logologo
HIFKLukko
ke 18.12.2019 klo 18:30

HIFK matkustaa Kuopioon – “On etuoikeus jännittää kaukalossa”

HIFK skulaa kaksi vierasmatsia viikonloppuna.

HIFK:n joukkue lentää tänään torstaina Kuopioon valmistautumaan perjantain matsiin KalPaa vastaan.

Stadilaisten puolustukseen palannut Joonas Lyytinen hakee vielä terävintä pelikuntoaan oltuaan kolme viikkoa sivussa loukkaantumisen vuoksi.

– Kahteen viikkoon en saanut treenata jalkoja laisinkaan ja se on vielä vähän tuntunut, Lyytinen kertoo.

Lyytinen palasi kokoonpanoon kesken HIFK:n vieraskiertueen ja pelasi JYPiä ja Sportia vastaan vielä maltillisesti keskimäärin noin 12 minuuttia matsia kohden. Keskiviikon kotiottelussa KooKoota vastaan “Luoti” kellotti jo yli 18 minuuttia jääaikaa.

– Liikkeen kanssa on vielä vähän hakemista, mutta koko ajan tuntuu paremmalta.

Tuttu jengi vastassa

Kuopiosta maailmalle ponnistanut 24-vuotias pakki on mielissään vierasreissusta kotikaupunkiinsa.

– Kuopiossa minulla on koti ja sinne on aina kiva mennä. Siellä on joukkuekavereiden jälkeen ne läheisimmät ystävät. Moni jääkiekkoa seuraava sukulainen asuu myös siellä ja heistä iso osa on huomenna tulossa katsomaan matsia. Se tuo aina hieman lisälatausta näihin kohtaamisiin.

Lyytinen pelasi KalPassa neljällä kaudella Liigaa ennen lähtöään Pohjois-Amerikkaan.

– Siinä seurassa on paljon tuttuja hahmoja. Kuopion jäähallissa on tullut aikoinaan otettua ensimmäiset kosketukset Liigakiekkoon ja KalPan kohtaaminen aina jännittää vähän enemmän.

– Se on etuoikeus, että saa jännittää kaukalossa. Se täytyy vaan osata suunnata oikeanlaiseksi energiaksi.

Perjantain KalPa-matsin jälkeen HIFK jatkaa Ouluun, missä se kohtaa heti seuraavana päivänä Kärpät. Viimeisiin matseihin ennen maajoukkuetaukoa joukkueella on selkeä suunnitelma.

– Pyrimme jatkamaan siitä, mihin olemme jääneet. Se ei kuitenkaan itsessään riitä vaan se taisteluilme täytyy kaivaa esiin.

Lyytisellä on itsellään tietyt ottelupäivän rituaalit, millä hän sparraa itsensä oikeanlaiseen pelimoodiin.

– Tärkeimmät ovat hyvä alkuverryttyle ja jammailu jäällä – siitä se lähtee.

KalPa–HIFK pe 1.11. klo 18:30

Kärpät–HIFK la 2.11. klo 18:00

Matsit suorana Telia TV:stä!

Joonas Lyytinen

Näytä kaikki uutiset