logologo
HIFKTPS
ke 16.10.2024 klo 18:30

Henkilökuva: Juha Jääskä valitsi jääkiekon kymmenenvuotiaana

IFK:n hyökkääjä Juha Jääskä kertoo nuoruudestaan ja liigauransa alkutaipaleesta.

19-vuotiaan Juha Jääskän olemus on sekoitus rauhallisuutta, elämäniloa ja huumorintajua. Läppä alkaa lentää tuttuun tyyliin, kun hän istahtaa välipäivänä Nordiksen katsomon punaisille penkeille.

Helsingin Oulunkylässä varttunut ja siellä edelleen asuva Jääskä kertoo unelmoineensa aina pelaamisesta IFK:n edustusjoukkueessa. Jääkiekon pelaamisen Jääskä aloitti Oulunkylän Kiekko-Kerhossa, ja IFK:n junioreihin hän siirtyi ollessaan ala-asteen toisella luokalla. Muistot OKK:sta saavat Jääskän kasvoille leveän hymyn.

– OKK:ssa vietetystä ajasta on pelkkiä hyviä muistoja. Siellä pelaaminen oli todella hauskaa ja minulle on jäänyt monta hyvää kaveria niiltä ajoilta. Koutsitkin olivat hyviä tyyppejä. Minut pyydettiin varsin aikaisessa vaiheessa pelaamaan IFK:hon ja seurasiirtoa ei juurikaan tarvinnut miettiä. Se oli nuorelle pojalle ihan uskomaton juttu, Jääskä muistelee.

Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin kuulunut Jääskä pelasi nuorempana myös jalkapalloa. Seurana toimi vahvasta juniorityöstään Helsingissä tunnettu Käpylän Pallo, jossa Jääskä aloitti futiksen pelaamisen 5-vuotiaana. Aluksi jalkapallo olikin monipuolisesti urheilua harrastaneen Jääskän ykköslaji.

– Olin hyvä toppari. Helsinki Cupissa on tullut sen jälkeen höntsäiltyä kavereiden kanssa. Lisäksi olen pelannut tennistä nuoresta asti. Viimekin kesänä tuli pelailtua 3-4 kertaa viikossa. Minulla on ollut sen verran energiaa nuorena, että on ollut pakko päästä purkamaan sitä johonkin, Jääskä kertoo.

Lajivalintansa Jääskä teki hyvin aikaisessa vaiheessa.

– Tein lajivalinnan jo kymmenenvuotiaana. Valitsin jääkiekon, koska se kiinnosti minua lajina enemmän kuin jalkapallo. Jääkiekko oli aika totista jo silloin kymmenenvuotiaana. Nyt kun jälkikäteen miettii, niin olisi pitänyt pelata futista ehkä pidempäänkin. Monipuolinen liikunta olisi auttanut varmasti lätkääkin. En kuitenkaan kadu päätöstäni, Jääskä sanoo.

Jääskän opintopolku on kulkenut Oulunkylän ala-asteen, Pohjois-Haagan yhteiskoulun yläasteen sekä lukion kautta Eiran Aikuislukioon. Jääskä myöntää, ettei koulunkäynti ole aina ollut hänelle se mieluisin juttu. Urheilu on vienyt miestä. Valkolakki olisi tarkoitus saada päähän ”jossain vaiheessa”, mutta Jääskän unelmana on aina ollut pelata jääkiekkoa ammatiksi.

– Otin jääkiekon nuorempana vielä enemmän tosissaan kuin tällä hetkellä. Olin noin 12-vuotias, kun siirryin vuotta vanhempiin pelaamaan. Unelmana oli jo silloin päästä pelaamaan lätkää ammatiksi. Se oli jo silloin niin nastaa, että aloin tehdä jo nuorena paljon töitä omatoimisesti. Ehkä liian nuorena ja toisinaan unohdin hauskanpidon, Jääskä kertoo.

Liigadebyytti oli Jääskälle unohtumaton kokemus – Ville Peltonen haki pelireissulle aamujäiltä

21.10.2015. Jääskä on juuri harjoittelemassa aamujäillä Malmin jäähallissa. Meneillään on todella aikaiset luistelujäät, ja Jääskä tuntee olevansa todella väsynyt. Aamu on ollut lokakuun puolivälille tyypilliseen tapaan pimeä ja masentava. Kesken kello 7.00 alkaneiden harjoitusten HIFK:n A-junioreiden valmennusryhmässä silloin toiminut entinen IFK-kapteeni Ville Peltonen viittoo käsillään Jääskää tulemaan vaihtopenkin suuntaan. Vieressä seisoo myös Kollien päävalmentaja Jussi Silander.

Jääskä olettaa välittömästi, että valmennuskaksikolta alkaa tulla ”rapaa” jostain tekemättömästä asiasta.

– Ville pyysi minut luokseni ja kysyi, että haluanko pelata lätkää ammatikseni? Mietin heti, että mitähän sitä nyt on tullut tehtyä. Vastasin tietysti, että totta kai haluan. Luulin, että harjoittelen huonosti tai tulee muuten vaan huonoa palautetta jostain. Ville vastasi, että okei. Sen jälkeen hän kysyi, että haluaisinko tänään lähteä pelaamaan vierasmatsiin KooKoota vastaan, Jääskä kertoo.

– Sydän alkoi tykyttää ja yhtäkkiä heräsin täysin eri ilmeellä siihen päivään. Totta kai halusin lähteä. Se oli ihan käsittämättömän energinen olo, mikä siitä ilmoituksesta tuli, Jääskä muistelee eläytyen.

Matka jatkui heti jäiden jälkeen Malmin jäähallilta Salmisaaren jäähallille edustusjoukkueen mukaan. Samana iltana Kouvolassa pelatussa liigadebyytissä Jääskä pelasi reilut kahdeksan minuuttia ilman tehomerkintöjä. Kokemus oli kuitenkin unohtumaton.

– En varmaan koskaan ole jännittänyt niin paljon. Se oli ihan mahtava kokemus. Alkuun tuli vedettyä sellainen ylilatauspommi heti ensimmäisessä vaihdossa. Muistan myös, että Kouvolassa oli silloin huikea tunnelma. Hieno ilta kaikkiaan, Jääskä kertoo.

Liigajengin kokoonpanoon ja alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruus

Tuo debyyttiottelu KooKoota vastaan jäi Jääskän ainoaksi liigapeliksi kaudella 2015-2016. Samalla kaudella nuori hyökkääjälupaus pelasi myös A- ja B-junioreiden SM-sarjaa IFK:n paidassa. Koko kauden kruununa oli Yhdysvalloissa järjestetyssä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa voitettu maailmanmestaruus.

– MM-kisat olivat ikimuistoinen kokemus. Siitä on niin paljon hyviä muistoja. Isoimpana minulle jäi käteen kaikki ne kaverit, jotka sen turnauksen aikana sain. Pidämme yhä tiiviisti yhtä. Nyt tulossa on alle 20-vuotiaiden MM-kisat ja ringissä on paljon samoja jätkiä. Iso tavoite on päästä kisajoukkueeseen ja uusia maailmanmestaruus, Jääskä sanoo.

Jääskä kertoo harjoitelleensa viime kaudella todella hyvin. Pääosan kaudesta hän pelasi Kolleissa, jossa hän oli myös joukkueen kapteeni. Peli kulki ja pisteitä syntyi mukavaan tahtiin. Viime kaudella Jääskä pelasi Liigassa 13 runkosarjaottelua ja pääsi myöhemmin keväällä pelaamaan elämänsä ensimmäistä kertaa Liigan pudotuspeleissä. Pleijareissa kertyi kahdeksan matsia, joissa hän teki yhden maalin.

– Kehityin viime kaudella paljon ja olin tyytyväinen, vaikka välillä sekä A:ssa että Liigassa pelaaminen olikin haastavaa. Oli hienoa päästä pelaamaan Liigassa pleijareita. Huomasin pärjääväni täällä ihan eri tavalla kuin alkukauden aikana, Jääskä sanoo.

Viime kaudella Jääskä pelasi Liigan, Nuorten SM-liigan ja alle 20-vuotiaiden maaottelujen lisäksi kolme ottelua lainalla Mestiksessä RoKissa. Kokemus oli Jääskän mukaan mielenkiintoinen.

– Rovaniemen reissu oli todellinen riemuloma, vaikka oma peli ei kulkenut. Pääsin kuitenkin asumaan itsekseni ja Rovaniemellä oli huikea joukkuehenki. Mestiksessä on hienointa, kun pelaajat painavat vain ja ainoastaan rakkaudesta lajiin. Jätkät tulevat hallille hymy huulilla, vaikka se ei aina ole pelkkää hohtoa. Lähdin RoKin riveihin sillä asenteella, että yritin antaa näyttöjä alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin, mutta en kuitenkaan päässyt joukkueeseen. Rovaniemi on hieno paikka, vaikka nenään tulikin jokaisessa matsissa, Jääskä nauraa.

”Haluan päästä pelaamaan jokaisessa ottelussa”

Jääskän olemuksesta huomaa, että hän nauttii tällä hetkellä olostaan. Paikat ovat kunnossa ja motivaatio harjoitteluun korkealla. Jääskä on alkukauden otteluissa pelannut IFK:n kolmosketjussa Thomas Nykoppin ja IFK-kapteeni Lennart Petrellin kanssa.

IFK-paidassa pelaaminen ei silti ole koskaan ollut Jääskälle itsestäänselvyys.

– Aina kun tulee huonoja päiviä tai tuntuu raskaalta, niin täytyy muistaa, että on kunnia-asia päästä pelaamaan tässä hallissa ja pukea IFK-paita päälle. En olisi uskonut, että pääsen pelaamaan IFK:n liigajengissä, vaikka siitä unelmoinkin. Ja jos joku olisi nuorempana sanonut, että pääsen pelaamaan Nordiksella loppuunmyydyn katsomon edessä pudotuspelejä, niin sitä en todellakaan olisi uskonut, Jääskä sanoo.

Hänen tavoitteensa käynnissä olevalle liigakaudelle ovat kirkkaasti mielessä.

– Haluan päästä pelaamaan jokaisessa ottelussa. Haluan olla sellainen pelaaja, joka pystyy auttamaan joukkuetta saavuttamaan Suomen mestaruuden. Se tarkoittaa tietysti monia asioita. Olen melko monipuolinen pelaaja ja pyrin tekemään joukkueen eteen voittavia asioita. Se ei aina välttämättä tarkoita tehopisteitä. Pitää myös puolustaa hyvin ja tehdä paljon töitä kentällä.

Juha Jääskä

Näytä kaikki uutiset