logologo
HIFKPelicans
la 30.03.2024 klo 17:00

IFK:lle liigakauden avaustappio Lappeenrannassa

SaiPa-IFK 4-1 (1-0, 1-0, 2-1)

IFK:lle tuli hukkareissu Lappeenrantaan, kun joukkue hävisi selvästi SaiPalle. Pelitapahtumiltaan kaksi ensimmäistä erää olivat tasaisia, mutta kotijoukkue oli aavistuksen niskan päällä ja ennen kaikkea tehokkaampi maalipaikoissaan.

Ylivoimapelistä näyttää tulleen IFK:lle perisynti, sillä joukkue pääsi toisessa erässä kolme kertaa pelaamaan viidellä neljää vastaan ilman osumia. Päätöserässä Juuso Puustinen teki ylivoimalla kauden neljännen maalinsa, mutta sitä ennen SaiPa oli karannut kolmen maalin johtoon.

SaiPa teki maalinsa avauserän puolivälissä, toisen erän alussa ja kolmannen byyrin ajassa 46.11. Loppunumerot 4-1 teki puolustaja Sam Lofquist minuutti ennen loppua tyhjään rysään.

IFK:n maalilla Kevin Lankinen pelasi tappiosta huolimatta hyvän matsin ja torjui 23 laukausta.

Ottelun tilastot

Seuraavan kerran pelataan perjantaina, jolloin IFK kohtaa kotiottelussa KalPan. Helsingin alueen joukkoliikenteessä on perjantaina merkittäviä häiriöitä mielenilmauksen takia. IFK järjestää bussikuljetuksia Nordikselle ainakin Espoosta ja Vantaalta. Seuraa tiedotusta IFK:n nettisivulla ja sosiaalisen median kanavissa.

Lippuja IFK-KalPa-otteluun voit ostaa Lippupalvelusta.

Näytä kaikki uutiset