logologo
HIFKHPK
to 26.12.2024 klo 17:00

IFK:lle kaksi pinnaa Puustisen rankkarilla

IFK-Ässät 3-2 vl. (1-1, 1-1, 0-0, 0-0, 1-0)

Kotijoukkueella ei ollut ihan paras lentokelinsä, mutta suoritus riitti kahteen sarjapisteeseen, kun Ässät kävi vierailulla Nordiksella. IFK oli matsissa kaksi kertaa tappiolla, mutta nousi molemmilla kerroilla tasoihin. Jatkoajalla IFK:lla oli paljon paikkoja, mutta ratkaisu nähtiin vasta voittomaalikilpailussa. Siinä maalivahti Kevin Lankinen torjui kaikki neljä Ässien yritystä ja Juuso Puustinen napautti IFK:lle voiton.

Avauserässä Ässät meni johtoon, mutta Mika Partanen tasoitti ajassa 19.17. Maali oli Partaselle kauden ensimmäinen Liigassa. Toisen erän alussa Ässät meni jälleen johtoon, mutta reilut kaksi minuuttia ennen erätaukoa Lauri Taipalus tasoitti IFK:n pelatessa kahden miehen ylivoimalla. Kolmannessa erässä ja jatkoajalla IFK hallitsi peliä selvästi, mutta maalinteko ei onnistunut. Lähimmäs pääsi puolustaja Tommi Taimi, jonka tulinen siniviivakuti osui päätöserässä tolppaan.

Voittomaalikilpailussa nähtiin kahdeksan yritystä, vahvaa maalivahtipeliä ja vain yksi maali. Lankinen torjui varmasti kaikki vieraiden laukaukset. Puustinen epäonnistui ensimmäisellä yrityksellään, mutta kävi tuikkaamassa voittomaalin Ässien maalivahdin längistä.

Ottelun tilastot

Seuraavan kerran IFK pelaa lauantaina, jolloin vierasottelussa on vastassa hallitseva Suomen mestari Oulun Kärpät. Maanantaina joukkue matkustaa Sveitsiin, jossa se kohtaa tiistaina maan hallitsevan mestarijoukkueen HC Davosin CHL:n ensimmäisen pudotuspelikierroksen toisessa osaottelussa. Tuota matsia voit väijyä MTV Sport 1 -kanavalta tai Katsomo-palvelusta.

Nordiksella pelataan seuraavan kerran ensi viikon torstaina, jolloin vastaan tulee JYP. Lippuja matsiin voit skaffata Lippupalvelusta.

Näytä kaikki uutiset