logologo
HIFKPelicans
la 30.03.2024 klo 17:00

Calle Branderin kiekkokoulu alkaa – Ilmoittaudu mukaan!

HIFK:n ensimmäinen porras lapsille jääkiekon pariin on Calle Branderin kiekkokoulu. Kiekkokoulu on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Mukaan pääsevät kaikki luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet ilman taitovaatimuksia.

Tästä ilmoittautumaan!

Koulu on tarkoitettu vuosina 2013-2015 syntyneille. Ensimmäinen kerta on sunnuntaina 22.09.2019.
Kiekkokoulun joulutauosta ja muista poikkeuksista ilmoitetaan erikseen.

Kiekkokoulun vakiovuoro sunnuntaisin Helsingin jäähallin harjoitushallissa
klo 09-10 2013 syntyneet
klo 10-11 2014-2015 syntyneet

Callen kiekkokoulussa opetellaan luistelemaan jääkiekkomailan kanssa ja ilman mailaa. Tarkoituksemme on, että jokainen lapsi saa harrastaa jääkiekkoa tasapuolisesti kykyjensä mukaan. Tärkein tavoitteemme on, että kiekkokoulumme ryhmissä lapsilla on hauskaa ja että sinne on kiva tulla myös uudelleen. Samalla tarjoutuu perheen isommille ja pienemmille mahdollisuus liittyä suureen HIFK-perheeseen.

Pakollisina varusteina luistimien ja mailan lisäksi on ainoastaan kypärä kasvosuojuksella varustettuna sekä kaulasuoja.

Kiekkokoulun laskut lähetetään osallistujille syys-lokakuun vaihteessa.

Calle Branderin kiekkokoulun rehtori
Christian Buchert
050-4310173
christian.buchert@hifk.fi

Lisätietoja HIFK:sta ja Helsingin jäähallin jäävuoroista:
http://www.hifkjrs.com/
http://www.hifk.fi/
http://www.helsinginjaahalli.fi/jaavuorot/hki.htm

Koko kauden hinta on 225€, joka sisältää

*noin 25 kpl ohjattuja kiekkokoulutunteja
*kaksi leikkimielistä turnausta
*kiekkokoulupaidan.

Tiedustelut Christian Buchert, christian.buchert@hifk.fi

Näytä kaikki uutiset