logologo
HIFKTPS
ke 16.10.2024 klo 18:30

DANA BREVININ MATSIRAPORTTI: Synkkä päätöserä Raumalla

Lukko-IFK 4-2 (0-1, 1-0, 3-1)

Raumalla nähtiin tiistai-illassa hyvin kaksijakoinen ottelu, joka lopulta päätöserässä kääntyi kotijoukkueelle. Kaksi erää mentiin tasaisesti, molempien onnistuessa kertaalleen maalinteossa. Kolmannen erän alku oli IFK:n hallintaa, kunnes kahden minuutin musta hetki käänsi pelin raumalaisille. Stadilaiset eivät tämän jälkeensaaneet takaa-ajoa kunnolla käyntiin ja näinpisteet jäivät Raumalle.

Avauserä ei suuria tunteita Äijänsuon yleisölle tarjonnut. Ottelu lähti hitaasti liikkeelle eikä ensimmäiseen viiteen minuuttiin jäällä juuri mitään tapahtumia nähty. Ensimmäinen merkintä kirjattiin ajassa 05.13, kotijoukkueen päästessä ylivoimalle. 28 sekuntia myöhemmin digitaalit pysähtyivät IFK:n alivoimamaalin merkiksi. Lennart Petrell vei tilanteen voimalla loppuun ja livautti kiekon rystyltä Kaapo Kähkösen puikoista byyriin. Maalin jälkeen stadilaisilla oli hyvä vaihe ja joukkue pääsi vuorostaan hakemaan lisäosumia ylivoimalla. Kiekko ei kuitenkaan maaliin ylivoimalla löytänyt. Puolittaisia tilanteita nähtiin tasaisesti molemmissa päissä pitkin avaus kaksikymppistä. Erän lopussa Juhamatti Aaltonen karvasi kiekon Lukko-puolustajalta ja tarjoili loistopaikan Jarkko Maliselle. Malisen laukaus pysähtyi Lukko-vahtiin ja erätauolle poistuttiin 0-1 vierasjohdossa.

Toinen erä jatkui samalla kaavalla kuin ensimmäinen. Kummallakaan ei pitkiä vahvoja jaksoja nähty ja peli aaltoili ympäri kaukaloa läpi erän. Astetta vaarallisemmat paikat loi kotijoukkue, vaikka Niklas Bäckström ei todelliseen tulitukseen joutunut. Kotijoukkue hyödynsi ajassa 26.11 ottelun toisen ylivoimansa. Jesse Virtasen viivalaukaus löysi tiensä IFK-maaliin. Molemmat joukkueet pääsivät erässä kertaalleen ylivoimalle, mutta tauolle poistuttiin 1-1 tasanumeroissa.

Kolmas erä alkoi lupaavasti IFK:n hallitessa kenttätapahtumia. Tästä huolimatta nähtiin todella synkkä kahden minuutin jakso, jonka aikana raumalaiset latoivat kiekon kolmesti ohi Bäckströmin. Aleksi Saarela ja Sami Lähteenmäki kuittasivat IFK:n huolimattomasta avauspelaamisesta 33 sekunnin välein. Ajassa 48.53 Saarela vei ylivoimalla Lukon jo 4-1–johtoon. Joe Finley toi vielä toivoa stadilaisten leiriin ajassa 50.40, 4-2–kavennuksellaan. Seuraavassa vaihdossa Robert Leinolla oli loistava paikka tuoda IFK maalin päähän, mutta Kähkönen venytti itsensä viime hetkellä kiekon tielle. Ottelun lopussa vieraat sortuivat jäähyilyyn eikä takaa-ajo lähtenyt kunnolla käyntiin.

Katso tästä ottelun tilastot sekä huippuhetket.

IFK:lla on runkosarjaa jäljellä kaksi ottelua ja molemmat skulataan Nordiksella. Ensimmäisessä Ässät saapuu lauantaina Stadiin vieraaksi. Matsi starttaa kello 17.00.

Osta flabat Ticketmasterista ja tule mestoille!

Näytä kaikki uutiset