logologo
HIFKTPS
ke 16.10.2024 klo 18:30

Tampereen pistesaalis jäi yhteen – faneille iso kiitos

Tappara-IFK 4-3 (0-1,2-1,1-1,0-0,1-0)

IFK:n tuliaiset Tampereen Megamatkalta jäi yhteen pisteeseen. Lupaava alku ei kantanut tänään loppuun asti, vaan tamperelaiset kirivät maali maalilta peliin mukaan ja varsinainen peliaika päättyi tasalukemiin. Jatkoajalla ei ratkaisua nähty, eikä IFK onnistunut voittamaalikilpailussa maalinteossa. IFK Fan Club juhli tänään 25-vuotistaivaltaan Hakametsässä ja meininki oli loistava läpi ottelun. Iso ja lämmin kiitos kaikille mukana olleille!

Ensimmäinen erä alkoi IFK:n osalta vahvasti. Vain neljä minuuttia ehdittin pelata, kun Mika Partanen löysi ylivoimakuvion päätteeksi maalin eteen luistelleen Jasse Ikosen, joka sivalsi kiekon verkkoon. IFK jatkoi hyviä otteitaan ensimmäisessä erässä, mutta useista pitkistä hyökkäysalueen pyörityksistä huolimatta lisäosumia ei enää nähty.

Myös toisessa erässä maalinteon aloitti IFK. Pelikello pysähtyi aikaan 20.27, kun Tapparan puolustajat menettivät kiekon omalla puolustussiniviivallaan Daniel Grillforsille, jonka syöttö löysi maalin eteen vapaaksi jääneen Tomas Zaborskyn. Slovakkihyökkääjä ei epäröinyt, vaan ampui IFK:n 2-0-johtoon. Tästä alkoi vaihe, jossa kotijoukkue alkoi päästä enemmän ja enemmän mukaan peliin. Pieni nukahdus oman maalin edessä maksoi ensin kavennusmaalin, ja hetken päästä Tappara iski tasoituksen.

Kolmannessa erässä Tappara siirtyi 3-2-johtoon Olli Palolan osumalla. Joonas Rask toi kuitenkin IFK:n vielä takaisin peliin ja edessä oli jatkoaika. Jatkoajalla ei ratkaisua nähty ja ratkaisu haettiin lopulta rankkareilta. IFK ei maalinteossa onnistunut, kun taas Tappara iski ensimmäisellä yrittämällä kiekon valkopaitojen verkkoon.

IFK-Tappara-matsin tilastot.

Nordiksella skulataan vielä maanantaina ja tiistaina ennen joulutauolle siirtymistä. Maanantaina vastassa on Ilves, ja tiistaina Stadin valoihin luistelee Sport.
Skaffaa lippusi Lippupalvelusta.

Näytä kaikki uutiset