live
0-0

BREVININ MATSIRAPORTTI: Lankinen nollasi SaiPan

SaiPa-IFK 0-2 (0-0, 0-1, 0-1)

Liigauran ensimmäinen maali sekä nollapeli olivat tänään voiton takuina Lappeenrannan Kisapuistossa. Kevin Lankisen ensimmäinen nollapeli Liigassa oli kahdessa edellisessä pelissä todella lähellä ja tänään nuori maalivahti sai palkintonsa. Jälleen usean huipputorjunnan esittänyt IFK-vahti takasi, että Joe Finleyn sekä Jasse Ikosen maalit riittivät kolmen pisteen saaliiseen tiistai-illassa. Vauhdikas ilta piti sisällään myös kaksi ikävän näköistä tilannetta, joista toisesta Robert Leino joutui jättämään kaukalon kolmannessa erässä.

Ensimmäinen kaksikymppinen ei avausmaalia yleisölle tarjonnut, vaikka molemmille joukkueille siunaantui omat paikkansa. IFK:lta pääsivät erän aikana kokeilemaan hyviltä paikoilta niin Aaltonen, Luttinen, Eronnen kuin Hintz. Ruuti oli stadilaishyökkääjillä vielä märkää. SaiPa oli lähellä siirtyä johtoon ylivoimalla, mutta Lankinen sai viime hetkellä venytettyä kilpensä kiekon eteen. Viimeisellä minuutilla oli IFK vuorostaan rikkoa kuparisen. Hintz murtautui hyvällä vauhdilla alueelle ja loi itselleen loistavan vetopaikan. Laukaus kuitenkin vieraiden pettymykseksi pysähtyi tolppaan.

Toinen erä oli IFK:n hallintaa alusta loppuun. Ensimmäisen viiden minuutin aikana eivät vieraat vielä löytäneet tekopaikoille, SaiPan tiiviin puolustuksen läpi. Hieman ennen ottelun puolta väliä pääsi punapaidat kokeilemaan ensimmäistä kertaa ylivoimalla. Ylivoima oli tehotonta, mutta välittömästi jäähyn päätyttyä tarjoili Hintz Mikael Johanssonille ottelun parhaan tekopaikan. SaiPa-vahti Juho Olkinuora nollasi ruotsalaishyökkääjän komealla patjavenytyksellä. Ajassa 36.35 päättyi vihdoin IFK:n kuiva kausi. Ikosen röyhkeä nousu maalille avasi Finleylle vapaan laukaisupaikan, josta kolossipakki tälläsi liigauransa ensimmäisen byyrin. Erän lopussa nähtiin vaarallinen tilanne, jossa Hintz ajautui todella pahan näköisesti pää edellä laitaan. Hyökkääjä kuitenkin nousi omin jaloin tilanteesta ylös ja pystyi jatkamaan ottelua. Lasse Lappalaiselle tuomittiin tilanteesta 5+20. Vieraat pelasivat erän viimeiset puoli minuuttia viidellä kolmea vastaan, ilman tulosta.

IFK pääsi jatkamaan kolmannen erän ensimmäiset neljä ja puoli minuuttia ylivoimalla. Tästä huolimatta ylivoiman paras paikka avautui kotijoukkueelle. SaiPa-hyökkääjä karkasi läpiajoon, mutta Lankinen jatkoi vakuuttavia otteitaan. Jäähyn päättymisen jälkeen nähtiin kentällä pieni nujakka, jossa IFK:n osapuolena oli harvemmin näissä tilanteissa nähty Juuso Puustinen. Puustinen lähti puolustamaan omiaan, kun Matt Generous taklattiin kovalla vauhdilla laitaan. Tilanteesta rangaistuksena molemille joukkueille 2+2+10. SaiPa haki kovasti tasoitusta ja keltapaidoille avautui viimeisessä erässä muutamia vaarallisia tasoitusmahdollisuuksia, mutta Lankinen oli päätänyt pitää luukut kiinni loppuun asti. Kotijoukkueen ottaessa maalivahdin pois kaksi minuuttia ennen loppua, viimeisteli Ikonen tyhjään maaliin 0-2 loppunumerot. Syöttöpisteet Juuso Salmelle ja Corey Elkinsille.

IFK:n tuore hankinta Marcus Högström pelasi tasapainosen ja virheettömän ottelun, keräten peliaikaa lähes yhdeksäntoista minuuttia.

Katso ottelun tilastot sekä huippuhetket tästä.

Pelit jatkuvat välittömästi huomenna keskiviikkona, kun HPK saapuu Nordikselle. Kiekko tippuu jäähän kello 18.30.

Osta flabat Ticketmasterista ja tule mestoille!

Näytä kaikki uutiset