Yleisöluistelua Olympiastadionilla 28.–29.1
Olympiastadion kutsuu kaupunkilaiset ja vierailijat ulkoilemaan Olympiastadionille 28. ja 29. tammikuuta, jolloin stadionilla järjestetään avoin yleisöluistelu.Luisteluaika on sekä lauantaina että sunnuntaina klo. 9.30-17.30. Yleisöluistelu on maksuton. Tapahtumassa ei ole luistinvuokrausta, joten omat luistimet tulee ottaa mukaan. Sisäänkäynti yleisöluisteluun ja luistimien vaihtotilaan tapahtuu Olympiastadionin tornin sisäänkäynnin kautta. Turvallisuuden ja kaikkien luistelijoiden viihtyvyyden takaamiseksi mailojen tuominen yleisöluistelupäivään on kiellettyä. Jäänajo yleisöluistelussa tapahtuu noin kahden tunnin välein, jolloin luistelussa on tauko.
Oheisohjelmaa
Tapahtuman aikana on mahdollisuus vierailla myös Olympiastadionin tornissa. Torni on avoinna tapahtuman aikana normaalien sisäänpääsymaksujen mukaisesti.
Suomen jääkiekkoliiton ja jääkiekon MM-kilpailuiden kisamaskotit Finkey ja Hockey Bird ovat mukana yleisöluistelussa lauantaina 28.1 klo 10-13. Lisäksi sunnuntaina 29.1 tapahtumassa vierailee mahdollisesti Helsingin IFK:n pelaajia.
Sodexon tapahtumakahvila palvelee luistimien vaihtotilan yhteydessä viikonlopun ajan.
Suomen Urheilumuseo tarjoaa koko perheelle tarinoita, elämyksiä ja viihdettä. Museon perusnäyttely kertoo suomalaisen urheilun tarinan 1800-luvulta tähän päivään. Museon toiminnallisessa lastennäyttelyssä ”Aikamatka olympialaisiin” perheen pienimmät voivat tutustua moniin entisiin ja nykyisiin olympialajeihin kokeilemalla niitä itse. Urheilumuseo sijaitsee Olympiastadionin siipirakennuksessa tornin puoleisella sivulla. Museo on avoinna 28.-29.1. klo 9.30-17.30 ja museoon on yleisöluisteluviikonlopun aikana ilmainen sisäänpääsy.
Yleisöluistelu on osa Olympiastadionin 60v. Helsingin Olympialaisista -teemavuotta ja kävijät voivat halutessaan pukeutua luisteluun 50-luvun teeman mukaisesti. Seuraava teemavuoden tapahtuma Olympiastadionilla on Helsinki-päivänä 12.6.2012.
Yleisöluistelun mahdollistavat yhdessä Stadion-säätiö, Jääkenttäsäätiö, Helsingin kaupungin Liikuntavirasto, IFK ja Suomen Jääkiekkoliitto. Yleisöluistelun jälkeen stadionilla nähdään IFK:n, Jokereiden sekä Jääkiekkoliiton ulkojääpelit, Talviklassikko ja Suomi-Venäjä -maaottelu, jotka pelataan Olympiastadionilla 4 .ja 9. helmikuuta.