IFK Jyväskylään revanssi mielessä – sairastupa tyhjenee

JYP-IFK tänään kello 18.30.

IFK lähtee tänään maksamaan kalavelkoja kahden viikon takaisesta matsista, jolloin JYP kävi hakemassa pinnat Nordikselta lukemin 1-4. Joukkueella on alla kaksi voitokasta vieraspeliä, joista jälkimmäinen nähtiin Kouvolassa keskiviikkona. IFK:n vieraspelit ovat sujuneet tällä kaudella hyvin ja joukkue on voittanut neljä edellistä matsiaan vieraissa. Ilman pisteitä IFK on jäänyt tällä kaudella vieraissa vain kerran.

JYPin matsit ovat viime viikkoina sujuneet vaihtelevasti. Kymmenestä viime pelistään joukkue on voittanut viisi ja peleissä on tehty vähän maaleja. Kotikaukalossa JYPin pelit eivät ole menneet ihan tuubiin, sillä joukkue on hävinnyt Hippoksella kolme viimeisintä matsiaan. Vastustajat ovat tosin olleet kovia, Tappara, Kärpät ja nousukuntoinen KalPa.

IFK saa kaukaloon kaksi pelaajaa sairastuvalta, sillä Jasse Ikonen ja Miihkali Teppo ovat toipuneet täyteen pelikuntoon. IFK:n maalilla pelaa Ville Husso, joka on voittanut yhtä vaille kaikki Liigassa tällä kaudella pelaamistaan yhdeksästä ottelusta.

Keskiviikkona Kouvolassa uransa ensimmäisen Liigamatsin pelannut ja heti maalinteossa onnistunut hyökkääjä Tomi Tuomisto jatkaa IFK:ssa perjantain ja lauantain vierasotteluissa.

Loukkaantuneina ovat hyökkääjät Roope Hintz, Matti Lamberg, Robert Leino, Henri Tamminen ja Joonas Rask sekä puolustaja Tommi Taimi.

Illan matsia voit seurata Ruutu+ -palvelusta tai voit kuunnella selostuksen Radio Cityn taajuudelta.

IFK:N KOKOONPANO

Maalivahdit

34 Ville Husso
30 Kevin Lankinen (varalla)

Hyökkääjät

67 Tomas Zaborsky – 80 Thomas Nykopp – 28 Jasse Ikonen
21 Mika Partanen – 91 Corey Elkins – 71 Juuso Puustinen (A)
39 Arttu Luttinen (C) – 46 Teemu Ramstedt – 40 Tomi Tuomisto
45 Micke Åsten – 38 Panu Mieho – 12 Miro Saarelainen

Puolustajat

18 Yohann Auvitu – 8 Daniel Grillfors
36 Joonas Järvinen – 43 Miihkali Teppo
56 Lauri Taipalus – 2 Matt Generous
47 Juuso Salmi

Näytä kaikki uutiset