logologo
HIFKJukurit
ke 09.10.2024 klo 18:30

Westerlund: Se oli kaikkien aikojen joukkue

Erkka Westerlund pitää 1998 mestareita Suomen historian parhaana seurajoukkueena.

20 vuotta sitten nokkimisjärjestys jääkiekon maailmankartalla oli erilainen kuin nykyään. SM-liigaa pidettiin maailman toiseksi parhaana sarjana ja pelaajille ylivoimaisena reittinä NHL:ään. IFK:n kautta kulki virta pelaajia rapakon taakse, erityisesti 1990-luvun viimeisinä vuosina. SM-kultaa 1998 voittaneesta joukkueesta toistakymmentä pelaajaa jatkoi myöhemmin uraansa NHL:ssä. Viimeisen askeleensa ennen NHL-siirtoa ottivat IFK:ssa mm. Kimmo Timonen ja Brian Rafalski.

Kevään 1998 mestarijoukkue kokoontuu lauantaina Nordiksella IFK-KalPa-ottelussa. Osta liput matsiin Ticketmasterista!

IFK:ta valmensi tuolloin kaksikko Erkka WesterlundRaimo Summanen ja joukkue pelasi jääkiekkoa tavalla, joka pumppasi ennennäkemättömän määrän energiaa yleisöön ja teki Nordiksesta paikan, johon yksikään joukkue ei mielellään tullut visiitille. Mestaruus hoitui keväällä ikimuistoisella tyylillä: IFK ei hävinnyt pudotuspeleissä yhtään ottelua.

Vuosikymmenten aikana Suomessa on nähty monia huippujoukkueita, mutta IFK:n kauden 1997–1998 jengi dominoi kaukaloita sellaisella ylivoimalla, että moni pitää ryhmää kaikkien aikojen parhaana suomalaisena seurajoukkueena. Peliesitysten lisäksi sitä puoltaa nimilista.

Samaa mieltä on joukkueen silloinen päävalmentaja.

– Paha tietysti vertailla eri aikakausien joukkueita, mutta tuossa ryhmässä oli valtava määrä huippupelaajia, sanoo IFK:n koutsina 1997–1999 työskennellyt Westerlund.

– Kyllä se oli kaikkien aikojen joukkue. Muistaakseni 11 pelaajaa siitä ryhmästä lähti myöhemmin NHL:ään.

Urheilutoimenjohtajana tuolloin IFK:ssa työskennellyt Jarmo Kekäläinen kokosi joukkueen, jossa oli vahva sekoitus nuoruuden intoa ja kokeneita huippupelaajia. Tässä mestarijoukkueen pelaajat:

Maalivahdit

Sakari Lindfors
Tim Thomas

Puolustajat

Bob Halkidis
Santeri Heiskanen
Mikko Jokela
Jere Karalahti
Jarno Kultanen
Pertti Lehtonen
Kaj Linna
Jani Nikko
Lauri Puolanne
Brian Rafalski
Kari Rajala
Kimmo Timonen

Hyökkääjät

Olli Ahonen
Jan Caloun
Johan Davidsson
Miika Elomo
Markku Hurme
Olli Jokinen
Kari Kalto
Mika Kortelainen
Tom Laaksonen
Christian Ruuttu
Jarkko Ruutu
Toni Sihvonen
Marko Tuomainen
Mikko Vesterinen

Näytä kaikki uutiset