logologo
HIFKJYP
ke 18.09.2019 klo 18:30

SVEA MATSIRAPORTTI: Takaa ohi ja voittoputkelle jatkoa

IFK - Ilves 3–1 (0–1, 1–0, 2–0)

IFK kohtasi tänään loppuunmyydyllä Nordiksella Ilveksen. Vieraat tulivat alussa kovaa ja menivät johtoon, mutta IFK puolusti hyvin, onnistui paikoistaan vastustajaa tehokkaammin ja tuli takaa voittoon. Tänään ansaitut kolme pistettä tulivat jälleen kypsän esityksen kautta.

 

Petrattavaa jäi

Ilves tuli ensimmäiseen erään IFK:ta paremmalla jalalla. Tamperelaisten liike pakotti kotijoukkueen ottamaan kolme rangaistusta erään, mutta viime aikoina loistavasti toiminut alivoima hoiti jälleen työnsä mallikkaasti.

Ensimmäisessä erässä Ilveksellä oli paremmat paikat ja vieraat onnistuivat maalinteossa myös kertaalleen 14:n pelatun minuutin jälkeen.

Erän loppu pelattiin neljällä neljää vastaan. IFK sai erikoistilanteen aikana pidettyä paineen vastustajan päädyssä, mutta laukaukset jäivät piippuun.

IFK sai koneen käyntiin

Toisen erän alku mentiin tasaisissa merkeissä pitkään ilman katkoa. Hiljalleen Ilves sai otetta pelistä, mutta huimaan vireeseen päässyt Atte Engren kesti IFK-maalilla.

IFK pääsi kokeilemaan ylivoimaa ensimmäistä kertaa matsissa toisen erän puolivälissä. Stadilaisten ylivoima on yskähdellyt viime aikoina ja siltä se näytti tälläkin kertaa, kunnes kaikki osui kohdilleen.

Juhani Tyrväinen syötti Joonas Raskin loistavaan maalipaikkaan. Rask päätti vielä syöttää lähietäisyydeltä ja Erik Thorell pääsi viimeistelemään kauniin sommitelman päätteeksi IFK:n tasoitusmaalin.

Toinen erä vietiin päätökseen kotijoukkueen komennuksessa. Lisämaaleja ei kuitenkaan enää nähty ja kolmanteen lähdettiin jännittävässä tasatilanteessa.

Isot pisteet Stadiin

Ottelun kolmannessa erässä matsin panokset näkyivät. Kumpikaan joukkue ei halunnut tehdä virheitä ja kiekollisena pyrittiin olemaan huolellisia.

Voittomaali nähtiin erän ylitettyä puolivälinsä. Erik Thorell toi kiekon hyökkäysalueelle ja Joonas Rask nousi toiselta laidalta tuulen lailla kohti maalia. Thorellin syöttö löysi tiensä Raskin lapaan ja “Rasse” painoi tutussa polviasennossa kiekon verkkoon.

Ilves sai vielä kirin päälle, mutta Juho Keräsen osuma tyhjään maaliin varmisti lopullisesti kolme pistettä Stadiin.

Ottelun tilastot löydät Liiga nettisivuilta.

Näytä kaikki uutiset