0-0

MATSIENNAKKO: Liiga-kausi käynnistyy Jyväskylässä

JYP-IFK perjantaina 14.9. klo 18:30.

IFK matkustaa perjantaina Jyväskylään kauden ensimmäiseen otteluun. Vastassa on viime kauden puolivälierävastustaja – keväällä helsinkiläisten lomille lähettämä JYP. Jyväskylän ylpeys on IFK:n lailla pelannut CHL-otteluita Liiga-kauden alla. Kumpikin joukkue on pystynyt kairaamaan neljästä pelaamastaan ottelusta kaksi voittoa, joten asetelma perjantain otteluun on tasainen.

“JYP on aina laadukas neljän kentän joukkue. Toki olemme käyneet vastustajankin kokoonpanon läpi, mutta lähdetään omilla vahvuuksilla otteluun. CHL-pelit eivät kerro koko totuutta. Meillä on tietyllä tapaa tuttu JYP vastassa ja äärettömän kova kamppailupeli tiedossa”, kertoi IFK-luotsi Ari-Pekka Selin torstaina.

Elokuun alusta lähtien on menty lähes samoilla ketjuilla, mutta viime viikonloppuna IFK:n ketjukokoonpanoja muuteltiin hieman.

”Viime päivät on rauhoitettu sen suhteen ja ollaan harjoiteltu niillä kokoonpanoilla, millä lähdetään JYP-peliin. Meillä on laadukkaita harjoituksia nyt alla.” 

IFK:lla on takana pari vähämaalista ottelua CHL:ssä ja joukkueen alakerta on kerännyt suurimmat kiitokset.

”Puolustus on vakaa tällä hetkellä ja siellä on kilpailua peliajasta. Se antaa valmennuksellekin hyvät lähtökohdat. Nyt päästään mittaamaan miten viisikot saadaan toimimaan yhdessä.” 

Liiga-kauden avaustapahtuma järjestettiin keskiviikkona 12.9. Linnanmäellä. Paikalla oli myös JYP-kapteeni Juha-Pekka Hytönen. Kysyimme J-P:ltä kuinka valmis JYP on kotiavaukseensa IFK:ta vastaan.

“Kyllä JYP on niin valmis kuin tässä hetkessä voi olla. Kuusi viikkoa ollaan vasta oltu yhdessä kesän jälkeen, että ei se niin valmista vielä ole kuin mitä toivomme sen keväällä olevan.”

Hyväntuulinen jyväskyläläinen kertoi myös viime keväisen puolivälierätappion IFK:ta vastaan jättäneen sopivasti nälkää kesätreenaamiseen.

“Kyllä me ollaan koitettu kääntää kevään pettymys voimavaraksi, jotta oltaisiin parempia tällä kaudella.”

Sitten Hytönen kääntää katseensa tulevaan kauden avausotteluun.

“IFK on meille tuttu joukkue ja siellä pelaa paljon tuttuja pelaajia. Se on laadukas nippu ja meidän täytyy pelata laadukasta lätkää, jos halutaan niitä vastaan pärjätä.”

Näytä kaikki uutiset