logologo
HIFKLukko
ke 18.12.2019 klo 18:30

SVEA MATSIRAPORTTI: Tänään tehtiin välttämätön – kolme pistettä Stadiin

IFK - Jukurit 2–1 (1–0, 1–0, 0–1)

IFK jahtasi tänään Nordiksella tärkeitä pisteitä Jukurien kustannuksella. Kaksi erää kotijoukkue painoi päälle, mutta kolmannessa vieraat pääsivät vielä pelottavan lähelle. IFK kesti viimeiset sekunnit alivoimalla ja kuittasi kolme pistettä ottelusta. Voitto nosti stadilaiset pykälän korkeammalle sarjataulukossa.

Nihkeä alku

Ensimmäisen erän alku oli sekavaa peliä. Kumpikaan joukkue ei saanut avauspeliään toimimaan.

Hiljalleen IFK pääsi peliin sisään ja otti kuljettajan paikan ottelussa. Etenkin Juhani Tyrväisen johtama kentällinen sai paineen aikaiseksi lähes jokaisessa vaihdossa Jukurien päätyyn.

IFK:n paine tuotti tulosta erän puolivälin jälkeen. Aleksi Laakso ajoi röyhkeästi maalille ja luuli jo survoneensa irtokiekon maaliin. Osuma käytiin tarkistamassa videolta eikä kiekon nähty ylittävän maaliviivaa – ei maalia.

Joukkue ei kuitenkaan lannistunut tästä, vaan heti seuraavassa vaihdossa sama mies oli jälleen asialla. Nyt Aleksi Laakson lämäri painui ilman epäselvyyksiä vieraiden verkkoon ja IFK lähti erätauolle maalin johdossa.

IFK:n erä

IFK tuli toiseen erään hyvällä ilmeellä ja jatkoi paineen luomista vastustajan päätyyn. Jukurit puolustivat tiiviillä viisikolla läpi ottelun eikä kotijoukkueella ollut asiaa parhaille maalipaikoille.

Ottelun voittomaali nähtiin ennen erän puoliväliä. Sakari Salminen pelasi kiekon Erik Thorellille maalin taakse. “Thorre” löysi nappisyötöllään maalille nousseen Juhani Tyrväisen, joka tälläsi kiekon maalin kattoon.

IFK otti toisessa erässä yhteensä kolme rangaistusta, mutta joukkueen alivoima on toiminut viime aikoina loistavasti ja tänään se toimi 100%:sesti.

Jännitystä loppuun

IFK pääsi pelaamaan kolmannen erän alun ylivoimalla. Siinä, missä alivoima toimi ei ylivoima ottanut toimiakseen lainkaan. Kiekkoa pyrittiin jääräpäisesti kuljettamaan alueelle ja Jukurien puolustus onnistui hyvällä prosentilla nämä katkomaan.

Ehkä jäähyjen tappamisesta sisuuntuneena sai Jukurit pelistä otetta. Viimeisessä erässä vieraat olivat vaarallisempi ja hallitsevampi joukkue.

Jukurien yritys palkittiin ajassa 50.21 ja ottelu oli 2–1. Kavennusmaalin jälkeen mikkeliläiset sortuivat ottamaan jäähyn ja tarjosivat IFK:lle mahdollisuutta ratkaista ottelu. Stadilaisten ylivoima oli jälleen tahmeaa eikä paikoille päästy.

Ottelu sai vielä jännittävän päätöksen Tommi Santalan otettua jäähyn puolitoista minuuttia ennen erän päätöstä. Jukurit otti maalivahdin pois ja haki tasoitusta kuudella miehellä IFK:n neljää vastaan. Puolustaja Johan Motin otti viime hetkien rummutuksessa useamman blokin ja Atte Engren kesti loppuun saakka.

IFK otti Nordiksella pakolliset kolme pistettä ja huomenna on edessä seuraava pakkovoitto Porissa Ässiä vastaan.

Näytä kaikki uutiset