logologo
HIFKHPK
ke 06.03.2024 klo 18:30

Omat koirat purivat Espoossa – Nykoppin maalit laiha lohtu

Blues-IFK 3-2 (1-1,1-0,1-1)

IFK:n osana Espoo Bluesin 30-vuotisjuhlaottelussa oli kunniavieraana oleminen. Kotijoukkue voitti lauantai-illan paikallispelin maalein 3-2 ja pääosaan nousivat entiset IFK-pelaajat Eetu Pöysti ja Siim Liivik, jotka onnistuivat kasvattajaseuraansa vastaan. Tehot 1+2 iskenyt Pöysti jätti varjoonsa IFK:n Thomas Nykoppin, joka vastasi stadilaisten maaleista. Perjantaina Kärppien verkkoon osunut Nykopp on kunnostautunut otteluissa Bluesia vastaan, liigauran ensimmäinen maali syntyi liiga-avauksessa ja tänään saldona oli kaksi osumaa.

– En osaa sanoa, miksi onnistun heitä vastaan. Ehkä faijan legacy on jättänyt sellaisen hyvän viben, että onnistun heitä vastaan. Toisaalta olen pelannut hyvin heitä vastaan, se auttaa kummasti, Kiekko-Espoota edustaneen Timo Nykoppin poika Thomas väritteli pelin jälkeen.

– Molemmat oli aika valmiiksi pedattuja paikkoja, joista pääsi namuttelemaan. Omaan peliin voi olla tyytyväinen, mutta se ei paljon lohduta kun oma jengi häviää.

Nuorempaa painosta jäi ei jäänyt niinkään kaivelemaan Bluesin 2–1-johtomaali, joka syntyi tuomarivirheen seurauksena, vaan se, että IFK päästi isännät kuskin paikalle.

– Oltiin ja ollaan parempi joukkue, mutta annettiin kaverille palaa, kun olisi pitänyt olla kylmä ja ratkaista peli. Kolmas erä oli meidän hallintaa, sama työmäärä koko 60 minuuttia ja peli olisi ollut meidän.

– Jos se oli selkeä paitsio, niin tuomareilla on peiliin katsomisen paikka, Nykopp viittasi voittomaaliin, jossa Kim Hirschovitsin Eetu Pöystille syöttämä kiekko kävi selvästi keskialueen puolella.

IFK protestoi maalin hyväksymistä – maito oli kuitenkin ehtinyt jo kaatua maahan.

Tappiosta huolimatta IFK säilytti paikkansa sarjanelosena. Pelit jatkuvat keskiviikkona Nordenskiöldinkadulla Tapparan saapuessa petolauman vieraaksi.

Onnittelut Bluesille 30-vuotisen taipaleen johdosta.

Näytä kaikki uutiset