logologo
HIFKKärpät
pe 01.03.2024 klo 19:30

IFK:lle hieno voitto trillerissä – Tsekkaa maalikooste!

IFK-Tappara 2-1 (2-0, 0-0, 0-1)

IFK:n ja Tapparan kauden ensimmäinen kohtaaminen oli juuri niin kova matsi, kuin etukäteen odotettiin. Nordiksella nähtiin keskiviikkoiltana loistava lätkämatsi, jossa riitti jännitettävää viimeiselle sekunnille asti.

IFK aloitti ottelun erittäin terävästi. Jokainen ukko oli hereillä alusta lähtien ja IFK hyppäsi heti kättelyssä kuskin paikalle. Avausmaali syntyi 11 minuutin pelin jälkeen ylivoimalla hienon syöttökuvion päätteeksi. Tomas Zaborsky ja Teemu Ramstedt pelasivat paikan Arttu Luttiselle, joka ampui varmasti kiekon alanurkkaan. Maali oli Luttiselle Liigakauden seitsemäs, CHL:ssä hän on tehnyt kaksi osumaa.

IFK meni 2-0-johtoon viisi minuuttia myöhemmin. Toni Söderholm syötti takatolpalle ja Joonas Rask napautti suoraan syötöstä kiekon verkkoon. Rask avasi Liigakauden maalisaldonsa viime viikolla ja jatkoi nyt siitä, mihin TPS:aa vastaan jäi.

Toisessa erässä Tappara nosti kierroksia ja oli snadisti hallitsevampi osapuoli erän ensimmäisellä puoliskolla. IFK puolusti vahvasti ja kurinalaisesti, eikä Tapparalla ollut juurikaan todella vaarallisia maalipaikkoja.

Kolmannessa erässä IFK:n paketti pysyi kasassa viime minuuteille asti. Tappara otti kaksi peräkkäistä jäähyä neljän viimeisen minuutin aikana, mutta se oli IFK:n peli, joka meni jäähyjen aikana hieman raiteiltaan. Tappara pääsi rakentelemaan paikkoja ja kavensi 36 sekuntia ennen loppua. IFK kesti lopun painostuksen ja kolme pinnaa jäi stadiin.

Seuraavan kerran Nordiksella pelataan ensi tiistaina, jolloin Nordikselle saapuu Pelicans. Liput voit skaffata täältä.

Tappara-matsin tilastot

PALKITUT

Ravintola Mamma Rosa: Ville Husso
Ravintola Vespa: Juuso Salmi

Näytä kaikki uutiset