logologo
HIFKTappara
perjantaina 21.12.2018 klo 18:30

SVEA MATSIRAPORTTI: Back-to-back-peleistä jäi käteen kolme pinnaa

IFK-Kärpät 2–5 (0–1, 1–1, 1–3)

IFK ei onnistunut viemään viikonlopun tuplapeleistä täyttä pistepottia, kun Kärpät otti vierasvoiton terävän päätöseränsä ansiosta. IFK pelasi hyvin, mutta maalinteko oli runsaista paikoista huolimatta vaikeaa ja puolustuspäässä tuli muutamia ratkaisevia virheitä.

Katsojia hemmoteltiin sekä loppuunmyydyllä Nordiksella että Oulussa viihdyttävällä ja vauhdikkaalla pelillä. Otteluita seurasi yhteensä 14212 katsojaa.

IFK oli ensimmäisestä minuutista lähtien takaa-ajoasemassa, eikä päässyt kovasta paineesta huolimatta tasoihin. Takaa-ajo tyssäsi päätöserässä, kun Kärpät teki erän puolivälin tienoilla kaksi ratkaisevaa maalia. IFK:n maalintekijät olivat Juhani Tyrväinen ja Iikka Kangasniemi.

Katso ottelun tilastot

Seuraava matsi on ensi viikon perjantaina, jolloin IFK:n vieraaksi saapuu JYP. Osta liput matsiin Ticketmasterista!

Näytä kaikki uutiset