Nykopp lähellä unelmaansa

Täksi kaudeksi IFK:n A-junioreihin USHL:n (The United States Hockey League) Tri-City Strom -joukueesta tullut 19-vuotias Thomas Nykopp on otteillaan onnistunut nousemaan myös edustusjoukkueen kokoonpanoon.

– Hieman sekavaa on ollut alkukausi, kun välillä olen ollut junnuissa ja välillä täällä. Mutta, nyt kun olen saanut vastuuta täällä, niin olen päässyt paremmin kiinni siihen omaan tekemiseen, Nykopp sanoo

– Toki, jos hyvin pelaan niin, ehkä pystyn vakiinnuttamaan paikkani täällä. Sairastuvalla on kuitenkin jätkiä ja heidän kuntouduttuaan katsotaan tilannetta uudestaan. Teen kuten valmennusjohto sanoo, joko olen täällä tai sitten A-junnuissa.

Nuorukainen on pelannut alkukauden aikana kaikkiaan viisi liigaottelua ja ensimmäisen pisteensä hän sai 27. lokakuuta vierasottelussa HPK:ta vastaan. Tuolloin hän pääsi pelaamaan ykköskentän sentterinä laidoillaan Arttu Luttinen ja Iiro Pakarinen.

– HPK-peli pelissä valmennusjohto koki, että jätkiä pitää vähän herätellä ja silloin tuli vastuuta. Pääsin hyvien jätkien kanssa pelaamaan ja pelaan vieläkin paljon samojen kavereiden kanssa. Ehkä sitä kautta yritetään ajaa sisään ja sillä vastuulla pystyn pelaamaan parempaa peliäkin. En tiedä, onko se näkynyt, mutta kivaa on ollut pelata, Nykopp toteaa.

Nykopp kokee, että paluu takaisin Suomeen ja IFK:hon on ollut hänen uransa kannalta oikea ratkaisu.

– Kesä oli todella sekavaa ja valitsin IFK:n, koska halusin pelata hyvän ja ehjän kauden, kun on ollut hieman rikkonaista. Mitään isompia tavoitteita ei ollut kuin, että pelaisin mahdollisimman hyvin jokaisessa pelissä ja aina kun tänne hallille tulen, niin antaisin kaikkeni. Päivä kerrallaan mennään.

IFK:n viikko ennen maajoukkuetaukoa alkoi kahdella voitolla, kun ensin kotona kaatui sarjakärki JYP ja pari päivää myöhemmin punapaidat hakivat vieraspisteet Espoosta. Ennen lauantain KalPa-peliä Nykopp oli varsin luottavainen.

– En näe syytä, miksi lopettaisimme tätä duunin määrää, jonka olemme uhranneet tähän. Olemme pelanneet todella hyvin ja kaikki ovat vetäneet yhtä köyttä. En näe, että mikään joukkue olisi meitä parempi, kun pelaamme omaa parasta peliämme. Hyvillä mielillä ollaan ja voittoa lähdetään hakemaan.

Vaikka liigaotteluita ei vielä hirveästi ole kertynyt, on Nykopp ollut otettu liigaotteluiden tunnelmasta.

– Kotiyleisön edessä on ollut todella hienoa pelata. Varsinkin JYP-ottelu, joka oli samalla 115-vuotisjuhlaottelu, oli upea kokemus; täysi tupa ja vielä voitto siitä, niin mikä sen hienompaa.

Ensimmäisen kerran edustusjoukkueen koppiin astuessaan Nykopp myöntää jännittäneensä, mutta tunne oli ohimenevää.

– Hyvin ovat jätkät ottaneet vastaan. Ehkä alkuun jännitin vähän turhankin paljon, kun olen kuullut kaikenlaisia juttuja, että junnuna on vaikea mennä koppiin sisään. Ei ole kuitenkaan ollut mitään vaikeuksia, vaan kaikki ovat olleet todella mukavia ja tulleet juttelemaan minulle ja kyselemään kuulumisia, Nykopp hymyilee.

Monelle nuorelle pelaajalle on jo iso askel päästä liigaympyröihin pelaamaan, mutta Nykopp on saanut kokemukseensa miellyttävän sivumaun, kun samassa kopissa istuu työsulun takia Suomeen tulleita NHL-pelaajia.

– Totta kai ollaan samalla viivalla, mutta onhan se erikoinen tunne, että kaveri, jota olet telkkarista seurannut ja ihaillut istuukin jostain syystä samassa kopissa. Pyritään kuitenkin olemaan nöyriä, Nykopp muistuttaa.

Nykoppin pää on kaikesta tapahtuneesta vielä hieman pyörällä.

– Aika liki unelmaa ainakin ollaan. Ei tämä ole oikein mennyt vielä jakeluun, mutta kyllä tämä on ollut hienoa aikaa.

Teksti: Joni Vainio

Näytä kaikki uutiset