logologo
HIFKPelicans
ke 28.02.2024 klo 18:30

Kovan paikan ilta edessä

IFK-SaiPa klo 17.00.

IFK pelaa viikon ainoan kotipelinsä tänään, kun Lappeenrannan SaiPa tulee Stadiin vierailulle. Kauden kolme aikaisempaa keskinäistä matsia ovat olleet SaiPan juhlaa, joukkue on voittanut IFK:n joka kerta. Pisteet lähtivät Nordenskiöldinkadulta syyskuun lopussa maalein 3-1 ja pysyivät Kisapuistossa kahdella seuraavalla kertaa lukemin 3-1 ja 2-1. SaiPa on ollut varsinainen kivi kengässä ja pelkästään näiden kolmen keskinäisen matsin pisteillä joukkue on 9 pistettä stadilaisia edellä. SaiPa on kolmantena 80 pisteellään ja IFK seitsemäntenä 71 pisteellä. Puntit tasoittuvat hieman, mikäli pisteet jäävät Petoluolaan. Matkaa pudotuspeliviivan paremmalle puolen on vaivainen piste ja viidenteen sijaan kolme pistettä. SaiPan kaatamisessa ja tärkeiden pisteiden kaapimisessa pitäisi olla motivaatiota riittämiin illan suhteen.

Petolauma hävisi eilisen vieraspelin Jyväskylässä ja joutui maksamaan kovaa hintaa tappiosta. Juuso Puustinen ja Toni Söderholm loukkaantuivat ja ovat sivussa jonkin aikaa. Lähtötilanne joukkueelle on kaikkea muuta kuin helppo. Vastuuta on tarjolla ja valmennusjohto on osoittanut sitä Tuukka Mäkelälle, joka kantaa A-kirjainta tänään rinnassaan. Hyökkäyspäässä on yhtä lailla tilaus maalintekijälle ja kättä voi nostaa pystyyn niin vastuunkantamisen kuin myös maalin merkiksi alkaen tästä illasta.

IFK saa tarvittavaa tulitukea tänään katsomosta lehtereiden ollessa melkein täynnä. Kannustus täytyy tosin ansaita omilla peliesityksillä. Eilen tolppien väliin vaihdettu Ville Husso oli suorastaan maaginen ja sen varaan on hyvä rakentaa tänään.

Lipunmyynti

IFK-SaiPa klo 17.00. Liput Lippupalvelusta.Hallin ovimyynti aukeaa 2 tuntia ennen ottelua. Tervetuloa kannustamaan IFK voittoon!

Tulosseuranta

Siipiä ja puujalkoja

Kasper Kotkansalo ja Juha Jääskä nauttivat Texas Peten kastikkeista ja puujalkavitseistä.

Näytä kaikki uutiset