logologo
HIFKPelicans
la 30.03.2024 klo 17:00

Seuraavaksi Ilveksen kaatoon – ”Pari maalia auttaa yllättävän paljon”

IFK - Ilves perjantaina 14.12. klo 18.30.

IFK saa perjantaina vierailijoita Tampereelta. Sarjataulukossa kaksi pistettä stadilaisten edellä oleva Ilves on saanut tappioputkensa käännettyä nyt kolmen ottelun mittaiseksi voittoputkeksi. IFK lähtee isännöimään matsia niin ikään voitto allaan.

Liput matsiin Ticketmasterista!

Peli-ilme tarttui yleisöön

Keskiviikkona IFK:n Ilmari Pitkänen pelasi yhdessä illan vauhdikkaimmista ketjuista yhdessä Juha Jääskän ja Teemu Engbergin kanssa.

– Hyvältä tuntui pelata nopeiden jätkien kanssa. Varsinkin viime aikoina on painotettu, että täytyy pystyä pelaamaan aktiivisesti ja sitoutua tekemään hommia. Näiden jätkien kanssa se kyllä onnistuu, kertoi ”Ipe” tänään aamujään jälkeen.

SaiPa-matsissa joukkueen peli-ilme parani loppua kohden ja myös yleisö huomasi tämän.

– Eilen taisteluilme oli taas eri luokkaa ja mielestäni kannustus oli sitä kautta ansaittua, kommentoi Pitkänen.

– Sellaisessa fiiliksessä on kyllä kiva pelata. Se tuo aivan eri tunnelman myös kentälle.

Taisteluvalmius kohdillaan

Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Ilvestä vastaan IFK jäi nollille Tampereella. Pitkänen on valmis taistelemaan siitä, että huomenna pisteet jäävät Stadiin.

– Eilisen ilme täytyy pysyä ja mitään ei saa antaa ilmaiseksi.

– Ilves on hyvä kääntämään peliä. He tulevat varmasti kovaa huomenna ja siellä on jätkillä hyvä flow päällä. Meidän täytyy pystyä puolustamaan kovaa ja katkomaan hyökkäykset nopeasti.

Ja jääkiekon ollessa maalintekopeli:

– Pari pussukkaa siihen vielä – se auttaa yllättävän paljon.

Ilmari Pitkänen

Näytä kaikki uutiset