0-0

SVEA MATSIRAPORTTI: IFK:lle yksi piste huippumatsista

IFK - TPS 2–3 ja ( 0–0, 2–1, 0–1, 0–1)

IFK ja TPS tarjosivat korkeatasoisen ottelun Nordiksella. Jatkoajalle venyneen kamppailun lisäpisteen korjasi tänään vierasjoukkue.

Intensiivinen ensimmäinen erä

Ensimmäisessä erässä IFK painoi totutusti kovaa päälle. Hyvä liike ja lyhyet vaihdot mahdollistivat sen, että paine pidettiin turkulaispäädyssä.

Ensimmäiseen erään IFK:n maalivahdille Atte Engrenille kirjattiin ainoastaan kolme torjuntaa, kun taas Rasmus Tirronen toisessa päässä venyi kiekon tielle kymmenesti.

Maaleja ensimmäisessä erässä ei nähty.

 

IFK:n jänne ei katkennut

Toinen erä oli ensimmäisen kaltaisesti vauhdikas. Turkulaisnippu pääsi myös hiljalleen paremmin juoneen kiinni ja erä oli ensimmäistä tasaisempi.

Ottelun avausmaali nähtiin ajassa 24:53 ja sen teki TPS.

IFK:n pelikirja ei kuitenkaan takaiskusta horjunut. Vain minuuttia myöhemmin Johan Motinin viivalta lähettämä rannelaukaus pomppi lopulta Ilmari Pitkäsen kautta maaliin ja ottelu oli tasan 1–1.

Stadilaiset pääsivät johtoasemassa kolmanteen erään, kun Joonas Rask vei kotijoukkueen johtoon ajassa 34:46. ”Rasse” upotti kauden neljäntensä napakalla rannelaukausella hyvin torjuneen Tirrosen patjan ja räpylän välistä.

 

Ehjä ottelu IFK:lta

Kolmas erä oli jälleen hienoista IFK:n painostusta. Pitkään näytti siltä, että himajoukkue nappaa ottelusta täydet kolme pistettä.

Erän loppupuolella Ilmari Pitkänen otti kahden minuutin rangaistuksen purettueen epäonnekseen kiekon suoraan yli laidan. Yksi sarjan parhaista ylivoimista rankaisi jäähyn aikana ja peli venyi jatkoajalle.

Jatkoajalla molemmilla joukkueilla oli paikkansa. IFK haki rohkeasti ratkaisua ja pienen kaatuilun myötä TPS:n Oula Palve karkasi läpi ja iski varmasti voittomaalin ohi tänään edukseen esiintyneen Atte Engrenin.

Ottelun tilastot täältä.

Näytä kaikki uutiset