logologo
HIFKPelicans
la 30.03.2024 klo 17:00

Leinosella katse tulevassa kaudessa

IFK-hyökkääjä Toni Leinonen murtautui kuluneella kaudella stadilaisten pelaavaan kokoonpanoon. Huippunopea Leinonen sai kauden alussa näyttöpaikan ja käytti sen hyväkseen. Rikkovan roolin erikoismiehelle kertyi 34 ottelussa tehot 4+3 ja seitsemässä playoff-ottelussa 1+2. Tulevalla kaudella Leinosen tavoitteena on pelata kovalla tasolla illasta toiseen.

Vaikka Leinosen oma kausi olikin onnistunut, paistoi puheesta pelien loppuminen liian aikaisessa vaiheessa.

– Kaudesta jäi pettymys mieleen, kun ei päästy puolivälieriä pidemmällä. SaiPa vielä voitettiin, mutta ei voi olla tyytyväinen. Henkilökohtaisesti ja odotuksiin nähden kausi oli hyvä. Ennen kautta ei voitu puhua mistään paikasta vakiokokoonpanossa, Leinonen muistutti.

Leinosen kauteen valmistautumista häiritsi loukkaantuminen, minkä myötä harjoituspelit liigajoukkueen kanssa jäivät vähiin. ”Leiskan” mukaan loukkaantumisessa oli myös onnea onnettomuudessa.

– Pipariksi menneen alkukauden myötä aloitin pelit Kolleissa ja sain sitä kautta näyttöpaikan liigassa. Se meni ilmeisesti ihan hyvin, mutta kyllä siinä pitää olla myös tähdet kohdallaan. Pitää tehdä kovasti duunia ja olla joka päivä valmiina ja kun se paikka tulee, se pitää hyödyntää. Ei niitä paikkoja tule montaa, Leinonen sanoi.

Kollien mestaruuskauden (2011-12) kulmakiviä ollut Leinonen pääsi haistelemaan liigaympyröitä toissakaudella seitsemän ottelun verran. Tuloksena oli yksi maali ”kantavippauksella KalPaa vastaan”. Tärkein saatu oppi peleistä oli kuitenkin oma luistelunopeus muihin verrattuna.

– Olen aina tiedostanut nopeuteni, mutta toissakaudelta tiesin, että liikkeestä homma ei ainakaan jää kiinni. Nyt kun pääsin pelaamaan, niin huomasin, että vauhti on parempaa kuin monella muulla ja pystyin joka ilta olemaan yksi kentän nopeimmista, kertoi jääpallossa B-nuorten SM-kultaa voittanut Leinonen.

Omien kykyjen ymmärtämisen lisäksi Leinonen sanoo kasvaneensa viimeisen vuoden aikana paljon niin ihmisenä kuin pelaajanakin.

– Peli on samanlaista, mutta miesten sarjoissa tulee enemmän painetta medialta ja kannattajilta. Sitä pitää osata käsitellä kypsästi.

Ykkösprioriteettina pelipaikan vakiinnuttaminen

Leinonen on aloittanut valmistautumisen tulevaan kauteen ja tavoitteena on pelipaikan vakiinnuttaminen ja tason säilyttäminen.

– Viime kausi oli aika rikkonainen loukkaantumisten takia ja nyt tavoitteena on hyvän tason pitäminen illasta toiseen. Sillä mentaliteetilla lähdetään, että pidän paikan vakiokokoonpanossa, enkä ole kiertävä pelaaja.

– Nopeus on minun valttikorttini ja sillä minä elän kentällä. Tiettyyn pisteeseen asti sitä varmaan kehittyy joka vuosi. Vedimme jo viime kauden kesätreeneissä aika paljon lajinomaisia liikkeitä ja se on tuonut lisäboostia siihen, Leinonen arvioi omaa luistelunopeuttaan.

Taitavana kiekonriistäjänä ja kovien pommien antajana tutuksi tullut Leinonen uskoo annettavaa löytyvän myös maalintekosektorilta.

– Pelaamista pitää kehittää kokonaisvaltaisemmaksi, eikä ainoastaan häärätä työmyyränä. Hyvällä liikkeellä pääsee maalipaikoille ja ne tontit pitää hyödyntää isommalla prosentilla, Leinonen suunnitteli.

Näytä kaikki uutiset