SVEA MATSIRAPORTTI: IFK aloitti pudotuspelisarjansa tappiolla

play

Pelicans - IFK 6–0 (2–0, 2–0, 2–0)

IFK avasi pudotuspeliurakkansa tappiolla Lahdessa. Pelicans osui jokaisessa erässä kahdesti ja IFK:n jäätyä maaleitta, oli ero lopulta yllättävän suuri pelitapahtumiin nähden.

Sarja jatkuu lauantaina Stadissa. Liput IFK:n kotiavaukseen Ticketmasterista!

Pudotuspelikiekkoa

Ottelu lähti juuri niin räväkästi käyntiin kuin osasi odottaakin. Ville Varakas sai jo ensimmäisellä minuutilla oivan maalipaikan, mutta koko joukkuetta vaivasi tänään tehottomuus.

IFK:n korkea karvaus ja raskaat taklaukset tuottivat hankaluuksia ottelun alussa Pelicans-puolustukselle. Stadilaiset eivät kuitenkaan kyenneet hyödyntämään tilanteitaan eikä maalinedustalla oltu riittävän teräviä ja ronskeja.

Siinä missä IFK oli tehoton, onnistui vastustaja hyvällä prosentilla paikoistaan. Pelicans oli myös hyvä erikoistilanteissa – joukkue osui kahdesti ylivoimalla ja kertaalleen IFK:n juuri tultua täysilukuiseksi.

Myös maalivahtipeli meni tänään vastustajan eduksi.

Totuus tuloksen takana

Ottelun loppulukema imartelee vastustajaa. IFK oli pitkään hyvin matsissa mukana ja määräsi ajoittain pelin tahdin. Myös laukaukset kirjattiin 33–25 stadilaisten hyväksi.

Loppulukeman ollessa 6–0 ei kuitenkaan käy kiistäminen kumpi joukkue oli parempi. Ero joukkueiden välillä ei kuitenkaan ole niin suuri, kuin numerot jumbotronilla 60:n minuutin kohdalla näyttivät. IFK saa kahden päivän kuluttua kotiyleisönsä tuen taakseen ja tulee ärsytettynä seuraavaan matsiin.

Lauantaina Nordiksella nähdään mitä joukkue tämäniltaisesta pelistä mukaansa ottaa. Selvää on, että maaleja täytyy onnistua tekemään ja Pelicansin hurmokselta täytyy katkaista siivet.

Näytä kaikki uutiset