Kolmen matsin viikko käyntiin

IFK-Pelicans klo 18.30

Pistejahti jatkuu tänään Petoluolassa, kun IFK:n käsittelyyn saapuu Pelicans. Viime peleissä joukkueen parhaimmistoa ollut Kimmo Kuhta tietää, mistä puustalahtelaisjoukkue on veistetty. Kova ja taisteleva ryhmä on vastassa, mutta keskittyminen on vain omassa tekemisessä.

– Ensinnäkin on siistiä päästä pelaamaan kotona. En oikein tiedä, miksi me emme pysty parempaan vieraissa, Kuhta pohti viime viikon vieraspelireissua.

– Pelsullakaan ei ole menossa paras kautensa tai pätkänsä, mutta hyvä jengi se on. Jos ei ole itse valmis, niin turpaan tulee.

Kolmen pelin viikko jyrähtää käyntiin tänään. Pisteitä tarvitaan, mutta niitä on jaossa vain kolme kerrallaan.

– Nyt pitää ennen kaikkea keskittyä tähän peliin. Sen jälkeen tulevat muut ottelut. Ja tärkeintä on, että koko ajan mentäisiin vähän eteenpäin.

Kuhdalla on mukavat muistot edellisten ottelusta Pelicansia vastaan. Silloin tehdyt kaksi maalia päättivät hänen kauden alusta jatkuneen kuivan kautensa. IFK on voittanut kaikki kolme joukkueiden välistä kohtaamista tällä kaudella. Pelicans on edellisen kerran voittanut Nordiksella neljä ja puoli vuotta sitten.

IFK:n ja Pelicansin peleissä on riittänyt vuosien varrella räiskettä. Viime kaudella sitä riitti jaettavaksi asti.

– No silloin tuli vähän ylilyöntiä, mutta niitä nyt välillä tulee, Kuhta sanoo.

IFK:n kokoonpano näyttää huomattavasti leveämmältä kuin lauantaina Porissa. Kapteeni Ville Peltonen, Markus Granlund, Toni Söderholm ja Eero Somervuori palaavat tänään kaukaloon.

Ketjut

Peltonen-Granlund-Hannula

Talaja-Eriksson-Somervuori

Luttinen-Perrault-Kuhta

Liivik-Töykkälä-Nykopp

Pakkiparit

Söderholm-Jokela

Järventie-Kurvinen

Melart-Kurvinen

Maalissa

Joni Ortio

Liput matsiin löydät täältä.

Tulospalvelu

Voit katsoa matsin myös URHOtv:n nettilähetyksenä, jonka pääset ostamaan tästä.

Näytä kaikki uutiset