live
0-0

IFK:n juhlaottelussa vastustajana TPS

116-vuotisjuhlien kunniavieraina kevään 1983 Suomen mestarijoukkue.

Juhlapelissä vastustajaksi sopii mitä parhaiten toinen perinteikäs Liigajoukkue. TPS:n ja IFK:n välisissä otteluissa on aina ollut erityistä sähköä ja tämän illan matsissa sitä nähdään varmasti jälleen. Molemmat joukkueet ovat olleet viime peleissä nousukuntoisia. IFK on ottanut neljästä viime pelistään yhdeksän sarjapistettä, kun taas TPS nappasi viime viikon kolmesta pelistään seitsemän pinnaa. TPS huilasi alkuviikon, kun taas IFK kävi tiistaina hakemassa vieraspisteet Kuopiosta.

IFK ja TPS ovat kohdanneet syksystä 2010 lähtien 14 kertaa. IFK on voittanut peleistä yhdeksän. Seitsemästä kotipelistään IFK on voittanut tänä aikana viisi.

IFK juhlii ottelussa 116-vuotista taivaltaan. Matsin kunniavieraina ovat 1983 SM-kultaa voittaneen IFK:n joukkueen pelaajat, valmentajat ja huoltajat. Otteluisäntänä on HK.

Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen tällä kaudella pelattiin 26.9. Turun HK Areenalla. IFK nappasi ottelussa kauden ensimmäisen vierasvoittonsa numeroin 4-1. Ottelun voittomaalin teki toisessa erässä ylivoimalla Eero Somervuori, syöttäjinä olivat Toni Söderholm ja Iiro Pakarinen. Somervuori on ollut tehokas joukkueiden välisissä otteluissa kahden viime vuoden aikana. Kymmenessä IFK:n riveissä pelaamassaan TPS-ottelussa Somervuori on tulittanut tehopisteet 4+2=6.

Turun ottelussa IFK:n parhaat pistemiehet olivat Pakarinen (1+1) ja tuolloin vielä maalisyöttöihin keskittynyt Juuso Puustinen (0+2).

IFK:n sairastuvalla pitkäaikaispotilaiden tilanne on ennallaan. Puolustajista ovat sivussa vielä pitkään Oscar Eklund, Mikko Kurvinen ja Juuso Salmi. Hyökkääjistä ovat poissa varmuudella Roope Talaja, Trevor Gillies ja Thomas Nykopp. Tony Salmelaisen ja Janne Juutisen tilannetta tarkkaillaan päivä kerrallaan. Puolustaja Mikko Jokela toipui ensimmäisiä ennusteita nopeammin pelikuntoon ja on tänään kokoonpanossa.

TPS:ssa ovi on käynyt molempiin suuntiin sitten viime kohtaamisen. Alkukauden joukkueessa pelannut Jeff Halpern palasi Pohjois-Amerikkaan, mutta viime kaudella 24 maalia TPS:lle ampunut Brian Willsie palasi lyhyeltä keikaltaan KHL-liigan Zagrebissa ja on kokoonpanossa IFK:ta vastaan. Viime kaudella Willsie teki kaksi maalia otteluissa IFK:ta vastaan. TPS vahvistui tällä viikolla myös laitahyökkääjä Niclas Luceniuksella. Viidestä tämän kauden vierasottelustaan TPS on napannut neljä pistettä. Kauden toistaiseksi ainoa vierasvoitto tuli Oulussa, kun joukkue voitti Kärpät voittomaalikilpailussa. Viime viikon kolmesta pelistä TPS otti seitsemän sarjapistettä.

IFK:n kokoonpano

Ottelu alkaa kello 18.30. Lippuja myy Lippupalvelu. Jäähallin lipunmyyntipiste aukeaa kello 16.30.

Ottelun radioselostuksen voit kuunnella tuttuun tapaan Metro FM:n taajuudella.

Näytä kaikki uutiset