JOONAS RASK: Huomenna nähdään nälkäinen IFK!

IFK–HPK torstaina 20.9. klo 18.30. Osta liput Ticketmasterista!

Huomenna torstaina IFK pääsee vihdoin skulaamaan himassa. Joukkue luistelee Nordiksen jäälle voittamattomana. Kolmesta vierasmatsista IFK on ottanut yhtä monta jatkoaikavoittoa. 

Liput huomiseen matsiin täältä! 

Joukkue on  kauden kolmessa ensimmäisessä pelissä ollut parhaimmillaan dominoiva. Kun oma vauhdikas ja fyysinen peli on toiminut, on vastustajan puolustuksella ollut kiire. IFK hakee vielä lopullisia ketjukoostumuksia, mutta Juhani Tyrväisen johtama ketju on pysynyt muuttumattomana ensimmäisestä Liiga-pelistä lähtien.

– Julle Tyrväisen ja Erik Thorellin kanssa pelaaminen on tuntunut todella hyvältä. Kaikki liikutaan hyvin jäällä ja pystytään paineistamaan vastustajan pakkeja ja sitä kautta saamaan riistoja ja maalipaikkoja. Paljon meillä on niitä paikkoja ollutkin. Pari ollaan saatu sisään, mutta ainahan se olisi kiva saada niitä lisää, kertoo Joonas Rask joukkueen ulkotreenin ohessa.

”Rasse” ratkaisi voitot jatkoajalla JYPiä ja Sportia vastaan ja kehuu joukkueen periksiantamattomuutta.

– Se on se meidän tyyli – taistellaan aina loppuun saakka voitosta ja nyt jatkoajat ovat kääntyneet meille. Toki meillä on paljon taitoa tässä joukkueessa. Pystytään laajalta rintamalta ratkaisemaan pelejä.

Joonas Rask on tällä hetkellä Liigan neljänneksi ahkerin laukoja 18:lla kudillaan.

– Kyllä sitä pyssyä ollaan yritetty parantamaan tässä vuosien varrella ja nyt vaihdoin mailaakin. Toivottavasti alkaa nyt uppoamaan vielä useammin. Hieman on sihti ollut vielä hukassa. Useammin olen osunut molarin patjoihin, kuin verkon perukoille.

Minkälaista IFK:ta fanit saapuvat huomenna ensimmäiseen himamatsiin kannustamaan?

– Liikkuvaa ja aktiivista IFK:ta. Olemme varmasti nälkäisiä huomenna kentällä ja laitetaan vastustaja ahtaalle.

Huominen vastustaja HPK saapuu Stadiin kolme pistettä keränneenä. Liigan avauskierroksella Pallokerho vieraili Turussa ja kotiinviemisiksi jäi piste jatkoaikatappiosta (1–2 ja.). Kotonaan hämeenlinnalaiset kohtasivat Tapparan, ja sekin peli venyi jatkoille ja aina voittolaukauskilpailuun saakka. Teemu Turunen ratkaisi voiton HPK:lle neljännessä parissa (2–1 vl.).

Kerho on siis pelannut kaksi tasaista, vähämaalista ottelua kahta Liigan kärkikastiin ennakoitua joukkuetta vastaan. Maalinteko on ollut hankalaa, mutta omissakin on soinut vain kolmesti. 

HPK:n maalia on vartioinut molemmissa peleissä 21-vuotias Emil Larmi (T% 93,75). Markus Nenonen (2+0) on tehnyt joukkueen molemmat pelitilannemaalit.

Seuraa heitä: 

#88 Joonas Rask, IFK 3+1=4

Joonas Rask teki IFK:n voittomaalit jatkoajalla Jyväskylässä ja Vaasassa.

#28 Markus Nenonen, HPK 2+0=2

Markus Nenonen on tehnyt HPK:n molemmat maalit tämän kauden Liigassa.

Joonas Rask

Näytä kaikki uutiset