logologo
HIFKTappara
la 28.09.2019 klo 17:00

SVEA MATSIRAPORTTI: Tyrväinen osui kahdesti ja IFK palasi voittojen tielle

IFK - SaiPa 4–3 ja (0–1, 3–2, 0–0, 1–0)

IFK pääsi pitkästä aikaa pelaamaan arki-iltana. Ottelun ensimmäinen puolisko oli vielä ajoittain tahmeaa, mutta kun joukkue sai jalat liikkeelle, oli SaiPa tänään selkeä vastaanottaja.

Hyvällä ilmeellä otteluun

Kotijoukkue otti pirteän alun matsiin. IFK:n liike sai SaiPan ottamaan kaksi rangaistusta ensimmäisen viiden minuutin aikana. Muita katkoja ottelun alussa ei nähtykään.

Seitsemän minuuttia ensimmäistä erää oli pelattu, kun SaiPa sai ensimmäisen kunnollisen hyökkäyksensä. Nopea keskialueen ylitys tuotti ylivoimahyökkäyksen ja vierasjoukkueelle illan avausmaalin.

Ensimmäisessä erässä IFK:n vahvin kentällinen oli totutusti Juhani Tyrväisen johtama ketju. Sekään kolmikko ei kuitenkaan maalipaikoille päässyt.

Joonas Raskin esimerkillä

Toinen erä alkoi vauhdikkaasti IFK:n osalta, kuten alkoi ensimmäinenkin. SaiPa otti rangaistuksen heti erän alkuun ja tällä kertaa kotijoukkue rokotti ylivoimalla. Jäähyä ehti kulua ainoastaan viisi sekuntia, kun Juhani Tyrväinen tasoitti ottelun lukemiksi 1–1.

Maalia IFK ei kuitenkaan ehtinyt juhlia pitkään. Vieraat menivät jälleen johtoon heti seuraavassa vaihdossa.

Toisen erän puolivälin jälkeen ottelun tahdin saneli kotijoukkue. Joonas Rask näytti vaarallisuuttaan jokaisessa vaihdossa ja hiljalleen tahtotila tarttui muunkin joukkueen tekemiseen.

Ajassa 35.36 IFK:n Juha Jääskä kavensi ylivoimalla lukemiksi 2–3 ja reilu minuutti myöhemmin Iikka Kangasniemi puristi väkisin maalin edestä ottelun tasoihin.

Ansaitut pisteet

Kolmas erä oli sitten täysin yhtä päätä. IFK painoi vaihdosta toiseen hyökkäyksiään SaiPa-päätyyn ja vieraat heittivät puolen tusinaa pitkää kiekkoa erään.

IFK:n taisteluilme tänään miellytti myös Nordiksen yleisöä. Pitkästä aikaa katsomosta kantautui kannustus “Toinen puoli huutakaa meille!”. Ja toinen puoli vastasi samalla mitalla.

Kolmannessa erässä ei maaleja nähty ja varsinainen peliaika päättyi lukemiin 3–3.

Jatkoaika oli formaatille tuttua avointa peliä. Vierailijat eivät saaneet jatkoajalla ensimmäistäkään laukausta kohti hyvin torjuneen Atte Engrenin maalia.

Lopulta Erik Thorellin omasta päästä lähettämä syöttö käynnisti ratkaisumaaliin johtaneen hyökkäyksen. Ryan O’Connor heitti ylivoimahyökkäyksen päätteeksi herkullisen lättykiekon takatolpalle kiitäänelle Juhani Tyrväiselle. “Julle” ohjasi illan toisensa ja IFK ansaitsi tänään kaksi sarjapistettä.

Ottelun tilastot löydät täältä ja maalikoosteen täältä.

Perjantaina IFK kohtaa Ilveksen Nordiksella. Liput matsiin Ticketmasterista!

Juhani Tyrväinen

Näytä kaikki uutiset