IFK – Kärpät-matsin ennakko ja kokoonpano

IFK – Kärpät klo 17.00

Nordenskiöldinkadun kirkkaat lamput syttyvät tänään, kun torstaina voitonmakuun päässyt IFK isännöi Kärppiä. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti, Kärpät voitti kaksi ensimmäistä IFK viimeisimmän. Pohjoisen pikkupedot ovat sarjan kärkinelikossa, joka on tekemässä pesäeroa takana tuleviin. Kärpilla oli eilen mahdollisuus nousta sarjakakkoseksi, joukkue taipui kuitenkin Rinkelinmäellä ja tänään nähdään, onko sillä vaikutusta lauantai-illan matsin suhteen. Vaikka jokainen matsi on aina oma yksittäinen juttunsa, vieraspelikiertueen aloittaminen tappiolla saattaa tuntua korvien välissä – varsinkin, jos IFK saa kunnon startin matsiin.

IFK on hionut kuvioitaan kuntoon torstaisen voiton jälkeen. Erikoistilannepelaaminen on tänään tärkeässä roolissa, sillä odotettavissa on tasaisen tasaista vääntöä. Stadilaisten kotiylivoima on rankattu liigan toiseksi tehokkaimmaksi ja Kärpille puolestaan on tehty vähiten ylivoimamaaleja. Jokainen tehty yv-maali tuo lisää pontta petolaumalle ja syö vierailijoiden taistelumoraalia.

Nykopp: ”Kaavitaan työn kautta se voitto”

Toisen polven liigakiekkoilija Thomas Nykopp oli haastateltavana aamujäiden jälkeen. Torstaisessa kotivoitossa SaiPaa vastaan yhden syöttöpisteen napannut ”Nypsi” kertoi matsin menneen suunnitelmien mukaisesti.

– Hyvä matsi, otettiin tahtipuikko heti käteen ja oli kiva pelata. Kotipubi on meille aina iso etu, meillä oli selvä suunnitelma ja mun mielestä kaikki pelas sen mukaan. Oltiin parempi joukkue ja tulos oli aika selkeä.

Joukkue on valmistautunut illan matsiin huolella. Perjantain ja tämän päivän harjoituksissa on keskitytty muutaman uuden asian omaksumiseen.

– Uuden valmentajan myötä ollaan käyty enemmän juttuja läpi ja tehty paljon toistoja, että ne tulee tutuksi. Ollaan sitten peleissä varmasti kaikki kartalla, tiedetään mitä tehdään eikä ole mitään epäselvää. Se, että lähinnä saadaan itsestämme kaikki irti, pelataan sellaista kiekkoa mitä me halutaan, Nykopp sanoi.

Nykopp edusti Markus Granlundin kanssa Suomea U20 MM-kisoissa ja näki kisojen antaneen paljon myös loppukaudelle.

– Kyllä niitä pystyi käyttämään pienenä ponnahduslautana, sai lisää itseluottamusta ja ehkä motivaatiotakin vähäsen. Olin heti kisojen jälkeen kipeänä ja oli vähän hankalaa mutta nyt kun on taas terve, niin tuntuu pirteältä ja jokapäiväinen tekeminen on kauhean kivaa. Hieno tulla hallille ja tuntuu, että menee koko ajan eteenpäin. Mikäs sen parempaa, nuorukainen totesi.

Hallilla riittää tänään jengiä ja se saa Siim Liivikin laidassa pelaavan Nykoppin syttymään.

– Varmaan kova intensiteetti, me todistettiin jo viime pelissä, että osataan pelata tosi hyvää lätkää kun meillä on se suunnitelma. Jenginä kun mennään se näyttää tosi hyvältä, kotimatsi ja kaikki pedattu siihen, että tulee varmasti hyvä peli. Kovaa mennään ja kaavitaan työn kautta se voitto.

Kokoonpano

IFK:n päävalmentaja Raimo Summanen on tehnyt jengiin muutoksia torstain jälkeen. Kimmo Kuhta sai tärskyn SaiPa-pelissä ja ”Kilpuri” on tänään varikolla. Kokoonpanoon nousee Micke Åsten, joka tulee Joni Töykkälän ketjuun. Samalla Arttu Luttinen siirtyy Erikssonin rinnalle ja Nykopp Liivikin laituriksi.

Pakkiparit ovat tänään muodossa: Varakas-Klubertanz, Järventie-Melart ja Kurvinen-Jokela.

Ottelusta sivussa

Toni Söderholm (kuume), Christian Silfver, Juuso Salmi ja Kristian Tuohilampi.

Loukkaantuneet

Joël Perrault, Kimmo Kuhta, Eero Somervuori, Niko Piiparinen, Iiro Pakarinen ja Corey Elkins.

Lipunmyynti

Lippupalvelussa on vielä lippuja myynnissä. Ovimyynti avataan klo 15.00. Kannattaa saapua ajoissa ja muistathan, että käteinen nopeuttaa asioimista erätauoilla. Huomioithan myös julkiset kulkuneuvot, sillä spårat ja dösät tulevat melkein ovelle asti.

Punaista på ja ääntä kohti!

Tulosseuranta

Voit katsoa matsin myös URHOtv:n nettilähetyksenä, jonka pääset ostamaan täältä.

Näytä kaikki uutiset