logologo
HIFKPelicans
ke 28.02.2024 klo 18:30

Tärkeitä pisteitä jaossa Tampereella

Tappara- IFK klo 17.00.

IFK:n kahden ottelun viikko jatkuu tänään Hakametsässä Tapparan vieraana. Stadilaiset hävisi perjantaisen paikallispelin niukasti, mikä on omiaan kirvoittamaan joukkueen hyvään vieraspeliin tänään. Eilinen matsi lähenteli kauden parasta esitystä, kova lataus näkyi kuitenkin parissa oman pään tilanteessa väärällä tavalla ja vastustaja pääsi iskemään helpot maalit, mistä IFK ei enää noussut.

IFK ja Tappara tulivat viime kaudella toisilleen tutuksi jo runkosarjan aikana. Päävalmentaja Raimo Summasen pesti alkoi Tappara-pelillä tammikuussa ja kevään viimeisessä playoff-pelissä vastustajana oli niin ikään Tappara. Viime kaudesta on sopivasti hampaankolossa ja vielä kun otetaan huomioon, että IFK:n nippu on kovempi kuin keväällä, on odotettavissa vauhdikas lätkäilta.

Yhden pelin enemmän pelannut Tappara on sarjassa kuudentena viiden pisteen marginaalilla stadilaisiin. Varsinaisesta kuuden pisteen ottelusta ei tässä tapauksessa ole kyse, vaan enemmänkin siitä, että eilisen tappion jälkeen joukkue tarvitsee voiton mahdollisimman nopeasti. Hevosen selkään pääsemisen jälkeen sarjasijoituskin kohenee tasaisessa maastossa vauhdilla. Muussa tapauksessa tiedossa on vastamäkeä.

Jokela: Hoidetaan homma

Ymmärrettävästi vähäsanainen Mikko Jokela kertoi eilisen matsin jälkeen ajatuksia tulevasta Tappara-matsista.

– Lähdetään parantamaan tästä päivästä. Tässä oli jonkin verran hyviä asioita ja otetaan ne mukaan ja jätetään ne pienet virheet mitä tuli pois. Siinä on ihan hyvä eväät huomiselle.

"Leksa" kertoi joukkueen valmistautuvan otteluun kevyesti, ilman turhia rasitteita.

– Tässä nyt vähän palautellaan, syödään hyvin ja käydään vähän juoksemassa, niin eiköhän se riitä.

Tappara on pelannut viime aikoina hyvin ja pysynyt voittojen tiellä. Jokela ei kuitenkaan usko, että heidän pelisysteeminsä on hirveästi muuttunut viime kaudesta. Vastustajala Jokela odottaa kuitenkin erittäin kurinalaista peliä.

Jokela on lähdössä Tapparan kaatoon selkeällä ja yksinkertaisella tavoitteella:

– Ei kai siinä mitään muuta kuin että täytyy koittaa hoitaa homma ja olla mahdollisimman näkymätön, Jokela kertoi pilke silmäkulmassa.

Kokoonpano

IFK jatkaa lähes samalla kokoonpanolla.Nuori puolustaja Miihkali Teppo tulee Braden Birchin pakkipariksi ja Petr Stloukal Janne Öfverströmin paikalle. Arttu Luttinen ja Austin Block vaihtavat keskenään paikkoja ja samalla Iiro Pakarinen siirtyy "Lutin" ketjun oikeaan laitaan.

Kanadalaisvahti Brad Thiessen kantaa torjuntavastuun.

Ottelun selostus

Harri Hinkkanen vauhdissa Metron taajuuksilla klo 16.50 alkaen.

Metro FM Taajuudet: Keski-Uusimaa (FM 91,6 mhz), Stadi (FM 95,2 mhz & Kaapeli 91,3 mhz).

Tulosseuranta

Näytä kaikki uutiset