logologo
HIFKJYP
ke 18.09.2019 klo 18:30

SVEA MATSIRAPORTTI: Vahva esitys tasoitti sarjan

IFK–Kärpät 3–2 (1–1, 2–0, 0–1)

IFK ja Kärpät löivät yhteen ottelusarjan toisessa semifinaalimatsissa. Loppuunmyydyn Nordiksen yleisö seurasi tänäänkin viihdyttävää jännitysnäytelmää. Stadilaiset paransivat huomattavasti peliään keskiviikon kohtaamisesta ja ottivat himassaan 3–2-voiton ja tasoittivat sarjan.

IFK osoitti luonteensa

Vierasjoukkue sai otteluun vahvan alun. IFK tuli alkuun kovempaa, mutta Kärpät onnistuivat maalinteossa jo kolmen pelatun minuutin jälkeen.

Stadilaiset näyttivät luonteensa ja kampesivat tasoihin vartin pelin jälkeen. Tasoituksen laukoi jo pudotuspelien maalitilastoista tutuksi käynyt nimi: Juho Keränen. “Kertsi” seurasi päätyplekseistä kimmonneen irtokiekon ja iski lätyn maalin kattoon.

Toinen erä oli IFK:n ja Teemu Erosen. Eronen vei stadilaiset erän alussa johtoon ylivoimalla ja ennen erän puoliväliä “Ertsi” lähetti Erik Thorellin läpiajoon. Ruotsalaistaituri viimeisteli ranteella ottelun voittomaalin.

Stadilaiset kestivät kirin

Oululaiset aloittivat tavaramerkkikirinsä kolmannen erän puolivälin jälkeen. IFK puolusti säntillisesti ja toimitti kiekkoa keskialueelle.

Pitkään pelisuunnitelma toimikin, kunnes…

Kärpät tuli maalin päähän vain 2.22 ennen täyttä aikaa. Vieraat pelasivat ottelun lopun kuudella kenttäpelaajalla ja rummuttivat painetta Atte Engrenin maalille.

Stadilaiset puolustivat tänään isännän ottein omaa maaliaan ja kestivät viime hetkien paineen. Voitto Nordiksella tasoitti ottelusarjan lukemiksi 1–1. Sarja jatkuu heti huomenna lauantaina Oulussa.

Stadissa skulataan taas maanantaina 8. huhtikuuta. Liput himamatsiin Ticketmasterista!

Teemu Eronen

Näytä kaikki uutiset