logologo
HIFKTPS
ke 16.10.2024 klo 18:30

Hyvä HIFK:n yhteistyökumppani,

HIFK on aiemmin kauden kuluessa ollut yhteydessä yhteistyökumppaneihin ja kausikorttilaisiin seuran taloudellisen tilanteen takia. HIFK:n toiminnan jatkuvuuden kannalta keskeistä on ollut se, että yhteistyökumppanit ja kausikorttilaiset ovat tämän poikkeuksellisen kauden aikana tukeneet seuraa ennennäkemättömällä tavalla.

HIFK on nöyrän kiitollinen teidän tuestanne. Ilman sitä me emme tästä kaudesta selviäisi.

Tilanne on kuitenkin se, että koronarajoitteet jatkuvat myös maaliskuussa, joten HIFK tarvitsee jälleen tukeanne. Toimitusjohtaja Jukka Valtanen kommentoi tässä artikkelissa kuluvan tilikauden taloudellisia näkymiä ja toteutuneita lukuja.

Mikä on HIFK:n tilanne tällä hetkellä?

– Se on taloudellisesti erittäin haastava, mutta toistaiseksi olemme selvinneet edelliskausien puskureilla sekä yhteisön tuella. Kiitos siitä kuuluu meidän kausikorttilaisille ja yhteistyökumppaneille. Ilman heidän tukeaan kävisi kylmät. Esimerkkinä voin kertoa, että viime helmikuussa HIFK:n liikevaihto oli 1,5 miljoonaa euroa, nyt 380 000 euroa.

Vielä vuosi sitten Oy HIFK-Hockey Ab:n vakavaraisuusaste ja rahoitusasema olivat vahvat. Onko korona todella iskenyt niin lujaa, että vuosikymmenen ajan rakennettu pohja on vaarassa murentua?

– Kyllä on. Koko tapahtuma-ala on ollut valtavassa kriisissä jo vuoden ajan, eikä helpotusta ole välittömässä näköpiirissä. Olemme tehneet sopeuttamistoimia, mutta tilanne on valitettavasti kriittinen niistä huolimatta. Lisätukea tarvittaisiin yhteiskunnalta ja kaupungilta, koska meidän elinkeinonharjoittamisemme on käytännössä estetty. Olemme ensisijaisesti tapahtumajärjestäjä ja valtaosa yhtiön liikevaihdosta liittyy ottelutapahtumiin.

– Viime kausi katkesi veitsellä leikkaten 13. maaliskuuta ja tilikausi oli koronan takia raskaasti tappiollinen. Jo se söi meidän puskureitamme, kuten myös kesä. Syksyn aikana tilanne pahentui, kunnes sitten yleisötapahtumat kiellettiin joulukuussa kokonaan.

Miten suuria tappioita yleisörajoitukset aiheuttavat?

– Pelkästään irtolippumyynnin puuttuminen aiheuttaa keskimäärin noin 50 000 euron loven jokaisessa kotipelissä. Sen päälle pieni siivumme oheismyynnistä on laskenut nollaan. Kun tämän kertoo 30:lla, takkiin tulee aika paljon. Sen lisäksi aitio- ja vip-myynti ovat nollassa, mikä on sekin meille kaudessa pitkälti yli miljoonan euron tulonmenetys. Ennusteen mukaan meidän liikevaihtomme laskee noin 40 prosenttia ns. normaalikaudesta. Olemme joutuneet ottamaan myös velkaa, ensimmäisen kerran 12 vuoteen.

HIFK on saanut Business Finland Forumilta kehitystukea ja Valtionkonttorilta kustannustukea. Lisäksi tv-korvaukset tulevat normaalisti, kun pelit ovat käynnissä. Eivätkö ne tulot ole varmistaneet toiminnan jatkumista?

– Olemme pystyneet maksamaan palkat, mutta kuten edellä mainituista luvuista näkee, monen miljoonan euron vahinkoja ei kateta noillakaan tuilla. Kustannustuki kattoi n. 25 % osasta kiinteitä kuluja ajanjaksolla kesä-lokakuu, mutta silti ajanjakso jäi tappiolliseksi – toki olemme kiitollisia siitäkin tuesta. Meidän kulumme ovat nyt noin 650 000 euroa kuukaudessa, mutta tulot ovat laskeneet dramaattisesti.

– Tv-sopimus on arvokas, mutta pitää muistaa, että mitä suuremmaksi liiketoiminta kasvaa, sen pienempi on tv-korvauksen suhteellinen osuus. Se auttaa, mutta ei ratkaise meidän tilannettamme. Kaikkein ratkaisevin kivijalka meidän toiminnassamme ovat kumppanimme ja kausikorttilaiset.

HIFK:hon on kauden aikana tullut useita uusia pelaajia. Syksyllä oli NHL-vahvistuksia ja joukkueeseen on kiinnitetty Henrik Borgström ja Yohann Auvitu. Miten tämä on ollut mahdollista tässä taloustilanteessa?

– Kaikki meille tulleet pelaajat ovat ymmärtäneet seuran tilanteen ja heidän motiivinsa tulla meille pelaamaan oli muu kuin raha. NHL-pelaajat olivat meillä käytännössä kulukorvauksella. Se oli win-win-tilanne: he pystyivät valmistautumaan tulevaan NHL-kauteen ja me saimme paikattua loukkaantumisia. Koko kauden sopimukset tekivät Borgström ja Auvitu. He ovat pelaajia parhaassa iässään ja heille oli tärkeintä päästä pelaamaan.

Miten tästä ahdingosta selvitään?

– Haluaisin sanoa, että varmasti ja pienin vahingoin, mutta valitettavasti en voi. Seuran taustayhtiön tilanne on vakava ja kriittinen asia on se, pysyvätkö kumppanimme ja kausikorttilaiset tukenamme kauden loppuun asti. Meidän mahdollisuutemme kompensoida heiltä väliin jääviä kotipelejä on valitettavasti rajallinen. Myös tulevan kesän kassatilanne huolestuttaa.

– HIFK on 123-vuotias valtava stadilainen yhteisö. Tämä ei ole vain jääkiekkojoukkue, vaan kymmenientuhansien ihmisten yhteinen intohimon ja rakkauden kohde. Uskon ja luotan, että yhdessä tästäkin selvitään.