logologo
HIFKJukurit
ke 09.10.2024 klo 18:30

Pakarinen: Kiitos IFK:lle ja maan parhaille faneille!

IFK-hyökkääjä Iiro Pakarinen jatkaa uraansa Pohjois-Amerikassa.

Kaksi viime kautta IFK:ssa pelannut Iiro Pakarinen siirtyy ensi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan. Pakarinen on tehnyt kahden vuoden pituisen NHL-sopimuksen. Hänen uusi seuransa tiedottaa asiasta lähipäivinä.

Pakarinen saapui IFK:hon kaksi vuotta sitten KalPasta, kehittyi stadilaisjoukkueessa maajoukkuetason hyökkääjäksi ja sai nyt NHL-sopimuksen.

– Haluan kiittää IFK:ta ja seuran kannattajia kahdesta upeasta kaudesta. Olen pystynyt ottamaan IFK:ssa isoja kehitysaskelia ja kasvanut täällä pelaajana ja ihmisenä, Pakarinen sanoo.

Suonenjoella syntynyt hyökkääjä teki viime kaudella lopullisen läpimurtonsa Liigan eliittiin. Hän teki 20 maalia ja oli läpi kauden IFK:n avainpelaajia. Keväällä hän pääsi Suomen MM-kisamiehistöön ja oli Minskin turnauksessa Leijonien parhaimmistoa. Hän teki kaksi voittomaalia, joista jälkimmäisen Kanadaa vastaan puolivälierässä. Ei ollut ihme, että NHL-seurojen kiinnostus heräsi.

– Tällainen tilaisuus tulee pelaajalle eteen ehkä kerran uran aikana ja IFK on iso syy siihen, että sen tilaisuuden nyt sain. Tämä on upea seura ja sillä on maan parhaat fanit. Toivottavasti joskus vielä tulee tilaisuus pukea IFK:n pelipaita päälle, Pakarinen sanoo.

Näytä kaikki uutiset