logologo
HIFKHPK
to 26.12.2024 klo 17:00

Sebastian Dyk: Mukavaa päästä tien päälle jätkien kanssa

Stadilaiset pelaavat viikonlopun aikana kaksi matsia Itävallassa kansainvälisessä kutsuturnauksessa.

IFK osallistuu tällä viikolla Itävallassa Kitzbühelissa pelattavaan kutsuturnaukseen. 23.-24. elokuuta käytävää neljän joukkueen turnausta isännöi EC Red Bull Salzburg. Kaksi muuta osallistuvaa seuraa ovat Malmö Redhawks sekä EHC Red Bull München.

Pe 23.8. klo 21:00 Red Bull München – IFK

La 24.8. klo 17:00 / 21:00 IFK – Red Bull Salzburg / Malmö Redhawks

Mukaan reissuun lähtee myös vielä ensimmäisiä Liiga-pelejään odottava ruotsalaishyökkääjä Sebastian Dyk. Allsvenskanista Suomeen ja IFK:hon tullut Dyk sai tuntumaa Suomikiekosta pari viikkoa sitten Tampereella pelatuissa harjoitusmatseissa ja mies onnistui tekemään turnauksessa tehot 1+3.

– Tuntui hyvältä saada ensimmäiset täysimittaiset pelit alle, Dyk kertoi tiistaina Nordiksella.

– Pelin tyyli oli minulle uutta – tempo on kova ja täällä kamppaillaan paljon. Yritän parhaani mukaan sopeutua ja päästä peliin sisään paremmin. Tuntuu kuitenkin, että kaikki on loksahtamassa kohdilleen ja olen päässyt pelaamaan hyvien kavereiden rinnalla ja hyvässä joukkueessa.

26-vuotias Stokiksesta kesällä kodin ostanut Dyk sai muutama viikko sitten asunnon Stadista.

– Olen vaellellut keskustassa ja tutustunut ympäristöön. Minulla on oma koti Tukholmassa, mikä on myöskin suuri kaupunki, joten tiedän, että Helsinkiin tutustuminen ottaa aikansa. Toistaiseksi kaupunki on tehnyt minuun vaikutuksen.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

New colors 🔴🔵#hifk

Henkilön Sebastian Dyk (@sebastiandyk) jakama julkaisu Elo 9, 2019 kello 9.15 PDT

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

”Pidän todella näistä jätkistä”

IFK matkustaa huomenna keskiviikkona Kitzbüheliin. Joukkue on treenannut Nordiksella viimeiset puolitoista viikkoa ja Dyk on mielissään päästessään jälleen pelaamaan.

– Uskon, että siitä tulee hyvä kokemus joukkueelle. Olemme harjoitelleet kovaa, jotta sisäistämme pelityylimme. Toivon, että näemme Kitzbühelissa niitä asioita, mitä olemme treenanneet.

– Turnauksesta tulee varmasti hauska tapahtuma ja toivottavasti näemme faneja paikan päällä nostattamassa tunnelmaa.

Aina hyväntuulisesta ruotsalaisesta on helppo pitää ja hän onkin erittäin tykätty joukkuekaveri. Dyk kertoo odottavansa pelireissua myös päästäkseen tutustumaan uusiin ystäviinsä entistä paremmin.

– On kyllä mukavaa päästä tien päälle jätkien kanssa. Nämä reissut ovat hyväksi joukkueelle ja tämä tulee yhdistämään meitä entistä tiiviimmäksi porukaksi. Siellä on myös hyvää aikaa oppia tuntemaan toisiamme paremmin.

– Pidän todella näistä jätkistä. Kaikki ovat äärimmäisen hienoja kavereita ja he ovat pitäneet minusta hyvää huolta ensimmäisestä päivästä lähtien. Siitä tulee varmasti hauska reissu!

Voit seurata IFK:n matsit suorana kotisivuillemme myöhemmin julkaistavan linkin kautta.

Sebastian Dyk

Näytä kaikki uutiset