logologo
HIFKHPK
ke 06.03.2024 klo 18:30

Miro-Pekka Saarelainen Nuorten SM-Liigan lokakuun pelaaja

IFK:n juniorien viikkokatsaus.

Kollien kapteeni ja joukkueen sisäisen pistepörssin kärkimies Miro-Pekka Saarelainen valittiin Nuorten SM-Liigan lokakuun kuukauden pelaajaksi. Kolmatta täyttä kauttaan Kolleissa pelaava 20-vuotias laitahyökkääjä nakutti lokakuussa pelaamissaan 12 ottelussa komeat 13 maalia ja yhteensä 16 tehopistettä tehotilaston näyttäessä lukemaa + 6. Kollit voitti lokakuussa kapteeninsa johdolla 12 ottelusta yhdeksän.

Saarelainen on tehnyt kuluvalla kaudella yhteensä 16 maalia ja sijoitus Nuorten SM-Liigan maalipörssissä on kolmas. Ensimmäisen kerran Kolleissa kaudella 2011-2012 esiintynyt Saarelainen on pelannut Nuorten SM-Liigaa nyt yhteensä 132 runkosarjan ottelua ja tehnyt niissä 90 tehopistettä (58+32).

Kolleilla kahden tappion viikko

Blues oli keskiviikkona tyly isäntä Espoon Matinkylässä katkaisemalla Kollien viiteen otteluun venyneen voittoputken 4-0 voiton myötä. Kotijoukkueen maalissa Samuli Rasilainen ehti kiekon eteen 40 kertaa pitäen Kollit nollilla aina päätössummeriin asti. Kollien maalissa Christian Heljanko kirjautti tilastoihin 38 torjuntaa. Bluesin neljästä maalista kaksi syntyi ylivoimalla.

Lauantaina Kollit teki paluun kahden viikon tauon jälkeen kotikaukaloonsa Elisa Areenalle. Miro-Pekka Saarelaisen kaksi maalia eivät Kolleja voittoon tai pisteille asti siivittäneet, sillä SaiPa nappasi vierasvoiton lukemin 2-4. Saarelainen nosti Kollit ottelun toisessa erässä tasoihin 1-1:een ja vielä kolmannessa erässä maalin päähän 2-3:een, mutta pisteille asti kiri ei lopulta riittänyt. Kollien maalissa Patrik Virtanen torjui ottelussa 22 kertaa.

C-nuorten voittoputki venyi yhdeksään otteluun

C-nuorten taival SM-alkusarjassa käynnistyi lauantaina 4-1 kotivoitolla KooKoosta. IFK:n tehomies oli kaksi maalia viimeistellyt Atte Huhtala, joka jatkoi siitä mihin aiemmin syksyllä SM-karsintasarjassa jäi: yhdeksässä ottelussa nuorukainen laukoi yhteensä 10 maalia. Muista isäntien maaleista alkusarjan avausottelussa vastasivat Vilho Saariluoma, sekä Onni Nokkosmäki. IFK:n maalissa Daniel Lebedeff torjui 20 kertaa. Kun mukaan lasketaan C-nuorten SM-karsintasarjan ottelut, IFK:n voittoputki venyi nyt yhdeksään otteluun.

Kollien pistemiehet (kauden kokonaistehot): Miro-Pekka Saarelainen 2+0 (20 ottelua, 16+3=19), Antton Mönkäre 0+2 (20, 4+10=14).

C-nuorten pistemiehet: Atte Huhtala 2+0, Onni Nokkosmäki 1+0, Vilho Saariluoma 1+0.

Tämän viikon ottelut:

C-nuoret: pe 7.11. klo 18:20 Blues-Akatemia-IFK

Teksti: Jari Hotti

Näytä kaikki uutiset