FALCK TIETURVA: C-nuorilla kaksijakoinen viikko

IFK:n juniorien viikkoraportti.

C-nuorten kahden ottelun viikko käynnistyi torstaina kotiottelulla Blues Akatemiaa vastaan. IFK otti homman haltuunsa jo avauserässä viimeistelemällä kaksi maalia ja laukomalla kohti Blues Akatemian maalia ensimmäisten 20 minuutin aikana peräti 22 kertaa. Sama tahti jatkui myös toisessa erässä: 17 laukausta kohti maalia ja kaksi tehtyä maalia. Kolmannen erän IFK vei nimiinsä maalein 3-1 ja koko ottelun 7-1. Joel Kerkkänen nakutti ottelussa neljä tehopistettä (2+2), Onni Nokkosmäki kolme (1+2) ja Jesper Henriksson kaksi (1+1). Maalissa Daniel Lebedeff torjui 22 kertaa.

Lauantaina IFK kohtasi TPS:n Turussa. Ottelu ratkesi käytännössä jo ensimmäisten seitsemän minuutin aikana, kun TPS onnistui maalinteossa kolme kertaa ja avauserässä yhteensä neljä kertaa. Toisessa erässä TPS viimeisteli yhden maalin ja kun päätöserässä molemmat onnistuivat maalinteossa kertaalleen, TPS:lle voitto maalein 6-1. IFK:n ainoan maalin laukoi päätöserässä ylivoimalla Jesper Henriksson. IFK laukoi ottelussa kohti TPS:n maalia 44 kertaa.

– Suvereeni esitys Blues Akatemiaa vastaan. Saatiin pidettyä kurinalaisuus pelitavan suhteen kaksi erää ja homma oli selvä. Turussa ensimmäiseen kuuteen minuuttiin tuli kolme selkeää puolustuspään merkkausvirhettä ja peli oli 0-3. Se oli meille liikaa, vaikkakin pelitapahtumia hallittiin ajoittain jopa selkeästi. Saadaan luotua tarvittava määrä maalintekopaikkoja, mutta viimeistely on tällä hetkellä vaikeaa. Taistelu suorasta pudotuspelipaikasta on edelleen tiukkaa. Meiltä ei taistelu lopu, kertasi C-nuorten päävalmentaja Nemo Nokkosmäki viikon tapahtumia.

Kolleille tappio Espoossa

Suorasta pudotuspelipaikasta taisteleva Kollit pelasi viime viikolla vain yhden ottelun, kun se kohtasi keskiviikkona Matinkylässä Nuorten SM-liigan runkosarjan ykkössijasta kamppailevan Bluesin. Kotijoukkue siirtyi ottelussa johtoon ajassa 3.01, mutta Kollit nousi vielä tasoihin ennen ensimmäistä erätaukoa, kun Erik Embrich onnistui maalinteossa tasavajaalla ajassa 14.59 Sami Tavernierin syötöstä. Toista erää hallitsi Blues, joka laukoi kohti Kollien maalissa pelannutta Christian Heljankoa peräti 24 laukausta. Maaleja nähtiin yksi ja ajassa 33.15 tullut Bluesin 2-1-osuma jäi lopulta myös ottelun voittomaaliksi. Päätöserässä Blues teki vielä yhden maalin ja loppunumerot kirjattiin Bluesille 3-1. Heljanko urakoi ottelussa yhteensä 44 torjuntaa.

Kollit on nyt sarjassa ennen runkosarjan viimeistä otteluviikkoa sijalla kahdeksan. Kuudenteen sijaan (Jokerit) ja suoraan pudotuspelipaikkaan eroa on kaksi pistettä. Seitsemäntenä oleva HPK on puolestaan pisteen Kolleja edellä. Keskiviikkona Kollit kohtaa Jokerit Ilmalassa ja sunnuntaina Elisa Areenalla. Viikon täydentää lauantaina kotona pelattava ottelu Tapparaa vastaan.

Maia viimeisteli kaksi maalia 11 sekunnissa

Myös B-nuorten viikko piti sisällään vain yhden ottelun ja Kollien tavoin viikon ainoassa ottelussa vastaan luisteli Blues. Elisa Areenalla pelatun ottelun avauserässä molemmat joukkueet onnistuivat maalinteossa kerran, mutta toisessa erässä maalihanat aukesivatkin sitten oikein kunnolla. Ensin Blues siirtyi ennen erän puoliväliä kahden maalin myötä 3-1-johtoon. IFK kuitenkin nousi vielä tasoihin, kun Bastien Maia onnistui maalinteossa kaksi kertaa 11 sekunnin välein: ajassa 35.16 ja 35.27. Molempiin maaleihin syötön antoi Janne Hämäläinen. Toiselle erätauolle lähdettiin kuitenkin vierasjoukkueen johtoasemassa, kun Blues onnistui maalinteossa vielä reilut puolitoista minuuttia ennen summeria. Päätöserässä ei enää IFK:n nousua nähty, vaan Blues onnistui maalinteossa kolmesti voittaen näin ottelun lopulta maalein 3-7.

Kollien pistemiehet (kauden kokonaistehot): Erik Embrich 1+0 (38 ottelua, 7+8=15), Sami Tavernier 0+1 (43, 7+19=26)

B-nuorten pistemiehet (kauden kokonaistehot): Bastien Maia 2+0 (7 ottelua, 6+4=10), Janne Hämäläinen 0+2 (13, 6+6=12), Joel Kerkkänen 1+0 (11, 6+2=8)

C-nuorten pistemiehet (kauden kokonaistehot): Joel Kerkkänen 2+2 (2 ottelua, 2+2=4), Onni Nokkosmäki 1+3 (13, 3+16=19), Jesper Henriksson 2+1 (15, 4+5=9), Lauri Kulmala 0+2 (15, 9+10=19)

Tämän viikon ottelut

Kollit: ke 18.2. klo 18:30 Jokerit-Kollit, la 21.2. klo 17:00 Kollit-Tappara, su 22.2. klo 16:00 Kollit-Jokerit

B-nuoret: ti 17.2. klo 18:50 IFK-Lukko, pe 20.2. klo 18:50 Blues-IFK, la 21.2. klo 13:20 IFK-Jokerit

C-nuoret: pe 20.2. klo 18:50 IFK-Ilves, la 21.2. klo 18:50 Blues-IFK

Teksti: Jari Hotti

Näytä kaikki uutiset