logologo
HIFKJukurit
ke 09.10.2024 klo 18:30

BREVININ MATSIRAPORTTI: Lankiselle nollapeli ja IFK:lle kaksi pinnaa

IFK-Sport 1-0 vl. (0-0, 0-0, 0-0, 0-0, 1-0)

IFK:n maalinteko-ongelmat kotikaukalossa jatkuivat, mutta joukkue onnistui siitä huolimatta kairaamaan kahden pisteen voiton Vaasan Sportista. Kevin Lankinen pelasi upean nollapelin ja voittomaalikilpailussa Juuso Puustinen ja Joonas Rask tekivät tarvittavat maalit. Voitolla IFK nousi sarjataulukossa sijalle neljä.

Kolmatta kauttaan Liigassa pelaava Lankinen sai uransa ensimmäisen nollapelin vasta marraskuun lopussa, mutta toista ei tarvinnut odottaa kuin pari viikkoa. Lankinen torjui IFK:n maalilla 23 laukausta ja kaksi rankkaria päälle ja pohjusti IFK:n niukan voiton. Sport kaatui 1-0 ja se oli vaasalaisseuran liigaan nousun jälkeen IFK:lle yhdeksäs voitto 11 keskinäisestä ottelusta.

Matsi oli tapahtumiltaan tasainen ja molemmilla joukkueilla oli omat saumansa, mutta kaukalossa oli kaksi loistavasti pelannutta veskaria. Voittomaalikilpailussa IFK oli pari osumaa taitavampi. Ensimmäisenä ampujana ollut Puustinen nosti rystyllä kiekon maalin kattoon, kolmantena vetänyt Rask tykitti lämärin yläpesään ja peli oli siinä.

Katso matsin tilastot ja video huippuhetkistä.

Illan ottelu oli IFK:lle viimeinen kotimatsi ennen joulua. Joukkue pelaa vielä kaksi vierasottelua ennen reilun viikon pituista taukoa: lauantaina skulataan Ilvestä vastaan ulkoilmaottelussa Tampereella ja tiistaina IFK matkustaa Lappeenrantaan.

Seuraava kotimatsi pelataan tapaninpäivänä 26.12., jolloin Nordikselle saapuu visiitille TPS. Osta liput matsiin Ticketmasterista.

Näytä kaikki uutiset