logologo
HIFKHPK
ke 06.03.2024 klo 18:30

IFK:lle makea voitto juhlapelissä – Rask tulitti kaksi maalia

IFK-TPS 5-3 (1-1, 2-2, 2-0)

IFK ja TPS tarjosivat Nordiksen yleisölle viihdyttävän torstai-illan. Ennen matsin alkua IFK:n vuoden 1974 mestarijoukkue kävi jäällä tervehtimässä Nordiksen yleisöä. Heti perään IFK onnitteli monivuotista kapteeniaan Ville Peltosta Jääkiekkoleijonaksi aateloinnin johdosta.

Itse pelissä IFK aloitti vaisusti, mutta paransi loppua kohti. TPS meni avauserässä johtoon, mutta Joonas Rask kuittasi erän viimeisellä sekunnilla luvut 1-1:een. Se oli Raskille ensimmäinen Liigamaali IFK:ssa. Toisessa erässä Rask vei IFK:n johtoon, mutta TPS tasoitti ylivoimalla erän puolivälissä. Neljä minuuttia myöhemmin Julius Nyqvist teki uransa ensimmäisen Liigamaalin, mutta toisen erä viimeisellä sekunnilla TPS tuli tasoihin.

Kolmas erä oli tasaista vääntöä, mutta IFK teki maalit. Corey Elkins ampui voittomaaliksi jääneen 4-3-osuman viisi minuuttia ennen loppua ja Nikolai Goldobin teki IFK:n viidennen maalin tyhjiin.

– Se ei ollut paras mahdollinen esitys meiltä, mutta hyvä voitto kuitenkin, Rask sanoi pelin jälkeen.

Onnistuminen maalinteossa helpotti, vaikka mitään kauhean kokoista gorilla ei ollutkaan ehtinyt kasvaa selkään.

– Ei se pahaa tee onnistua joskus. Sain hyviä syöttöjä ketjukavereilta. Pitää jatkossa vaan painaa hommia, että maaleja tulee lisää.

40 vuoden takaisen mestarijoukkueen astelu jäälle oli kaikille hallissa oleville tunteikas hetki. Myös pelaajille.

– Oli hienoa olla jäällä silloin. Siellä oli iso pala suomalaista kiekkohistoriaa paikalla. Hyvä, että voitimme näiden herrojen edessä, Rask sanoi.

Ottelun tilastot

Palkitut

Ravintola Mamma Rosa: Joonas Rask
Ravintola Vespa: Julius Nyqvist

Näytä kaikki uutiset