuran oma kasvatti Ville Husso valittiin kauden päätteeksi sarjan parhaaksi maalivahdiksi. Lisäksi HIFK:n Yohann Auvitu palkittiin Liigan parhaana puolustajana.

12.5.2016

HIFK tiedotti fanien suosikin Lennart Petrellin paluusta joukkueeseen.

17.9.2016

HIFK:n monivuotinen kapteeni Toni Söderholm kävi joukkueen Liigakauden ensimmäisessä kotiottelussa hyvästelemässä Nordiksen kotiyleisön. Söderholm päätti pelaajauransa saksalaisseura Red Bull Münchenissä.

12.10.2016

HIFK-perhe vastaanotti suru-uutisen, kun seuralegenda Matti Hagman menehtyi 61-vuotiaana. HIFK kunnioitti Hagmanin muistoa 13.10. pelatussa kotiottelussa SaiPaa vastaan.

21.4.2017

Päävalmentaja Antti Törmäsen viimeiseksi jäänyt kausi HIFK:ssa päättyi hävittyyn pronssiotteluun JYPiä vastaan.  Runkosarjassa ailahdellen pelannut joukkue sijoittui yhdeksänneksi, mutta pudotuspeleissä nähtiin hieno ryhtiliike ja IFK nousi lopulta neljännelle sijalle.

8.5.2017

Ari-Pekka Selin nimettiin HIFK:n uudeksi päävalmentajaksi kahden vuoden mittaisella sopimuksella.

23.6.2017

HIFK:n puolustaja Miro Heiskanen varattiin NHL:ään numerolla kolme. Heiskanen teki myöhemmin kesällä kolmevuotisen tulokassopimuksen Dallas Starsin kanssa, mutta pelasi kauden 2017-2018 HIFK:ssa.

2017-2018

IFK juhli 120-vuotista seurahistoriaansa pelaamalla 5.12.2017 ulkoilmaottelun Kaisaniemen puistossa Oulun Kärppiä vastaan. Ottelua oli seuraamassa 16 000 katsojaa. Kausi päättyi pronssijuhliin, kun IFK voitti pronssiottelussa TPS:n jatkoajalla. Pronssimitali oli IFK:lle seurahistorian kymmenes. NHL-seura Chicago Blackhawks varasi IFK-kasvatti Niklas Nordgrenin kesän 2018 varaustilaisuuden kolmannella kierroksella.

26.4.2018

IFK perusti naisten jääkiekkojoukkueen. Stadin Gimmat aloitti ensimmäisen kautensa naisten Mestiksestä ja nousi heti seuraavaksi kaudeksi naisten Liigaan.

26.10.2018

Kimmo Kuhdan pelinumero jäädytettiin Tapparaa vastaan pelatussa ottelussa. Numero yhdeksän nostettiin Nordiksen kattoon kautta aikain yhdeksäntenä IFK-paitana. Stadilaiset voittivat loppuunmyydyn matsin lukemin 4–0.

19.4.2019

Nousujohteinen kevätkausi riitti runkosarjan kuudennelle sijalle. IFK hävisi pronssiottelun Hakametsässä Tapparaa vastaan jatkoajalla 2–3 ja lopullinen sarjasijoitus oli neljäs. Vaiherikkaan kauden aikana IFK pelasi parasta peliään kevään pudotuspeleissä kesken kauden päävalmentajaksi nimetyn Jarno Pikkaraisen alaisuudessa.

13.3.2020

IFK sijoittui lopulta kuudenneksi kaudella, jota ei pelattu loppuun koronaviruspandemian takia. Runkosarjan viimeinen kotiottelu pelattiin tyhjille katsomoille ja päivää myöhemmin koko loppukausi peruttiin.

Kauden aikana nähtiin paljon upeita tapahtumia ja hetkiä IFK:n kotipeleissä. Pelaajauransa edelliskeväänä lopettanut Arttu Luttinen jätti jäähyväiset Nordiksen yleisölle. IFK ja Koff järjestivät ikimuistoisen Red Classics -tapahtuman kotiottelussa.  Marraskuun lopussa IFK:n pelissä järjestettiin suuri Stadilainen naisurheilupäivä.

9.1.2020 Jan Lundellista tuli kaikkien aikojen vanhin SM-liigapelaaja. Hän oli kakkosveskarina kotipelissä SaiPaa vastaan ja pelasi ottelun viimeisen minuutin, 46-vuotiaana.

5.5.2021

IFK sijoittui koronaviruspandemian piinaamalla kaudella lopulta kolmanneksi, kun Tappara kaatui pronssiottelussa Nordiksella numeroin 7–1. Aineksia parempaankin oli, sillä talven aikana joukkue pelasi sarjan parasta lätkää ja olisi ollut mestaruuden lopulta voittaneen Lukon kovin haastaja, mutta kohtalo puuttui peliin. Maaliskuun puolivälissä koronavirusaalto pyyhkäisi joukkueen läpi ja pelit olivat tauolla yli kolmen viikon ajan. Sairastelut, pitkä poissaolo harjoituksista ja peleistä näkyivät joukkueesta keväällä. Puolivälierissä Kärpät kaatui, mutta välierissä TPS:ää vastaan bensaa ei enää riittänyt.

Kauden jälkeen IFK-ikoni Lennart Petrell ilmoitti päättävänsä uransa. Seuran oma kasvatti Anton Lundell siirtyi kauden jälkeen NHL:ään. Joulukuun alun jälkeen kaikki kauden ottelut pelattiin tyhjille katsomoille.

6.4.2022

IFK sijoittui runkosarjassa viidenneksi. Alkuvuodesta 2022 joukkueessa kiertänyt koronavirus vei terävimmän kärjen kaukalosta ja tie nousi lopulta pystyyn puolivälierien seitsemännessä ottelussa TPS:aa vastaa. Kevätkaudella IFK sai kuitenkin nauttia pitkästä aikaa pudotuspeleistä täyden yleisön edessä.

20.4.2023

HIFK:n alkukausi oli tuloksellisesti äärimmäisen vaikea ja lokakuun lopulla joukkue oli sarjataulukon viimeinen. Kurssi kääntyi joulukuussa ja vuoden 2023 puolella joukkue oli Liigan kuumin. HIFK sivusi historiansa pisimpää pisteputkea napsimalla pisteitä 16 perättäisestä ottelusta. Lopullinen sarjasijoitus oli kuudes.

Puolivälierissä vastaan tuli runkosarjan kolmonen Lukko. HIFK voitti tuon ottelusarjan voitoin 4-2. Kuudes ja ratkaiseva peli Nordiksella haki vertaistaan. Kotijoukkue oli täysin telineissä 0-2-tappioasemassa vielä muutamaa minuuttia ennen loppua, mutta nousi uskomattomalla sitkeydellä tasoihin ilman maalivahtia ja Iiro Pakarinen ratkaisi sarjan voiton HIFK:lle.

Välierissä HIFK kohtasi Tapparan. Kevään tuleva mestari oli liian kova pala siipirikkoiselle HIFK:lle ja marssi finaaleihin otteluvoitoin 4-1.

Pronssipeli pelattiin 20.4. Nokia Arenalla Ilvestä vastaan. Kotijoukkue oli vahvempi lukemin 3-2 ja pronssimitalit ripustettiin tamperelaisten kaulaan. Näin HIFK:n lopullinen sijoitus oli neljäs.