IFK – Tappara –matsin ennakko ja kokoonpano

IFK – Tappara klo 18.30IFK:n kolmen ottelun viikko alkaa Tappara-matsilla Nordenskiöldinkadulla. Viime viikko tuotti stadilaisille kaksi voittoa ja tappion perjantain vieraspelissä Jyväskylässä. Jengille jäi muutama päivä aikaa puhaltaa ja kerätä voimia, ja tänään askiin hyppääkin täydessä iskussa oleva petolauma. IFK ja Tappara ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti ja IFK on hoitanut molemmista matseista pisteet himaan. Kirvesrinnat kaatui Petoluolassa 6-0 ja Hakametsässä 4-1, mutta on muistettava, että helpolta vaikuttavat ottelut ovat usein juuri niitä vaikeimpia – ellei keskittyminen ole kohdallaan. Perjantainen vierastappio on omiaan toimimaan porkkanana, sillä petolauma haluaa päästä mahdollisimman nopeasti takaisin voittojen viitoittamalle tielle.
Tammikuun tasaus pelataan loppuviikosta ja tuleva vastus, JYP, hengittää viidentenä olevan petolauman niskaan yhden pisteen päässä. Tämän illan peli onkin juuri sellainen, missä lataus ja taistelutahto täytyy löytyä. Tappara on sarjataulukossa 11. sijalla, 5 pistettä playoff-paikasta ja pelaa tavallaan pudotuspelejään joka ilta ja on vaarallinen vastustaja joka joukkueelle. Vielä kun otetaan huomioon IFK:ssa vielä tällä kaudella pelanneetJerry AhtolajaTeemu Tallberg, jotka haluavat näyttää tutulle jengille, niin odotettavissa on kovaa taistelua sarjapisteistä.
Pikku G: ”Kurinalaisesti omaa peliä”
Joukkue sai hyviä uutisiaMarkus Granlundinpalatessa kokoonpanoon. Viime viikolla flunssan kourissa ollut laituri on pystynyt harjoittelemaan jo muutaman päivän täyspainoisesti ja on valmiina paluuotteluunsa.
Nuorempi Granlund oli terävien aamujäiden jälkeen intoa täynnä.
– Totta kai hienoa päästä pelaamaan, pelaaminen on aina kivaa. Ollut vähän poissa IFK:sta, niin nyt kun pääsee takaisin peleihin, niin onhan se hienoa päästä pelaamaan ja vielä kotiyleisön edessä.
– Oli hyvä, valmistava aamujää ja hyvä fiilis. Vähän haettiin kuvioita illan peliin ja tästä on hyvä lähteä kohti peliä. Tosi siisti taas päästä pelaamaan, ollut vähän flunssassa viime viikolla ja sitä ennen nuorten kisoissa, Granlund kertasi viime viikkojen tapahtumia.
PäävalmentajaPetri Matikainenon laittanut veljekset samaan ketjuun jaSuper G:nkanssa nähdään vikkeläkinttuinenEero Somervuori. Kolmikon tavoitteena onkin pysyä kiekossa ja hoitaa puolustuspelaaminen.
-Miken ja Eeron kanssa pelataan, yritetään puolustaa hyvin ja saada painetta vastustajan päähän ja sitä kautta maalipaikkoja ja maaleja. Sellaista kovaa luistelupeliä, yritetään haastaa paljon ja pitää kiekkoa,Pikku Gsuunnitteli lounaan jälkeen.
Markus Granlund piti Nuorten MM-kisoja opettavaisena kokemuksena, mistä on hyötyä pitkälle tulevaisuuteen. Sijoitus jäi kaivelemaan mutta mukaan tarttui juttuja, joita ei kotimaan kaukaloissa opita.
– Ihan huikeat kisat, siellä oli kaikki kunnossa. Tietenkään tulos ei ollut sitä mitä lähdettiin hakemaan mutta aina ei voi onnistua ja se on pienestä kiinni. Sieltä sai paljon oppia ja nyt on kiva päästä takaisin tänne, Granlund niputti reissuaan.
Illan matsista Granlund odottaa fyysistä taistelua. Vanhoille pelikavereille on taskussa pari yllätystä ja kuulumiset vaihdetaan vasta pelin jälkeen.
– Mä uskon, että tosi kova kamppailu on tulossa, Tappara on hyvä jengi ja kamppailee tosi hyvin. Meidän pitää olla heti alusta asti valmiina ja rummuttaa sitä omaa peliä ja pelata kurinalaisesti. Kyllä mä uskon, että sillä hyvä tulee.
– Siellä on viime kauden IFK-äijiä, totta kai aina on kiva päästä pelaamaan tuttuja vastaan. Laitetaan vähän enemmän pommeja niille, Pikku G virnisti.
Kokoonpano
IFK:n päävalmentajaPetri Matikainenon sekoittanut pakkaa ketjujen osalta perjantaisen JYP-tappion jälkeen. Ykkösnyrkki on tänään koostumuksessaSuper GjaEero Somervuori. KanadalaishyökkääjäTyler Redenbachsaa laitureikseenErkki RajamäenjaJanne Pesosen. MonipuolinenPetteri Wirtanenhyökkää tänäänKimmo KuhdanjaMicke Åsteninkanssa ja ainoastaan Liivik kumppaneineen jatkaa tutussa koostumuksessaan.
Alakerta pysyy ennallaan.Dennis Endrastorjuu jaJan Lundelltoimii luukkuvahtina.
Ottelusta sivussa
Markus Kankaanperä, Niklas Huovila, Ville Peltonen, Turo Järvinen, Mikko Vainonen, Mika Norja, Miikka Tuomainen, Mikael Paunio, Juuso Riksman, Miihkali Teppo, Aki Kivelä, Christian Silfver, Juuso Salmi, Niko Piiparinen ja Kristian Tuohilampi.
IFK:n jengin näettästä.
Lipunmyynti
Otteluun vielä lippuja jäljellä ja pääset hankkimaan omasiLippupalvelusta. Tervetuloa luomaan Petoluolan kuuluisaa punaista tunnelmaa!
Tulosseuranta

Näytä kaikki uutiset